Toinen mahdollinen malli, Tien löytäneiden yhteisö (Eilisessä blogissa oli ensimmäinen ehdotus mahdolliseksi  malliksi siitä, millainen voisi olla aikaamme seuraava kirkko.)

Kirkko opiskelee jatkuvasti omaa elämänlähdettään, Kolmiyhteistä Jumalaa ja hänen sanaansa sekä samalla omaa kulttuuribaasistaan, sitä, johon Sana on parasta aikaa inkarnoitumassa.

Jumalan toiminta maailmassa on elämää luovaa ja ylläpitävää, rakkaudellista, kaikkia palvelevaa, kaikille oikeudenmukaista, ihmisiä erottelematonta ja ihanaa. Kirkko opiskelee itseään kahden kulttuurin, taivaallisen ja maallisen rajamaana. Se kuuluu molempiin. Se on Jumalalle kelpaaviksi tehtyjen vajavaisten yhteisö. Luonteensa tähden se ei voi olla varma omien ajallisten käsitystensä ja oivallustensa taivaallisuudesta, vaan se joutuu aina katsomaan uskon alkajaan. Sen ihmiset tarvitsevat jatkuvaa Pyhän Hengen ohjausta. Pyhä Henki ei ole oppi Pyhästä Hengestä, vaan päivittäinen arjen kumppani, jota oppi parhaillaan kuvaa osuvasti.

Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat keskeiset inhimillisen itseymmärryksen rakennuspuut. Sanan on taas ja taas tultava inhimilliseksi elämäksi, lihaksi. Järjellä ja inhimillisellä kielellä tavoittamaton Jumala on rikkonut kosmisen äänettömyyden muurin puhumalla ja lähettämällä Poikansa maailmaan ilmoittamaan, mistä on kyse. Pyhä Henki jatkaa Pojan työtä ihmisissään.

Muita uskontoja kunnioitetaan mestarillisina inhimillisinä elämän mysteerin avaamishankkeina. Ne kertovat ihmisestä ja hänen kurottautumisestaan. Niitä voi ja kannattaa opiskella; ne ovat osa kirkon kasvu- ja olemassaoloympäristöä. Ne kertovat ihmisestä ja Jumalan häneen asettamasta kaipuusta. Ne ovat tuottaneet korkeaa moraalia, ihailtavia elämäntapoja ja -muotoja ja huikeita kulttuurisia saavutuksia. Kristittyjen tunnustaman Jumalan pelastavasta toiminnasta muiden uskontojen alueella ei ole purkitettavan tarkkaa ihmis- eikä ilmoitustietoa. Tässä kohden kirkko tunnustaa tietämisensä rajan. Sen tehtävä on palvella koko ihmiskuntaa olemuksellaan, sanoillaan ja teoillaan pitäytyen siihen, mitä on ilmoitettu. Harmi kyllä, että ei pääse tietämään kuin Jumala!

Ihmiset ovat kirjanneet kuulemansa ja kohtaamansa Jumalan Sanan. Kristus on Raamatussa kääritty inhimillisiin rääsyihin, mutta on kääritty: löydettävissä on siis todellakin sekä rääsyjä että Kristus. Jumalan itseilmoitus on tie, jolla häntä opitaan tuntemaan. Tämä tie on osattava avata ja aurattava auki yhä uudelleen ja uudelleen tavalla, joka on raikas ja hyvä uutinen sekä itselle että muille. Kristus on löydettävissä oleva tie. Tie ei ole perillepäässeitten paikka, mutta sillä voi löytää elämää ja jopa totuutta.