Shantivanamn-, eli Saccinananda-Ashramin varsinainen guru veli John Martin opetti, että Kristus on keino päästä Jumalan luo. Jeesus on kuin bussi, joka vie pysäkille ”Jumala”. Päästyään perille on astuttava ulos bussista, ulos Jeesuksesta.
Bussivertaus muistuttaa buddhalaista vertausta joesta ja veneenkantajasta: buddhalainen dharma on kuin vene, jolla päästään samsaran, eli jälleensyntymien kierron tuolle puolen. Vain typerys kantaa venettä selässään rannalle päästyään. Oppi, dharma hylätään, kun on tultu perille.
Tarinassa minua on aina askarruttanut se, että sen kertojan on täytynyt jo päästä perille, koska hän tietää, miten siellä käyttäydytään ja mitä siellä on. Jos taas ei ole päässyt perille, joutuu edelleen käyttämään venettä, eli joutuu turvautumaan tarjolla olevaan välineeseen, uskonnon kyseessä ollen oppiin. Tässä käytän maksiimiani: Perille päässeitä varo! Ja: Pysy veneessä!
Näin valaistumattomana 🙂 minulle Jeesus ei ole vain väline ja kiva apuri oman jumalminuuteni oivaltamiseksi. Tuomas kutsui ylösnoussutta Jumalaksi – ja tällä oli Jeesuksen ruumis. Ja. Kristinuskon jumaluus on Kolminaisuus; Jeesus-bussista hypänneet kohtaavat Jumala-pysäkillä Kristuksen, jolla on haavojen arvet käsissään.
Ja, enhän minäkään ole perille päässyt, mutta eivät näytä minusta nämä muutkaan olevan. Minulla on usko, ja heillä. Gurujeesusta opettavilta oppii yleisinhimillisen hengellisen ja uskonnollisen etsijän kehityskulun tarkkaa kuvausta, jossa näyttää olevan hyvin paljon samankaltaisia piirteitä traditiosta riippumatta, siis inhimillisiä, psyykkisiä ja transendenssin kokemisen yhteisiä piirteitä. Mutta jos syntinenkin haluaisi veisata, tarvitaan anteeksiantamusta ja kehvelin kantajaa. Pitäydyn jälkimmäiseen. Saa nähdä sitten retriitin lopussa!
Toisen kuunteleminen antaa kyllä aina uusia miettimishaasteita. Mitä minulle tarkoittaa Jeesus ja toisaalta Kristus ja miten näen ne yhdessä? Mitä Jeesusta satguruna, sydämen guruna opettavat todella ajattelevat? Miten kommunikoida heidän kanssaan? Sydämen guru hän on minullekin, mutta ei vain. Tähän mennessä olen keksinyt vain yhden kommunikaatiokeinon (minusta se on Luukkaan Apostolien teoissa kuvaama paavalilainen): kerron omasta kokemuksestani.
Olen nyt Shantivanamissa ja samanmielisissä tilanteissa kuullut, että Jeesus on eri asia kuin Kristus. Veli John Martin ja isä Korko sanovat, että Kristus oli ennen Jeesusta. Toki, mutta sitten tulee lisää. Isä Korko sanoo avoimesti, että Jeesus ei ole hänelle lunastaja eikä kuningas, vaan guru, joka on kulkenut oman henkisen kehityksensä tien ja on samanvertainen ihmisolento kuin mekin. Jeesus oivalsi Kristuksen. Jeesuksen viitoittama tie ja hänen saavuttamansa jumalaoivallus, jumaluus on siis mahdollinen kaikille.
Minusta tämä on perushindulaista advaita-oppia, jonka yhdeksi guruksi Nasarealainenkin on valjastettu. No, nyt on mahdollisuus kuulla lisää. RetriItti on vasta alullaan, enkä ole hindulaisuus-skolari. Muukalaisen rakastamista, filokseniaa ja hämmennyksissäni oloa on siis edelleen harjoittaminen. Minua kohtaan on täällä oltu esimerkillisen vieraanvaraisia. Sitäkin esimerkkiä on seurattava.
Väliaikainen loppukaneetti: Mikäli kaikki uskonnot opettavat lopulta samaa jumaloivallusta, kaikkien uskontojen välineet tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat saman arvoisia ja ne kaikki on hyväksyttävä tasa-arvoisina. Kulttuurihindu, kulttuuribuddhalainen, kulttuurijainalainen ja kulttuurikristitty tietenkin mieluimmin ja helpoimmin pitäytyvät oman hiekkalaatikkona muoviautoihin ja lapioihin. Pluralisti voi sanoa ja sanoo näennäisen avarakatseisesti, että jokaisen tulee kasvaa omassa traditiossaan, eikä sitä kannata vaihtaa. Kuitenkin pluralisitillakin on jokin tietty käsitys kaikkien uskontojen yhteneväisestä päämäärästä, eli hän ei enää olekaan pluralisti, vaan oman spesifin oppinsa saarnamies tai -nainen.
Mutta mitä sitten olisi kristosentrinen pluralismi? Yhden esimerkin kohtasimme matkamme alussa tammikuussa Varanasissa Matridamin ashramissa, josta kakistin juttua 27.1.2015.