Kestipä jonkin aikaa ennen kuin löytyi toimiva netti. Maanantaina 9.2. juttelin Quo Vadiksen lounaspöydässä anglikaanipastori Kumeranin kanssa. Hänen Tamil Nadusta kotoisin oleva sukunsa on asunut Etelä-Afrikassa jo viisi sukupolvea, mutta nyt pastori on tullut tutustumaan juuriinsa. Hän sanoi puhuvansa enää vain sangen vähän tamilia, toisin kuin vielä iso-äitinsä. Saattaa olla hyväkin juttu – ehtiihän kieli jonkin verran muuttua viiden sukupolven aikana. Englanti sen sijaan soljui hänen suustaan kauniisti. Hän sanoi pitävänsä Intiassa ihan itse valittua sapattivapaata.

Pastori Kumeran vetää sunnuntai-aamuisin Quo Vadiksen kattoterassilla klo 9 alkavia meditaatioita. En ole ollut mukana ja voi olla että en koskaan olekaan. Jos vaikka ei jaksaisikaan käsitellä tapahtuvaa. Keskustella kyllä jaksaa, ja jaksoin, vaikka mietittävää jäikin.

Mietiskelymainos kuvaa: ”Isä Kumeran on pastori Etelä-Afrikasta, joka elää nyt sadhakanana (jumaloivalluksen etsijänä) Arunachalan vuorella, jota pidetään itsensä herra Shivan manifestaationa. Shiva-bakhtana (Shivan palvojana) ja Jeesuksen seuraajana. (Jeesus on hänen sat-gurunsa, taivaallinen opettajansa) hän tarjoaa virkistävän ja ekspansiivisen spiritualiteettien sekoituksen.”

Mitä hän minulle kertoi syödessämme euron hintaista maukasta kasvisruokaamme?
– Kristinuskon pitää inkarnoitua, kuolla ja syntyä uudestaan, intialaiseen kulttuuriin saadakseen maassa elintilaa.
– Kristinuskon tulee hyväksyä muutkin jumala-oivallukseen johdattavat tiet ja gurut eikä pitäytyä vain Jeesuksessa ja kapeassa julistuksessaan.
– Kääntymisen vaatimus on mahdoton. Kaikki oikeat gurut johdattavat ihmiselämän transformaatioon.
– Santi Vanamin ja Bebe Griffithsin spiritualiteettikin edustaa vielä kolonialistista yritystä sopeuttaa kristinuskoa intialaiseen maaperään. Sen aika on ohi; tarvitaan radikaalimpia askeleita.
– Perimmäisen jumalan nimi voi hyvin olla vaikka Shiva.

Jos Matridhamashramissa Varanasissa (reunalla 27.1.2015 ”Sadepäivä Varanasissa”) kohtasimme kristuskeskeistä pluralismia, joka ei vaatinut kääntymystä, mutta jossa Kristo-bakhtat, sekä hindut että kristityt, palvoivat vain Kristusta, Quo Vadiksen kattoterassilla harjoitetaan sunnuntaiaamuisin kello 9 sekä shiva- että kristuskeskeistä pluralismia, joka äkkiseltään vaikuttaa minusta aivan tavalliselta perushindulaisuudelta, joka on aina ominut kaikki mahdolliset jumaluudet osaksi omaa systeemiään.

Lisämielenkiintoa Kumeranin aatoksiin tuo se, että mikäli uskomme niin kuin valtaosa suomalaisista uskoo, että eri uskonnot ovat yhden ja samankaltaisen transendenttisen kokemuksen sanallisia, kultillisia ja valtarakenteita muodostaneita ilmaisuja, pastori Kumeranin aatokset ovat oikeita: on aivan sama minkä nimistä perimmäisyyttä arvostan ja on aivan sama millä meiningeillä ja menoilla sitä/häntä lähestyn. Olisiko pastori Kumeran siis nykyisen suomalaisen kansanuskonnollisuuden normipappi?