Karjalaisen Tapio kirjoitti Taiwanilta: ”Viime sunnuntaina tällä Taiwanilla thailaisessa jumalanpalveluksessa tapasin miehen, joka oli ollut munkkina10 vuotta. Oli edistynyt pitkälle, mutta minuutta ei saanut kuoletettua.Eksyttyään kirkkoon hän kuuli, että Jeesus on kuollut puolestamme. Helpotus oli suuri, nyt ei tarvitsekkaan minun itseni minää kuolettaa.”

Täällä taas minää ei kuoleteta, vaan sellainen koetetaan löytää. Sri Ramana opettaa, että ihminen ei ole ruumiinsa eikä mielensä, vaan todellinen itse löytyy näiden ulkopuolelta. Se (itse, self, minä, minuus) on kuolematon, syntymätön, jumalallinen, onnellisuus (bliss), siis se, mihin täällä viitataan sanalla ”jumala”.

Hieman yli viikon kuuntelemisten, kohtaamisten ja kokemuksen perusteella luonnostelisin länsimaisten ylläpitämän Sri Ramana -vaikutteisen tiruvannamalaisuuden tähän tapaan:
– Jokaisessa ihmisessä on jumalallinen minuus, jonka löytäminen on kaikkien uskontojen päämäärä
– Kaikki uskonnot ovat vajavaisia yrityksiä kuvata inhimillistä todellisuutta, vaikka oikein ymmärrettynä syvätasolla eri uskonnoilla ei ole ristiriitaa keskenään
– Kristittyjen ja kaikkien uskontojen seuraajien tulee avartua näkemään todellisuus ahtaiden ja lapsellisten, uskonnollisten, dogmaattisten, konservatiivisten, fundamentalististen rajojen taakse
– Jumaluuden löytää itsestään mietiskelemällä ja vauhdittamalla etsintää minkä tahansa uskonnon menoin, kuuntelemalla gurujen opetusta ja tunnistamalla myönteiset vibraatiot ja energiat. Luonnollisesti täällä henkistyjät turvautuvat hindurituaaleihin, ei niinkään Shivan(Jokunen länkkäri kyllä istuu Shivan temppelissäkin) kuin mestareiden kunnioittamiseen. Shiva-temppelissä ei mietiskellä eikä siellä kuulla säännöllisesti opetusta. Temppeli on pyyntörukousten esittämisen paikka. Sri Ramana-ashramissa rituaalit suoritetaan edesmenneelle gurulle. Paikalla on sekä intialaisia että länkkäreitä.

Olemme olleet nyt viikon Quo Vadiksessa. Pirkko on päässyt vauhtiin kirjastossa, ja minulla on ollut päivät täynnä ihmisten kohtaamisia. Istun pääsisäänkäynnin verannalla ja vastaan ihmisten kysymyksiin paikasta, koetan ymmärtää, mahdollistan aamupäivän dialogin eli keskinäisen jakamisen session (Aiheina on ollut: Ovatko uskonnot yhdistettävissä, kärsimys ja detachment). Alkavalla viikolla pitäisi vielä dialogi-istuntojen lisäksi vetää pihakappelissa gospel-meditaatioita. Alussa olevaan Tapio K:n kommenttiin koetan palata sittemmin.