Kolme ensimmäistä sanaa

MUSIIKKIHARTAUKSEN 25.11.2022 TEKSTI Yle 1:ssä sellaisena kuin sen piti tulla ulos. Radioversiostta jokin kökköhuitaisu oli pudottanut kaksi viimeistä kappaletta
Pekka Yrjänä Hiltunen

–              MUSIIKKIA                          –

Max Richter: Journey (CP1919) 
Esittäjä: Aurora Orchestra, joht. Nicholas Collon
https://open.spotify.com/track/4UXMQZ06w0LtnHZTNjVvZr?si=50079a4f96484fff

Miten mahtaisit reagoida, miltä sinusta tuntuisi, jos koko laajan kosmoksemme, pilvien, kaikkien tähtien ja galaksien takaa kuulisit sydämesi kielellä selkeästi ymmärrettävä lauseen: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi”?

Tällä tavoin, näillä sanoilla Jumala esitteli itsensä, ensin Moosekselle, sitten Israelin kansalle ja lopuksi meille kaikille, myös  sinulle ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi”. Jää kuuntelemaan tätä esittelyä. Miten sinä, vuorostasi, esittelet itsesi hänelle, mitä kerrot itsestäsi hänelle, miten vastaisit puhutteluun? Vastaamalla Jumalan ja sinun välillesi syntyy vuorovaikutus, suhde. Millainen sinun jumalasuhteesi on? Miten kuvaisit sitä?  

Esteltyään itsensä Jumala vielä täsmentää olemustaan, kertoo millainen hän on, tai pikemmin, millainen hän ei ole. Hän sanoo, että hän ei ole ihmismielen kuvattavissa eikä kuviteltavissa. Hänestä ei voi tehdä kuvaa, ei mielikuvaakaan. Jumala ei ole meidän kuvamme eikä meidän luomamme mielikuva. Meidän ei tule vaalia tai palvoa mielikuviamme tai kuviamme hänestä. Hän on aina ja aivan huikeasti enemmän. 

(Raamattu väittää päinvastoin, että me olisimme jossakin mielessä hänen kuviaan.) 

Sinulla on varmaankin joku rakas ihminen, tai on ainakin ollut. Meillä on mielikuva rakkaasta ihmisestämme, mutta jos meillä on rakkaastamme vain mielikuva, meillä ei ole oikeasti suhdetta rakkaaseemme. Valokuvakin lompakossa tai käsilaukussa vain viittaa meille tärkeään ihmiseen. 

Toki meillä on ihmisen kokoisia ja ajatustemme tuottamia mielikuvia Jumalastakin. Mutta niiden on parasta antaa olla tietoisesti aina avoimia ja jatkuvasti tarkentuvia (Ne tulevat täsmentymään, muuttumaan ja kehittymään näillä näkymin  ikuisesti). Mielikuvamme saattavat viitata todelliseen rakkaaseemme, mutta kuva ei ole kohteensa. Rakkaani ei ole laminoitu paperinpala lompakossa. Kuva ei ole kohteensa.

Millainen onkaan sinun jumalakuvasi?

Lukkoon lyöty mielikuva Jumalasta on aina epäjumalan kuva. Ihmismuotoa jäljittelevä linnunpelätin ei ole ihminen. Jumalasta luotu mielikuva ei ole Jumala. Mielikuvat on myös helppo hylätä. Kerran syntynyttä jumala-mielikuvaa on ajattelun kypsyttyä ja ihmisen aikuistuttua ja vartuttua helppo pilkata, usein aivan syystä – vanhat mielikuvat voivat paljastua ihan hassuiksi. Pilven päällä istuva pitkäpartainen ja kaikkea kivaa rajoittava ja tuomitseva vanha ukko on syytäkin ampua alas.

–              MUSIIKKIA                          –

Jouko Mäki-Lohiluoma
https://open.spotify.com/track/1Se1J91tXNkw8x1wIQy1x2?si=547e89f3c8ca48aa

Seuraava Mooseksen saama ohje koski Jumalaa käsittelevää kieltä. Hänen nimeään ei saisi käyttää väärin eikä sitä tulisi turhaan lausua. Jumalasta luodut kielikuvat ovat yhtä vääriä kun hänestä luodut mielikuvatkin. 

Jumala taipuu kyllä yllättävän helposti vain puheeksi, hurskaaksi höpötykseksi tai älykkääksi tarkoitetuksi puheenparreksi. Elävä suhde Jumalaan ei kaipaa jaarittelua – jumalapuhe voi syrjäyttää elävän suhteen häneen. Jumalapuhe taipuu kirjoiksi, siitä voi tehdä tutkimuksia, voi suhteuttaa yhden aikakauden jumalapuhetta toisen aikakauden tai toisen kulttuuripiirin puheeseen. Sellainen puhe saattaa olla inhimillisesti viisasta ja erittäin mielenkiintoista, hyödyllistäkin  ja ajattelua selkiyttävää. Jumalasta voidaan puhua hänenä, ulkokohtaisesti ja objektiivista tarkkailupistettä etsien. Mutta sitä Jumalaa, joka sanoo sinulle ”Minä olen sinun Jumalasi” ei puheella tavoiteta. Jumala ei ole se eikä hän, ei ihmismielen tuote, objekti, vaan persoona, joka janoaa suhdetta sinuun :”Minä olen Herra, sinun Jumalasi”. 

Miten paljon Jumala on sinulle ”se” tai ”hän”, mielenkiintoinen tai satunnainen keskustelunaihe, vai sanotko hänelle ”Sinä olet minun Jumalani”? Toimiiko suhteenne?

–              MUSIIKKIA                          –

Kosketa minua, henki (virsi 125)
Esittäjä: Topi Lehtipuu, tenori, Jonte Knif, positiiviurut, ja Mikko Perkola, viola da gamba Ylen kantanauha, ei löydy suoratoistopalveluista.

Jumala haluaa siis luoda suhteen sinuun ja minuun, kaikkiin ihmisiin.Jumala ei ole mielikuvani hänestä, vaan hän on ihan oma itsensä, Häntä ei kannata häivyttää taitavalla tai hurskaallakaan jaarituksella etäisyyteen ulkokohtaisen tarkastelun avulla ja sen kohteeksi. Hän ei ole myöskään mikään väline, jolla sopivin keinoin voisi haalia itselleen etuisuuksia. Mitä sitten voimme tehdä? Jumalan seuraava ohje Moosekselle antaa vihjeen: ”Muista pyhittää lepopäivä”.Jumala on kaikkialla ja täyttää kaikkeuden läsnäolollaan. Me elämme. liikumme ja olemme hänessä. Kuitenkin arki aina ja armotta nappaa meidät mukaansa, me touhuamme ja teemme sitä ja tätä aamusta iltaan ja joskus öisinkin. Mielemme liikkuu horisontaalisesti maallisissa, arkisissa, käytännöllisissä, seksuaalisissa, poliittisissa, yhteiskunnallisissa, kulttuurillisissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa, ties missä. 

Uudesta testamentista luemme, että Jeesuksenkin oli vetäydyttävä aika-ajoin rukoilemaan, viettämään laatuaikaa Jumalansa, Isänsä kanssa. Hänenkin oli irrottauduttava arjen tehtävistä. Meidänkin on syytä huolehtia, että varaamme aika-ajoin tuokioita keskittyäksemme jumalasuhteemme hoitamiseen. Miten ja milloin sinä vietät aikaa etsiäksesi Jumalaa, viettääksesi aikaa hänen kanssaan?

–              MUSIIKKIA                          –

Ala-Kotila: Hiljaisessa siimeksessä
Histan veisaajien versio löytyy Sptifystä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *