Keskusteluja lentokoneessa ynnä muuta 30.1.2015

Lennolla Delhistä Chennaihin viereemme istuutui intialainen biotekniikan professorinainen – seikat selvisivät vähitellen. Hän sanoi tarkkailleensa Pirkon ja minun suhdetta Delhin lentokentällä ja päätellyt että kemiamme sopivat yhteen, että meille avioliitto ei ole vain ympäristön sanelema välttämättömyys.

Hieman häkellyttävästä alusta pääsimme kuitenkin eteenpäin. Hän kysyi uskonko astrologiaan. Keskusteltuamme astrologiasta hän kysyi rukoilenko Jumalaa. Sitten hän kuvasi näkemystään ihmisestä. Tekemällä hyvää nousee korkeammalle energia- ja värähtelytasolle. Mielensä täysin hallitsevat hallitsevat myös universumin elementtejä ja parhaimmat pystyvät mielensä voimalla tuottamaan esimerkiksi omenan vierailijan lautaselle, koska ovat tulleet yhdeksi kaikkeuden kanssa. Hän rukoilee Ganeshaa, jonka syntymyytistä kuulin jälleen yhden version. No kyllä vajaassa neljässä tunnissa ehtii muutakin puhella.

Hän kysyi, mitä ajattelen kuulemastani. Siinä sitten miettimään, miten vastata niin, että kommunikaatioyjteys säilyisi? Koetin palauttaa mieleeni lukemiani ja osin sisäistämiäni ajatuksia: joku filokalian ukkeli kirjoitti, että himoista vapaa mieli on luonnostaan valoisa, mutta mielen valoa ei saa sekoittaa luomattomaan valoon. Yves Raguin sanoo, että mielen oma valo tarvitsee vielä toisen, ulkopuolisen valon päästäkseen Luoja-Jumalan yhteyteen. Ei se nyt aivan noin mennyt, mutta sinne päin. Koetin kuvata, että uskonnossani yhteyttä ei haeta vain luotuun ja sen energioihin, vaan myös Luojaan.

Kimmo Ketola siteerasi jokin aika sitten muistaakseni jotakuta uskontotieteilijää, joka kuvasi eurooppalaista uskonnollisuutta sen itämaistumisena. Kaikki nuo ystävällisen ja älykkään intialaisnaisen teemat olisin voinut kuulla yhtä hyvin Helsingin Kalliossa.

Tänään pääsimme Tiruvannamalaihin. Ekan yön olemme Arinchala Innissä. Huomenna uskaltaudumme Quo Vadis -keskukseen, jos saisimme tietää jotakin siitä, mitä seuraavan kuukauden touhuamme.

Tiruvannamalaissa on muuten aivan upea, siisti, hyväntuoksuinen, runsas tori, josta saa esimerkiksi chiliä ja inkivääriä.

Olipa verraton tori!
Olipa verraton tori!

Jos joku jaksaa, seuraavassa hindumättöä kristittyjä vastaan. Aika-ajoin törmään tällaisiin sivuihin jotakin täkäläistä etsiessäni.  ”Hinduwisdom” -hakusanalla löytyy tai peistaamalla osan sitaattia. Tällaiseenkin pitää siis osata reagoida: According to Swami B. V. Tripurari, in his book, Ancient Wisdom for Modern Ignorance, ” Our present environmental crisis is in essence a spiritual crisis. We need only to look back to medieval Europe and the psychic revolution that vaulted Christianity to victory over paganism to find the spirit of the environmental crisis. Inhibitions to the exploitation of nature vanished as the Church took the ”spirits” out of the trees, mountains, and seas. Christianity’s ghost-busting theology made it possible for man to exploit nature in a mood of indifference to the feelings of natural objects. It made nature man’s monopoly. This materialist paradigm has dominated the modern world for last few centuries.