Eilinen maanantai oli väsypäivä. Onnistuin rähjäämään Pirkollekin. Tiruvannamalain länkkäripopulaatio näyttää uudistuvan, edellinen kertymä kaikkoaa ja seuraava kokoonpano alkaa kävellä kujia ashrameita ja satsangeja bongailemassa. Päivän lounaalla istui aivan uusia naamoja. (Valtaosa katujen kulkijoista on toki edelleen sadhuja, kerjäläisiä, normi-inkkareita, koululaisia univormuissaan, naisia upeissa sareissaan, lehmiä, apinoita, vuohia, motoriksoja, moottoripyöriä ja muutama kissakin hiipii joukossa.)

Mutta länkkäreistä siis: eilen tuntui, että en kyllä jaksa tutustua enää yhteenkään uuteen ihmiseen, joka alkaa kohta – kuultuaan minun olevan kristitty – kertoa mielenkiintoisista opuksista, jotka todistavat, että Jeesus opiskeli Intiassa sadhu- ja siddhitaitoja ennen julkista uraansa ja kuinka hän näennäiskuolemansa jälkeen siirtyi Maria Magdaleenan kanssa takaisin Intian Kashmiriin, jossa hänen hautansa vieläkin on nähtävissä, tai joka alkaa esitellä minulle Deepak Chopran Kolmas Jeesus -kirjaa kristinuskon uutena vallankumouksellisena käänteenä (Ikäänkuin kristinuskon gnostilaisvaikutteiset tulkinnat olisivat jotakin uutta – ”Kristus on ennemmin oikea tiedostamistapa kuin historiaan ankkuroitunut pelastustapahtuma”). Ihmisten kanssa oleminen ei muutenkaan ole minulle yksinkertaista – koen, että en osaa.

Eilen tuntui siltä, että en jaksa enää kuulla uushenkistä evankeliointia: Kaikki uskonnot opettavat samaa – siis juuri sitä, mitä kulloinenkin puhuja pitää totena ja sitä, miten hän näkee perimmäisyyden. Kääntyminen ja käännyttäminen on tässä mallissa ehdottomasti suljettu pois – ainoa tarvitattava kääntymys on kääntyminen kulloisenkin puhujan näkemykseen siitä, miten uskonnot ovat yhtä ja samaa todellisuutta.

(Minusta tällainen Jumala tai perimmäisyys on kuviteltu perimmäisyys tai jumala, kesytetty, domesticated, haltuun otettu jumala, jota voidaan esitellä kuin aitaukseen vangittua eläintä. Tähän tuli aamuöinen muistutus Katekismuksesta, jonka katekismusmietiskely tekee eläväksi: Älä tee jumalankuvaa, eli Jumala ei ole kuviteltavissa. Hän ilmoittaa itsensä. Ilmoituksen voi kuulla, jos pääsee kuulemaan, suhteeseen. Eikä suhdetta voi ottaa haltuun.) Ja sitten toinenkin muistutus: ei minun haltuunottamani jumala ole sen ehompi kuin muidenkaan, mutta tietä voin silti tunnistaa, olla sen tien kulkija!

No, tänään on uusi päivä, ja yö antoi voimia. Tämän aamun dialogiryhmä oli taas hyvä – sai olla oma itsensä ja puhua hyvää Jeesuksesta (sen verran kuin nyt osaa). Muutkin saivat puhua hyvää, yksi Jiddu Khrisnamurtista ja runoilija Wordsworthista, toinen Shivasta ja kolmas Eugen Drewermannista. Kohta alkaa lounas. Saa nähdä, miten loppupäivän jaksaa.