Pekan näkökulma

Keskustelu, johon osallistuu ihmisiä eri henkistä, uskonnollisista, uskonnottomista ja hengellisistä traditioista, dialogi, edellyttää keskinäistä kuuntelemista ja toisen kunnioitusta. Kullakin keskustelijalla on oma taustansa ja oma tulokulmansa. 

Yksi käytännöllinen keino kunnioittavan asenteen varjelemiseksi on pidättäytyä kommentoimasta toisen kertomaa. On perin oletettavaa, että toisen jakama ei kaikin kohdin vastaa omaa ajattelua. Kuunteleminen kuitenkin kannattaa: voi oppia uutta, saada uuden näkökulman, tunnistaa toisen kertomasta oman kokemuksensa tai mielensä maiseman kohteen (mentaaliobjektin) jostakin uudesta vinkkelistä. Tarkentavia kysymyksiä kannattaa esittää, jos ei ymmärrä jotakin kuulemastaan. Tarkentava kysymys ei kyseenalaista jakajan esittämää, vaan jäsentää kuulijan ymmärrystä. Tila kuuluu kulloisellekin jakajalle.

Tavoite ei ole luoda uutta yhteisnäkemystä, yhteis-spiritualiteettia, mutta yhteistä voi löytää. Kukin itseään kunnioittava katsomus sisällyttää luonnollisesti toiset katsomukset osaksi omaansa. Jokaisella katsomuksella on jokin varteenotettava, vanhoilla traditioilla vielä koeteltu historiakin takanaan. Vanhaa viisautta on syytä kuunnella. Tarkkaavainen kuuntelu syventää parhaimmillaan omaa ajattelua. Kuva toisesta katsomuksesta jäsentyy ja omat ennakko-oletukset tulevat terveellä tavalla haastetuiksi. Parhaimmillaan käsitys toisen katsomuksesta muodostuu sellaiseksi, josta toinenkin voi tunnistaa itsensä. Myös oman katsomuksen huterien alueiden toteaminen voi olla terveellistä – emme ole vielä perillä.

Tarkka kuuntelu on paikallaan myös silloin ja niissä kohdin, missä oma näkemys ei ole jäsentynyt vakaumukseksi. Voi saada rakennusmateriaalia oman ajattelunsa tueksi.

Omasta vakaumuksesta otetaan käyttöön sen toista kunnioittava ulottuvuus. Tietyn vakaumuksen sisäistänyt luonnollisesti toivoo, että toinenkin näkisi asiat niin kuin hän. Dialogiin saattaa siis sisältyä toisen kääntymyksen toive. Käännyttäminen ei kuitenkaan kuulu agendaan. Antaa asioiden, sellaisina kuin ne ovat, ihmisten ja todellisuuden itse puhua puolestaan. Me kuuntelemme, hämmästelemme ja tarkastelemme paikkaa, jossa itse ajattelemme seisovamme suhteessa kuulemaamme.

Omasta kokemuksestaan kertominen on vastaansanomatonta: Näin koen/koin. Opillinen keskustelu on toinen harraste. Opillisessa puheessa koettu tai toivottu kokemus on käsitteellistynyt ja saanut hahmon kuvattavassa kehikossa. Emme toisaalta voi myöskään välttää sitä, että jollakin tavalla me aina kuvaamme kokemaamme, hahmottelemme mieleemme jonkinlaisen veneen, jolla ajattelemme nyt soutavamme elämän virrassa. Mutta voimme koettaa pidättäytyä alleviivaamasta oppieroja. Eroavaisuuden voi kyllä myös todeta, kun sen tekee toista kunnioittaen ja lyhyesti. Seikkaperäiset keskustelut opeista kuuluvat toiselle foorumille.

Esimerkki keskustelua (olkoon tämä nyt oppisanana vaikka spiritualiteetin dialogia) edeltävästä instruktiosta:

• Meitä on tässä istumassa ihmisiä monesta eri traditiosta. Ehkä joku ei tunnustaudu mihinkään vakiintuneeseen katsomukseen, vaan etsii omaansa. Olette kaikki yhtälailla tervetulleita. 

• Kuuntelemme, mitä kullakin on jaettavanaan päivän teemasta. Emme konfrontoi, emme siis väitä vastaan. Jakaja saa tilan. Kukin jakaa omasta aarteestaan ja kokemuksestaan. Kunnioitamme kuulemaamme. Voimme esittää tarkentavia kysymyksiä, jos emme ymmärrä jotakin kohtaa.
  
• Valitsemme kukin sen jakamisen syvyyden, jonka katsomme turvalliseksi tässä seurassa.

• Emme tässä pyri luomaan yhteisnäkemystä. Yhteistä tarttumapintaa toki saatamme löytää. Annamme kunkin olla sellainen kuin tämä on.

• Jokaisen puheenvuoron jälkeen ennen seuraavaa puheenvuoroa kannattaa pitää aivan pieni hiljainen hetki, jos vain maltamme, jonka aikana kuultu laskeutuu mieleemme.
  
• No niin. Nyt päivän teemaan.

Pekka Yrjänä Hiltunen 18.11.2019