Eräs ystäväni kirjoitti, että jotkut blogin kuvista ovat tekstissä väärinpäin. Minulla eivät. Mysteereitä elo täynnään!

Tämä sivun tuottaminen käy hengellisestä kärsivällisyys- ja raivostumattomuusharjoituksesta: ”yhteys katkesi, kone ei ole yhteydessä internetiin jne.

Moi!

Helmikuun 8. 2025 siteerasin Karjalaisen Tapioa: ”Viime sunnuntaina tällä Taiwanilla thailaisessa jumalanpalveluksessa tapasin miehen, joka oli ollut munkkina10 vuotta. Oli edistynyt pitkälle, mutta minuutta ei saanut kuoletettua. Eksyttyään kirkkoon hän kuuli, että Jeesus on kuollut puolestamme. Helpotus oli suuri, nyt ei tarvitsekkaan minun itseni minää kuolettaa.”

Vierailemissamme intialaisissa paikoissa selvitetään, että täällä minää ei kuoleteta, vaan löydetään suurempi Self, todellinen jumalallinen itse. Mutta sama vika Sri Rahikaisellakin: ei näitä kirkkaasti säteileviä itsensä oivaltaneita joka puun alla istu.

Munkki löysi Taiwanilla vastauksen: syntinen minä on kuollut, ja uusi elää. Jippii! Hän kääntyi kristityksi. Lupasin ja koetan palata kääntymis-asiaan. Löydän tämän retken paikoista kolme tai oikeastaan vain kaksi eri asennetta kääntymiseen. Toki tässä maassa noita Taiwanin kirkkojakin on, mutta tällä matkalla olen keskittynyt näihin reunoilla oleviin.Watch movie online Logan (2017)

Varanasin Matridhamiin kokoontuu messuun 4000-8000 Kristu-bakhtaa. Suuri osa – kuinka suuri, en tiedä – on kastamattomia hinduja, joiden satguru on Kristus. He palvovat Kristusta. Meitä opastanut paaderi sanoi, että muutama on kastettukin, mutta kastetta ei palvojille esitellä. Ympäröivä hindu-yhteisö sallii Kristuksen pitämisen yhtenä henkilökohtaisena jumaluutena, kunhan ei sanota, etteivät muutkin jumaluudet olisi käypiä. Mutta siinä yhteisössä siis pidettiin Jeesusta esillä.

Quo Vadiksen vetäjä pastori Joshua Peter sanoi, että hän ei vastusta kääntymiseen johtavaa julistusta, ei vain itse niin julista. Hän erottaa kaksi mission muotoa: ”menkää ja tehkää” -mallin ja ”tulkaa ja katsokaa” -mallin. Sanoi suosivansa jälkimmäistä. Keskus olikin paljolti auki monen moiselle taustakatsomukselle. Sinne saattoi tulla hinduja, sufeja, ateisteja keskustelemaan. Paikka Haluaa leimautua uskontodialogiseksi paikaksi, jonne kaikki tunnustukset ovat tervetulleita, jopa julistamaan omaa totuuttaan vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden hengessä. Paikan ilmapiiriä leimaa se, että kaupunki houkuttelee henkisiä,etsijöitä, joille kaikki uskonnot ovat teitä samaan jumalallisen Itsen löytämiseen. Kristityksi tunnustautuminen oli mahdollista, mutta outo lintu tuolloin olin, ja edustin hieman arveluttavaa ahdaskatseisuutta.

Santi Vanamin nykyinen pääjehu veli John Martin on kirjoittanut useammankin kirjan kristinuskosta ilman kääntymistä. Dhyana Vanam Ashram on samoilla perennialistisilla linjoilla: Jumala puhuu kaikkien uskontojen mystikkojen kautta, ja jumalkokemus on saavutettavissa kaikkien uskontojen avulla. Siksi Santi Vanamissa pidetään kristillisiä messuja, joissa luetaan myös muiden uskontojen tekstejä. Eikä lueta samassa hengessä kuin Suomen ev-lut kirkon piispainkokouksen Pyhää kohti -dokumentti suosittelee. Suomalainen dokumentti pitää mahdollisena, että kirkollisissa toimituksissa moniuskontoisissa tilanteissa voidaan harkiten käyttää muiden uskontojen pyhiä tekstejä silloin, kun konteksti mahdollistaa kristillisen tulkinnan (Jyri Komulainen tietää, tulkitsinko oikein!). Täällä Dhyana Ashramissa Kristus on yksi guru, muuten anahatan eli sydänchakran guru, joka on itse löytänyt jumalallisen Itsensä, Selfinsä, ja pystyy muiden ihmiskunnan pyhien tavoin ohjaamaan henkisiä etsijöitä. Tätä gurua kyllä sitten seurataan itseoivalluksen tiellä.

Lähetyssaarnaajaminäni ei ole kokonaan kuolettunut. Mämä kaikki asenteet ovat myös Suomessa ja kirkossamme, ja yleinen kansanuskonnollisuus tukee pluralismia. Mutta olisihan se kiva, jos kristilliseen kirkkoon mahtuisivat vielä myös ne, jotka kehuvat Kristusta ainoana tienä.

Asenteiden testialue on usein ensimmäiseksi diakonia, joka palvelee kaikkia vakaumuksesta riippumatta samalla rakkauden asenteella. Mitä tehdä silloin, kun diakonian piirin ihmisistä suuri osa tunnustaa muuta kuin kristillistä vakaumusta? Mitä ja miten spiritualiteettia tulisi ilmaista, häivyttää kokonaan, yhdistää kaikki, vai sinnitellä Jeesuksen seurassa salaa? Uskontojen rinnakkaiseloa on siis edelleen etsiminen, vai mitä Marja-Liisa Varhia?

Asenteet:
Kääntymistä suositteleva Kristusta pelastustienä pitävä asenne.
Kristusta korostava ja esilläpitävä käytännön pluralismi, jossa muita uskontoja ei kielletä
Tasapuolisesti kaikkia mystikkoja arvostava asenne, vaikka Kristukselle annetaan satgurun, eli henkilökohtaisesti valitun jumaluuden asema. Tällöin sanalla ”Kristus” on yleismystinen perusjumaloivalluksen merkitys, joka löytyy kaikista uskonnoista.

Shantivanamn-, eli Saccinananda-Ashramin varsinainen guru veli John Martin opetti, että Kristus on keino päästä Jumalan luo. Jeesus on kuin bussi, joka vie pysäkille ”Jumala”. Päästyään perille on astuttava ulos bussista, ulos Jeesuksesta.

Bussivertaus muistuttaa buddhalaista vertausta joesta ja veneenkantajasta: buddhalainen dharma on kuin vene, jolla päästään samsaran, eli jälleensyntymien kierron tuolle puolen. Vain typerys kantaa venettä selässään rannalle päästyään. Oppi, dharma hylätään, kun on tultu perille.

Tarinassa minua on aina askarruttanut se, että sen kertojan on täytynyt jo päästä perille, koska hän tietää, miten siellä käyttäydytään ja mitä siellä on. Jos taas ei ole päässyt perille, joutuu edelleen käyttämään venettä, eli joutuu turvautumaan tarjolla olevaan välineeseen, uskonnon kyseessä ollen oppiin. Tässä käytän maksiimiani: Perille päässeitä varo! Ja: Pysy veneessä!

Näin valaistumattomana 🙂 minulle Jeesus ei ole vain väline ja kiva apuri oman jumalminuuteni oivaltamiseksi. Tuomas kutsui ylösnoussutta Jumalaksi – ja tällä oli Jeesuksen ruumis. Ja. Kristinuskon jumaluus on Kolminaisuus; Jeesus-bussista hypänneet kohtaavat Jumala-pysäkillä Kristuksen, jolla on haavojen arvet käsissään.

Ja, enhän minäkään ole perille päässyt, mutta eivät näytä minusta nämä muutkaan olevan. Minulla on usko, ja heillä. Gurujeesusta opettavilta oppii yleisinhimillisen hengellisen ja uskonnollisen etsijän kehityskulun tarkkaa kuvausta, jossa näyttää olevan hyvin paljon samankaltaisia piirteitä traditiosta riippumatta, siis inhimillisiä, psyykkisiä ja transendenssin kokemisen yhteisiä piirteitä. Mutta jos syntinenkin haluaisi veisata, tarvitaan anteeksiantamusta ja kehvelin kantajaa. Pitäydyn jälkimmäiseen. Saa nähdä sitten retriitin lopussa!

Toisen kuunteleminen antaa kyllä aina uusia miettimishaasteita. Mitä minulle tarkoittaa Jeesus ja toisaalta Kristus ja miten näen ne yhdessä? Mitä Jeesusta satguruna, sydämen guruna opettavat todella ajattelevat? Miten kommunikoida heidän kanssaan? Sydämen guru hän on minullekin, mutta ei vain. Tähän mennessä olen keksinyt vain yhden kommunikaatiokeinon (minusta se on Luukkaan Apostolien teoissa kuvaama paavalilainen): kerron omasta kokemuksestani.

Olen nyt Shantivanamissa ja samanmielisissä tilanteissa kuullut, että Jeesus on eri asia kuin Kristus. Veli John Martin ja isä Korko sanovat, että Kristus oli ennen Jeesusta. Toki, mutta sitten tulee lisää. Isä Korko sanoo avoimesti, että Jeesus ei ole hänelle lunastaja eikä kuningas, vaan guru, joka on kulkenut oman henkisen kehityksensä tien ja on samanvertainen ihmisolento kuin mekin. Jeesus oivalsi Kristuksen. Jeesuksen viitoittama tie ja hänen saavuttamansa jumalaoivallus, jumaluus on siis mahdollinen kaikille.

Minusta tämä on perushindulaista advaita-oppia, jonka yhdeksi guruksi Nasarealainenkin on valjastettu. No, nyt on mahdollisuus kuulla lisää. RetriItti on vasta alullaan, enkä ole hindulaisuus-skolari. Muukalaisen rakastamista, filokseniaa ja hämmennyksissäni oloa on siis edelleen harjoittaminen. Minua kohtaan on täällä oltu esimerkillisen vieraanvaraisia. Sitäkin esimerkkiä on seurattava.

Väliaikainen loppukaneetti: Mikäli kaikki uskonnot opettavat lopulta samaa jumaloivallusta, kaikkien uskontojen välineet tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat saman arvoisia ja ne kaikki on hyväksyttävä tasa-arvoisina. Kulttuurihindu, kulttuuribuddhalainen, kulttuurijainalainen ja kulttuurikristitty tietenkin mieluimmin ja helpoimmin pitäytyvät oman hiekkalaatikkona muoviautoihin ja lapioihin. Pluralisti voi sanoa ja sanoo näennäisen avarakatseisesti, että jokaisen tulee kasvaa omassa traditiossaan, eikä sitä kannata vaihtaa. Kuitenkin pluralisitillakin on jokin tietty käsitys kaikkien uskontojen yhteneväisestä päämäärästä, eli hän ei enää olekaan pluralisti, vaan oman spesifin oppinsa saarnamies tai -nainen.

Mutta mitä sitten olisi kristosentrinen pluralismi? Yhden esimerkin kohtasimme matkamme alussa tammikuussa Varanasissa Matridamin ashramissa, josta kakistin juttua 27.1.2015.

Tänään aloitimme Dindikulissa Dhyana Vanam ashrmissa 12  päivän retriitin, johon 12:een ei tätä tulo- eikä lähtöpäivää lasketa. Koetan kirjoittaa itselleni jotakin kustakin päivästä, mutta saa nähdä, onko se jotakin, mitä kehtaan panna näkyville, koska en ajattele kirjoittaa muille, vaan itselleni. Myös verkko on täällä heikko, enkä ajatellut käyttää useita tunteja verkon hitautta tuskaillen, vaan, jos pystyn, varata aikaa omaan meditaatioon.

Paikka on hurja ja haasteellinen yhdessä mielessä. Joudun taas harjoittelemaan dialogitaitoja: miten elää rauhassa ja rakentavasti ihmisten, myös minuun nähden auktoriteettiasemassa olevien ihmisten kanssa, jotka ajattelevat paljolti aivan eri lailla kuin minä. Siitä ehkä vielä sittemmin tarkemmin. Ensivaikutelma on nimittäin se, että tämä paikka, jos mikä, on malliesimerkki kristosentrisestä pluralismista tai jopa lunastaja-Kristuksen syrjäyttävästä jeesussentrisestä pluralismista. Siihenhän tällä reissulla sen eri muodoissa olen törmännyt tuon tuostakin, niinkuin se, joka on hiukkaakaan jaksanut vääntöäni lukea, ei ole voinut olla huomaamatta. Tässä olisi mainio tutkimuksen aihe mille tasolle tahansa, esimerkiksi ”Shantivanamnin ja Dhyana Vanam -ashrameiden Kristus-käsitys”.

Mutta sitten hyvä juttu muiden hyvien juttujen lisäksi – niitähän riittää, jos jaksaa pitää silmät auki – kuten, että täällä on rauhallista ja että illalla näkyy tähtitaivas.

Tämän päivän yksi hyvä oli Jeesus-rukouksen muunnelma. Ohjaajamme Isä Korko Moses SJ on kirjoittanut kirjan Jeesus-rukouksesta, jossa on useita harjoituksia. Pirkko ehdotti, että kävisimme niitä täällä lävitse.

Tämän päivän nakki oli käydä rukousta ”Sana, Jeesus, Kristus” 324 kertaa rukousnauhan avulla. Rukousharjoitus toi mieleeni ystäväni muotoileman yhden kiteytyksen, niin kuin sen nyt muistan, Pauli Annalan jäähyväisluennoista:

– Kristus on Jumalan luova Sana. Poika syntyy Isästä (ja luo sen, mitä on).

– Jeesus syntyy Mariasta ihmiseksi, ja Jeesus syntyy sielunpohjassa kristityissään

– Jeesus ilmenee Kristukseksi.

Siis tuhti paketti: Sana, Jeesus, Kristus.

Mutta nyt pitää mennä nukkumaan. Seuraava aamusessio on klo 4:30. Saa nähdä, miten äijän käy. (Verkko tökki nyti: en lataa nyt kuvaa. FB:ssa on.)

Liikkuminen Intian henkistyneen osaston terveitä elämäntapoja arvostavassa ilmapiirissä on ollut samalla myös raittiusliikuntaa. Ashrameissa ei tupakoida eikä käytetä alkoholia muista huumeista puhumattakaan, paikallisille ei edes beeteliä. Kadulla näkee aniharvoin tupakoivia ihmisiä. Tupakkaa kyllä myydään siellä täällä. Kaduilla on myös tupakoinnista koituvia kauhuja kuvaavia postereita.

Alkoholia myydään pikkuruisissa pääsääntöisesti suttuisissa Wine Shop -kioskeissa. Niitä on harvassa. Kojujen liepeillä liikkuu rähiseviä ja surkean näköistä miesjoukkoa. Humalaisia näkee harvoin, mutta jos, sitten ollaankin todella humalassa.

Tiruvannamalain Quo Vadis -keskuksessa kokoontui paikallinen AA-kerho. Sellaiset tulevat kuulema todella tarpeeseen. Alkoholismi on iso ongelma, vaikka sitä ei välittömästi katukuvassa näekään. Tilanne muistutti Thaimaan todellisuutta: alkoholismi on piilossa, mutta Sitä on paljon. Thaimaassa alkoholia on vapaammin tarjolla kuin täällä. Täällä sillä on 50-luvun raittiuskilpakirjoituksista tuttu Turmion Tommin aura, ja – siltä näyttää – myös todellisuus.Watch movie online Rings (2017)

Kaupungeissa on kyllä kapakoita, mutta ne ovat kuin Tanssiva poni Briin kaupungista. Lainsäädäntö sanoo, että kapakan on oltava pimeä. SItä ne ovat. Kun pimeyteen lisää sottuisuuden, pälyilevät katseet ja yhteiskunnan arveluttavamman sektorin läsnäolon ja vielä meidät, kapakkatunnelma on selvillä.

Pondicherryn rantakatu oli iltaisin kävelykatu. Huomattava valtaosa kokoontunutta nuorisoa ei ollut humalassa, eikä tupakoinut. Kauempaa rantakakivien pimeimmistä kätköistä hoippui kyllä iltamyöhällä muutama miesporukka sangen tukevassa sekavuustilassa toinen toistaan tukien. Meillä oli aitiopaikka seurata iltaelämää parvekkeeltamme. Kerran yksi totaalikoomainen mieshenkilö talutti  moottoripyöränsä parvekkeemme alle, jäi pyöränsä viereen katukäytävälle makaamaan. Aikansa nukuttuaan, rahojaan, avaimiaan ja muuta omaisuuttaan ympärilleen leviteltyään mies kusta lorotteli ilmeisen valtaisan rakkonsa kadulle, jalkakäytävälle ja housuilleen iltapromenadikansalaisten silmien alla. Lopulta veijari sai tavaransa kasaan, itsensä pyöräänsä tukien pystyyn ja lähti taluttamaan sitä edelleen. Onneksi ei koettanut lähteä sitä ajamaan. Kaikki muut puolentoista tunnin episodin aikananäkemäni ihmiset olivat reippaita ja selviä, perheitä, joggaajia, nuorisoryhmä, pariskuntia, seurustelevaisia.

Pondicherryn alkoholilainsäädäntö on kevyempää kuin muualla Tamil Nadussa. Sieltä sai olutta ruoan kanssa useassa paikassa, eivätkä alkoholimyymälät olleet niin lähellä maailmanloppua kuin muualla.

Paremmissa hotelleissamuuallakin  alkoholia saa kuulema vapaammin, mutta tällä matkabudjetilla olemme välttäneet sellaiset kokonaan. Kerran koetimme saada mustat kahvit, mutta tarjoilija ilmeisesti tunnisti statuksemme ja ignoroi meidät tykkänään.

Olen siis ollut ilman pikkusikareita kohta yhteensä kaksi kuukautta Pondicherryn kolmea päivää lukuunottamatta. Pondicherryn ulkopuolella olemme vaivihkaa hiipineet nauttimaan olutlasillisen kolmasti Tamil Nadun pimeän hämäriin ja synkkiin alkoholisyövereihin (Trichyssä olimme hiukka paremmassa busines-hotellissa yhden yön. Siellä nautimme pullot King Fisheriä suhteellisen tyylikkäässä, vaikkakin edelleen pimeässä kapakassa.)

Olen edelleen Santivanamissa eli Saccinannanda Ashramissa. Täällä Saccinanandan sanotaan tarkoittava Kolminaisuutta. Ja mitä sitten Google tarjoaa, se tämän jutun lopussa sille, joka jaksaa ja jota kiinnostaa. Keskiviikkona 18.3. vaihdamme ashramia, jossa Fr Korko Moses SJ pitää meille henkilökohtaisesti ohjattua retriittiä 10-12 päivää. Saa nähdä, mitä ja miten pitkää siitä tulee, kunhan ensi pääsemme tapaamaan paaderia Dindikuliin, tästä kutakuinkin länteen.

Sain kuin sainkin intialaisen simmin tablettiini, joten kesken retriitinkin pääsee salaa kirjoittamaan. Ei tämä kyllä muutenkaan mikään hiljainen retriitti ole. Eikä tarvitse salaa kirjoittaa, mitä nyt Pirkolta. Höpötystä kuuluu kaiken aikaa, mutta aina voi koettaa vetäytyä tarjolla oleviin hiljaisempiin tiloihin. Yhteiset ruokailut ovat hiljaisia ja kirkkoon voi mennä ennen meininkejä. Alueella on myös erilliset kirjasto- ja kaksi mietiskelytaloa tai oikeammin -mökkiä.

Eilisillan terveellinen muistutus: minulla täytyisi olla megalomaanisen grandioosi hybris, jos ajattelisin, että minun täytyy ratkaista intialaisen spiritualiteetin, sen kirkkojen teologioiden, länsimaisen uushenkisyyden, vanhakirkollisen trinitaarisen, kristologisen ja pmeumaattisen dogman välinen jännite. Luovun siis tästä tehtävästä ja käytän vain omien ajatusteni kokoista tuohituokoosta. Näillä eväin,  taistoon:

Muutamia välihavaintoja.
Asetin itselleni kaksi tehtävää tai juttua, joita voisin pähkäillä täällä:
Millä otteella kirkot koettavat täällä pärjätä moniuskontoisessa ja hinduenemmistöisessä maassa?
Miten puhua hinduvetoisesta ajattelusta viehtyneiden länkkäreiden kanssa?

Ensimmäiseen kysymykseen hahmotan, niistä jo kirjoitinkin pitemmästi tuonnempana, kolme mallia:
Kuule kansaa kaikessa -malli, eli anna sataa sisään, mitä tuleekaan. Kirkko toimii ihmisten uskonnollisten ja henkIsten tarpeiden täyttötoimistona.
Tien löytänäiden kirkko, joka on avoin kaikelle ympäristössään, mutta palvoo keskiössään syntien sovittajaa ja yläsnoussutta Kristusta
Huikean himmelin yhteisö, joka määrittelee tarkasti oikean opin, oikean ja väärän. Hankalasti liikuteltava himmeli kuljetetaan kokoustilaan, jossa asiantuntijat esittelevät sitä oikean todellisuuskuvan mallina.

Toiseen kysymykseen hahmottelin itselleni neljää minulla toimivaa kommunikaatiotapaa, joista neljäs sai vahvistusta: avoin kuunteleva dialogi. Alleviivaa sitä havaintoa (siis minun kohdallani toimivaa, vaikkakaan ei helppoa juttua), että kannattaa puhua omasta kokemuksesta, ei opista. Se edellyttää valvomista, hereillä oloa ja Pyhän Hengen liikkeen tunnistamista – siis elävää suhdetta sekä Jumalaan että ihmisiin. Siinäpä riittää opiskelua!

Lisäkysymyksiksi on täällä Santivanamissa vahvistunut seuraavia, ehkä ihan typeriäkin juttuja:
– Täällä kuulen, ehkä enemmän luen, että synti on itse asiassa valheminä eli uushenkistyskielellä ”ego”, ja että egon syrjäyttäminen tuottaa bliss- , ynnä muita todellisen Selfin, minän löytämisen suurenmoisia etuuksia. Mitä tästä ajattelen? Lueskelen verkkaisesti Gregorius Narekin rukouskirjaa. Hän ei ainakaan päässyt synnistänsä eroon – ja jossakin minimaalisesti mielessä edelliseen verraten, en minäkään!
– Tämä ego on sama kuin Jumala – ykseys-ajatus, advaita. Kaikkien uskontojen mystikot puhuvat samasta asiasta. Mitä tästä ajattelen?
– Jos nimeltä mainitut mystikot, esimerkiksi Abhisikhtananda (, yksi Santivanamin perustajista, mutta sittemmin Himalajalle yksin mietiskelemään lähtenyt, oman gurunsa löytänyt ja itsekin ennen kuolemaansa guruksi tulleena) ovat löytäneet saman Jumalan tai perimmäisyyden kuin Jeesus ja ovat oivalluksessaan samalla tasolla kuin hän, miksi he eivät tee muuta kuin istuvat erakkomajassaan ja opettavat muitakin istumaan?
– Onhan näitä muitakin, mutta nyt ainakin nämä.

Voikaa hyvin!

”The description saccidānanda comprises the three Sanskrit words sat-chit-ananda:
sat सत् (present participle); [Sanskrit root as ”to be”]: ”Truth”, ”Absolute Being”, ”a palpable force of virtue and truth”. Sat describes an essence that is pure and timeless, that never changes.
cit चित् (noun): ”consciousness”, ”true consciousness”, ”to be consciousness of”, ”to understand”,”to comprehend”.
ānanda आनन्द (noun): ”bliss”, ”true bliss”,[citation needed] ”happiness”, ”joy”, ”delight”, ”pleasure”
”Sat-Chit-Ananda” or ”Saccidānanda” is the Sanskrit compound form of the word, which can be translated in various ways:

”Eternal Consciousness Bliss”
”Absolute Consciousness Bliss”
”Consisting of existence and thought and joy”

Nyt olen Shantivanamissa miniretriitissä. Tuskin täällä tulee mitään kirjoitettua – ei saisikaan. Eikä tässä vielä retriiteistä kaikki. 18.3. menemme Dhyana Vanamiim Fr Korko Moseksen SJ henkilökohtaisesti ohjaamaan retriittiin. Eli retriittiputki päättyy 31 generic plavix.3..

Toivon, että voisi olla ihan tavallinen retriittivieraskin. Että ei vain joutuisi uskontopähkäilemään kaikkea aikaa!

Shantivanamista ja sen perustaja Bebe Griffithsistä:
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Saccidananda_Ashram
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Bede_Griffiths
http://www.bedegriffiths.com/ashrams/

Ja näissä sanotaan muuan muassa, jotta ”Later, in 1968, Griffiths moved to the Saccidananda Ashram (also known as Shantivanam; Tamil for ”forest of peace”) in Tamil Nadu, South India,[3] which had been founded in in 1950 by the French Benedictine monk Abhishiktananda (Dom Henri Le Saux, OSB), from the Abbey of Kergonan, along with another Frenchman, the Abbé Jules Monchanin. The two had developed a religious lifestyle which was completely expressed in authentic Indian fashion, using English, Sanskrit and Tamil in their religious services. They had built the ashram buildings by hand in the style of the poor of the country. Monchanin had died in 1957 and Le Saux wanted to devote himself to a hermit’s life. Griffiths came with two other monks to assume life there and to allow Le Saux his wish.”

Dhyana Vanam ja Fr Korko Moses
http://www.sdiworld.org/resources/educational-videos/sdi-learns-korko-moses-sj
Fr Korko Moses Irlannissa, googlausesimerkki: http://www.catholicireland.net/event/dealing-addictions-fr-korko-moses-sj/.
Ja toinen samanlainen, josta voi myös tarkastella, millaista tarjontaa irlantilaisessa katolisessa retriittikeskuksesta löytyy: http://www.stellamarisretreats.ie/events

Moi!
Pekka

Minulla on rajoittunut ihmisten kanssa olemisen työkalupakki. Olen jonkin asteen sosiaali-invalidi. Jos sosiaalinen maailma on ympyrä, olen sen keskellä oleva monikulmio, joka tangeeraa vain joiltakin kulmiltaan ympyrän kehää eli muita ihmisiä. Tykkään luennoida ja harjoittelen kirjoittamista – se on yksi tangeerauskohta. Yritän olla hauska setä, joskus rasitukseen asti – se on toinen tangeerauskohta. Joskus mutta harvemmin osaan tehdä ryhmätyötä – se kolmas. Viime vuosina olen saanut neljännen kiinnityskohdan muiden ihmisten maailmaan. Olen siis jo neliö!

Uusin kosketukseni ihmisten maailmaan on ignatiaanisesta traditiosta oppimani kuuntelemisen harjoitus. Se on kivaa, vaikka joskus myös äärimmäisen vaikeaa. Sitä sovelsin myös Tiruvannamalain dialogisessioissa. Sovimme aiheen, usein ehdotin sitä itse fasilisaattorin roolissani, vaan en aina. Joskus jollakulla oli paraikaa häntä kiinnostava aihe. Jaoimme muiden muassa näistä kuukauden ajan aamuisin klo 10-11maanantaista perjantaihin: tarrautuminen attachment, antautuminen surrender, kuoleman jälkeinen elämä after life, kärsimys, mihin dialogia tarvitaan, suhteeni guruun tai opettajaan, merkittävä kohtaaminen elämässäni.

Aluksi kertasimme ohjeet. Muun muassa sen, että emme pyri konseksukseen – olemme mahdollisesti eri mieltä perustavistakin asioista, mutta kuuntelemme toista ja otamme hänet vastaan. Aloitimme yhteisellä hiljaisuudella. Sitten joku, kuka tahansa, aloitti ja puhui aiheesta henkilökohtaisesti, siitä mitä sillä hetkellä aihe nostatti sisimmästä. Instruktio oli, että ei opeteta ja koetetaan välttää oman dogmatiikkansa selvittämistä, vaan kerrotaan, mitä aihe juuri tällä hetkellä herättää omassa ajattelussa ja mielentilassa. Saa olla epävarma ja haavoittuva vulnerable. Toisilla ei ole lupaa kommentoida eikä kyseenalaistaa. Tarkentavia kysymyksiä voi esittää. Jakamisten väleissä pidetään lyhyt yhteinen hiljaisuus – kannatellaan äsken puhunutta, maistellaan kuultua omaa kokemusta vasten ja tarkastellaan vastaanotettuaan aarretta. Sessio päätetään yhteiseen hiljaisuuteen. Oma viitekehystä, tausta-ajattelu, -uskonto ja -filosofia tulee luonnollisesti esille puheenvuoroissa, mutta tavoite oli henkilökohtainen jakaminen.

Paikalla oli ties ketä, sufi, bramiini, henkinen opettaja, teosofiasta hieman irrottautunut, Krishna-liikkeessä lapsesta asti kasvanut mutta siitä jo välimatkaa ottanut, intialainen luterilainen piispa, kristitty pappi, henkisten polkujen tallaajia, Krishnamurtin seuraajia, entinen Sai Baba devouttee, Pirkko ja minä. Kävi niin, että koolle tullut joukko jatkoi usein keskustelua kahvi- tai teekupin ääressä jostakin esille nousseesta. Ihmisten aarteisiin ei kuitenkaan puututtu. Koin, että helmet eivät, ainakaan pääsääntöisesti, joutuneet sikojen tallattavaksi.

Jostakin syystä pidän tällaisesta dialogista kovasti. Keskustelun muoto antaa minulle, sosiaalisesti osittain liikuntakyvyttömälle yhden mainion liikumisvälineen, kuin pyörätuolin. Sillä pääsee pitkälle! Minulla ei ole lupa liittää toista oman oman systeemini osaksi – Noli me tangere. Minulla on oma henkinen ja hengellinen karttani, jonka tunnen joiltakin osin, mutta minulla ei ole lupaa asemoida toista omalle kartalleni. On oltava avoin, vastaanottava, ystävällinen lähimmäinen ja koetettava ymmärtää, mitä toinen puhuu, mikä on hänen maailmansa ja mitä hänelle kuuluu. Minulla on myös lupa puhua siitä, mitä itse aiheen kohdalla koen tärkeäksi. Tapahtuu itse asiassa niin, että jokainen tulee todistaneeksi omasta uskostaan, kylvi vuorollaan.

Tänään sain kuin sainkin intialaisen simmin iPadiini. Verkko vaan on kämpiltäni heikko. Saa nähdä, jaksaako se ottaa vastaan tämän lähetyksen.

Kirjoitan, luultavasti vain itselleni, edelleen havainnostani kahdesta täällä kuulemastani evankeliumista.

Ylihuomenna lähdemme Chennaista kohti Bebe Griffithsin perustamaa Santi Vanamia, sieltä pitempään retriittiin Dhyana Vanam Ashramiin. Jos jaksamme käymme vielä zen-jesuiitan Bodhi Zendoa pällistelemässä Kodaikanalissa. Sieltä sitten palailimme pikkuhiljaa Chennaihin, jossa tapaamme ystävämme Marja-Leena Heikkilä-Hornin ja tämän myanmarilaisen kaverin. Heidän kanssaan seikkailemme Aurovillessä ym ihmepaikoissa.Movie Get Out (2017)

Mutta nyt taas vääntöäni:
Uusevankelista Deepak Chopra täsmentää (Siteeraan tässä 25.2. siteeraamaani.): ”On vielä yksi, Uuden Testamentin ulkopuolelle jätetty Jeesus – valaistunut Jeesus. Mielestäni hänen poissaolonsa on rampauttanut kristillisen uskon, sillä niin ainutlaatuinen kuin Kristus olikin, hänen tekemisensä yhdeksi ja ainoaksi Jumalan pojaksi jättää loput ihmiskunnasta rannalle. Huikea kuilu erottaa Jeesuksen pyhyyden meistä tavallisista ihmisistä. Miljoonat kristityt hyväksyvät tämän eron, mutta asian ei tarvitse olla näin. Mitäpä jos Jeesus halusikin, että hänen seuraajansa – ja me – saavuttaisimme samanlaisen yhteyden Jumalaan, jonka hänkin saavutti”. (Vapaa käännös PYH. Jesus, Story of Enlightment. Harper One. 2008)

Tässä uusevankelista Deepak höpöttää ihan omiaan. Pyhä Henki ja Jeesuksen sovitustyö kuroo huikean Jumalaa, Jeesusta ja meitä erottavan kuilun huis pois ja täysin tykkänään. Sehän on koko kristinuskon pointti, että kadotettu yhteys on palautettu! Ja yhteys on arkista elämää, hississä ja hiekkalaatikolla koettua, ja samalla taivasta maan päällä.

Mutta oppi Pyhästä Hengestä, oli se miten hieno himmeli tahansa, on kuvaus siitä, mitä pidetään todellisuutena. Kuvaus suhteestani Ylermi Yläpalkki-Pähköseen ei ole suhteeni Ylermi Yläpalkki-Pähköseen. Kuvaus on kuivaa asiaa ja sen voi esittää vaikka ihan yksin itselleen, mutta Ylermin kanssa mennään kalaan ja tavataan klo 5 alaovella.

Kristinuskon oppi sanoo, että sovitetuiksi tultuamme (, mihin tarvittiin Jumalan ihmiseksi tulo, samastuminen tilaamme, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus.) Pyhä Henki yhdistää meidät Jumalaan. Hän on meissä, ja saamme lahjaksi samanlaisen yhteyden Isä-Jumalaan kuin mitä Pojallakin oli. Tästä on kirjoitettu loistavaa dogmatiikkaa ja rakennettu suurenmoisia ja myös perin hankalasti kuljetettavia himmeleitä. Mutta tarvitaan tervettä arjen mystiikkaa, jotta edes hiukkasen opin kuvaama tulee elettyä todeksi ja voimme todella nauttia yhteydestä Isän, Pojan, Pyhän Hengen, Ylermi Ylä-Palkki-Pähkösen ja muiden maailman ihmisten kanssa. Oppi nousee mystiikasta, koetusta. Elämä edeltää sen kuvausta. Vasta lihaksi tullut sana on sitä ihtiään!

Jeesuksen ja tavallisen ihmisen ero on kurottu umpeen, ja me olemme Jeesuksen ystäviä. Mutta se oli aika kova juttu! Deepakki taas haluaisi tehdä meistä kaikista tavallisista ihmisistä uusiojeesuksia.

P.S. Tänään kävimme luksushotellissa. Tarjoilija katsoi meitä, mitta ei ilmeisesti nähnyt ketään. Emme saaneet kahvia. Mutta hienoihin vessoihin pääsimme. Molemmissa oli vaaka, joka todisti sen, minkä intialaisten vatsoIsta olimme jo huomanneetkin. Kasvisruoka, joka koostuu yli 80 % hiilihydraateista, lihottaa. Perheemme yhteispaino on lisääntynyt puolessatoista kuukaudessa noin kuudella kilolla. Tätä menoa meillä kummallakin on kohta täkäläiseen maastoon sopivat pömppövatsat.

Hyvät ihmiset

Nyt ja ja tästä eteenpäin alkaa olla aika hankalaa löytää wifi-paikkoja. Tätäkin paikkaa, jossa nyt naputan, etsimme kaksi päivää. Nykyisessä majapaikassamme Arcot-kirkon vierasmajassa ei ole nettiä.

Jos ihme tapahtuu – en kiinnitä sen odottamiseen kuitenkaan sydäntäni – saamme iPadiin täkäläisen simmin, mutta se ei ole osoittautunut helpoksi.

Täältä Chennaista lähdemme, ehkä keskiviikkona tai torstaina Trichyyn, josta Bebe Griffithsin perustamaan Santi Vanamiin, eli Saccinanda Ashramiin. Sieltä Fr Korko Moseksen SJ ashramiin Dhaya Vanamiin ja jos paukkuja riittää käymme vielä Bodhi Zendossa kääntymässä.

Internettiä pääsemme ihailemaan näiltä näkymin varmimmin vasta joskus huhtikuun alkupuolella.