Kaikki kirjoittajan pekka artikkelit

Narekin Gregorioksen korrektiivi 19.4.2015

Kovaa kamaa nämä armenialaisen Narekin Gregorioksen (Gregory of Narek, 951-1003 jKr)) synnintunnustuspsalmit click this link now. Niitä on hyvä lukea täällä Swami Vivekanadan maassa, joka puolestaan sanoi, että on synti sanoa ihmistä syntiseksi.

P R AY E R   6
Speaking with God from the Depths of the Heart
What use, what good is it to me to exhaust myself with this stream of words, the voice of my sighing heart? Would it not be better to lance (puhkaista) the accumulated words, like deadly pus (mätä), or with fingers in the throat, to vomit up the heaviness of my heart, weighed down with the wounds of my soul?

Chennaissa (taas), mutta huomenna Kanyakumariin yöjunalla

Advaita-kuva Jeesuksesta, jos siis kiinnostaa 18.4.2015

Löysin artikkelin, joka kuvaa napakasti täällä kohtaamani neo-advaitan Jeesus-kuvaa. Jos neo-advaitan Jeesus-kuva ei sinua kiinnosta, älä lue. Kohtaat sen sitten muuallakin, esim Ultra-lehdessä tai ennen pitkää omassa päässäsi. Uuden henkisyyden, jota New ageksi hetki sitten tavattiin sanoa, Jeesus-kuva on kutakuinkin tämä, eikä se ihan outo ole ev.-lut. kirkossammekaan. Sitäpaitsi se asettaa vekkulin haasteen theosis-käsitteen ja käsitteen kuvaaman todellisuuden selventämiseksi.

The Gospel in the Advaitic Culture of India, The Case of Neo-Vedantic Christologies
K. P. Aleaz (pastori, Dr K.P. Aleaz opettaa uskontoja Bishop’s Collegessa Kalkutassa)
http://www.biblicalstudies.org.uk/pdf/ijt/35-2_010.pdf

Aluksi käännökseni, sitten se alkuperäinen conclusion-osa, jonka koetin kääntää.

”Kaikkien käsittelemieni (käsittelijänä siis K. P. Aleaz) neo-vedanta -ajattelun edustajien (Neo-Vedantins) mielestä Jeesuksella oli ei-dualistinen suhde Isä-Jumalaan, ja hän rohkaisee kaikkia ihmisiä samaan jumala-suhteeseen, mihin päästään, kun alempi itse (lower self) kielletään. Jeesus osoittaa ihmisille täydellistymisen tien, hän paljastaa meille todellisen jumalallisen luontomme; hän johdattaa meidät oivallukseen, jossa löydämme jälleen kadotetun itseytemme (lost selfhood). Intialaiselle Jeesuksen elämän perusopetus on väärän Jumalan ja ihmisluonnon vastakkaisuuden torjuminen. Risti tarkoittaa egon hylkäämistä ja sielun nousua oman universaalisuutensa ymmärtämiseen. Ylösnousemus tarkoittaa itseensä keskittymisen kuolemaa ja nousua osoittamaan epäitsekästä rakkautta, siirtymistä itsekkään individualismin pimeydestä yleismaailmallisen hengen valoon.

Jeesus on yksi Jumalan avatara tai jälkeläinen. Hän on syntynyt ilman karmaa ja on harhaista maailmaa (maya) ylempi. Avataralla on ainutlaatuinen voima välittää spiritualiteettiaan, muuntaa ihmisiä kosketuksen, katseen tai tahtonsa voimalla ja osoittaa jumalallisuutta omalla kirkastumisellaan. Jeesus oli korkeimman asteen joogi, joka harjoitti kaikkia joogan lajeja, karma-, bhakti-, raja- ja jnanajoogaa.

Jeesuksen yleismaailmallinen sanoma voidaan tänään palauttaa advaita vedantan avulla. Kristillisten dogmaattisten käsitteiden, kuten sovitus-teorian ja käsityksen ihmisen synnynnäisestä pahuudesta ei enää tarvitse väärentää evankeliumia.”

ADVAITIC CULTURE OF INDIA

Conclusion:
All the Neo-Vedantins whom we studied above are of the opinion that Jesus had a non-dual relation with God the Father and he is inspiring all the humans also to have the same relation with God through the renunciation of the lower self. Jesus shows as the way to become perfect, he shows us our true nature which is divine; he brings us to realization which involves the regaining of the lost selfhood. The central lesson of the life of Jesus to an Indian is the undermining of the false antithesis between human person and God. The abandonment ofthe ego and the soul’s arisal to a sense of its universality is the meaning of the cross. Resurrection is the passage from the death of self-absorption to the life of unselfish love, the transition from the darkness of selfish individualism to the light of universal spirit.

Jesus is one of the avatars or the descents of God, born without karmas and above maya. An avatar has the unique power to transmit spirituality, transform human lives by touch, look or wish, and reveal divinity through transfiguration. Jesus was a yogi of the highest type who practiced all the yogas, namely karma, bhakti, raja and jnana.

Today, the lost universal message of Jesus can be regained with the help of Advaita Vedanta; the Christian dogmatic assertions like the atonement theory and the innate vileness of human nature no more need distort the meaning of the gospel

Tänään vielä Maduraissa, huomenna veljenpoikaa vastaan Chennaihin ja sieltä 20.4. yöjunalla Kanyakumariin.

Devadasi, temppelitanssija, pyhäkköprostituoitu 17.4.2015

(Liitän taas kuvia päälläseisomiuhasta huolimatta.)

Devadasi on Intian ihmemaan entis- ja nykyaikojen temppelitanssija ja kurtisaani. Sana tarkoittaa ”jumalan palvelijaa”. (Thaimaan tuntijat tietävät munkki Acharn Buddhadhasan – Buddhan palvelija, orja – samankantaisia sanoja siis.) Brittihallinto ja kaksi intialaista osavaltiota yrittivät lakkauttaa 1930-luvulla Devadasien prostituutioon viittaavan toiminnan. 1980-luvulla intialaiset osavaltiot Andhra Pradesh ja Karnataka ovat yhä pyrkineet kitkemään devadasien perinnettä edelleenkään siinä onnistumatta.

Devadasi, tamiliksi Devaradiyal, ja halventava nimitys tamiliksi kuuluu: thevadiyal. Ammatille löytyy useita muitakin nimityksiä, lapsi on rakas. Seikkaperäisiä artikkeleita löytyy. Yksi: http://www.natyam.ru/devadasi.html

Suomenkielinen Wikipedia valistaa: ”… devadasit olivat korkealla yhteiskuntahierarkiassa ja yleensä rikkaita ja hyvin koulutettuja temppeleissä tanssivia taitavia esiintyjiä. Devadasien alkuperäisestä tanssimuodosta, Dasi Attamista, kehittyi nykyisen Intian tärkeimpiin lukeutuva klassinen tanssityyli Bharata Natyam, joka pyrki nimenvaihdoksellaan ja tradition muunnoksellaan eroon kurtisaanimaineestaan”.

image
Brihadeeswara-temppelin freskoista

 

 

Vierailimme Brihadiswara (englantiperäisesti kirjoitetaan myös Brihadeeswara) -temppelissä, jonka perustaja Chola-dynastian Raja Raja I (noin 1010) pestasi aikakirjojen mukaan 400 temppelitanssijaa valtaisaan pyhättöönsä. Tytöt silloin, ja vieläkin, myydään tai ”uhrataan” (tietty vastineen toivossa, kuten aina uhratessa. Minäkin uhraan Kristuksen syntien anteeksisaamisen toivossa) ennen heidän puberteetinsa alkua. Heidät naitetaan jumaluudelle, jonka jälkeen he pysyvät muutoin naimattomina. Heillä on kultillinen rooli temppelissä ja lisäksi prostituoidun rooli suhteessa yläkastisiin. Osa on ollut sangen arvostettujakin. Nämä ovat voineet liikkua yläkastisissa piireissä ja istua temppelijuhlissa arvovieraiden joukossa. Vertauskohdaksi mieleni ehdottaa geisha-traditiota. Devadasi-traditio on laissa kielletty, mutta elää edelleen. Sitä on koetettu sekä kitkeä (lähetyssaarnaajat muiden muassa) että jalostaa (teosofit muiden muassa) vapaaksi prostituutio-leimasta.

image

Mangaloren yliopistossa toimiva Sosiologi Jogan Shankar (löytyy myös ilman H:ta: Sankar) erottaa kuusi syytä devadasi-käytännölle (http://www.natyam.ru/devadasi.html).

Se korvaa ihmisuhrit
Se toimii hedelmällisyyskulttina takaamaan maa- ja karjatalouden menestystä ja ihmissuvun jatkumista
Se on varhaisen dravida-kauden fallos-kultin jatkumoa. Shivaahan palvotaan edelleen ja kovasti myös falloksena, lingamina.
Se on vieraanvaraisuuteen liittyneen seksuaalisten palvelujen tarjoamisen tavan jatkumoa.
Se on himokkaaksi rappeutunutta papiston ja maallikkojenkin ”hengellisyyttä”.
Se on tarjonnut välineen alempien kastien alistamiseksi.

New Yorkerista Löysin seuraavan aikamme devadasien hastattelujutun (http://www.newyorker.com/magazine/2008/08/04/serving-the-goddess):
”Of course, there are times when there is pleasure,” Rani Bai said. “Who does not like to make love? A handsome young man, one who is gentle . . .”
She paused for a moment, looking out over the lake, smiling to herself. Then her face clouded over. “But mostly it is horrible. The farmers here, they are not like the boys of Bombay.”
And eight of them every day,” her friend Kaveri (”Kaveri” on myös Tamil Nadussa virtaavan pitkän joen nimi) said. “Sometimes ten. Unknown people. What kind of life is that?”
We have a song,” Rani said. “ ‘Everyone sleeps with us, but no one marries us. Many embrace us, but no one protects.’ ”
”Every day, my children ask, ‘Who is my father?’ They do not like having a mother who is in this business.”

.

Pahaa ja hyvää mainetta 12.4.2015

Lauantai-illan ja sunnuntaiaamun 10.-11.2015 olimme Tangebarissa, nykyisin Tarangambadissa, jonka historiallista rantakatua reunustaa kirkko toisensa vieressä. Yhdestä kuului lauantai-iltana tamil-nuottista ylistyslauluakin. Tarkempi kysely osoitti sen luterilaiseksi porukaksi. Muissakin kirkoissa oli paikalla väkeä, joko vain aikaa viettämässä tai rukoilemassa.

Kristillistä läsnäoloa Trangebarissa on ollut moneksi. Papit Christen Pedersen Storm ja Niels Andersen Udbyneder ovat kuuluisia juopottelustaan, väkivaltaisuudestaan, raiskauksistaan ja jopa tekemistään murhista. ”These two servants of The Lord, whose alkoholic habits were legendary, spread terror everywhere with violence, rape and even murder.” Paikalliset hindut totesivat, että on parempi mennä helvettiin kuin seurata näitä opettajia. Niels Andersen Udbyneder, jonka mielettömyys riisti hengen kahdelta naiselta, ajettiin maanpakoon ja muilutettiin Ceylonille, nyk. Sri Lankalle. Christen Pedersen Storm puolestaan pantiin säkkiin kivien kera, säkki suljettiin ja heitettiin mereen.

9. Heinäkuuta 1706 saapui toisenlaista joukkoa. Bartholomaeus Ziegenbalgilla ja Heinrich Plütschaulla riitti kristittyjen maineen parantamishommia. Parempia miehiä olisi tuskin löytynyt.

Halle-lähetyksen 300-vuotisjuhlan muistolaatta kertaa joitakin Ziegenbalgin ansioita:
”Ole aina ensimmäinen.
Ziegenbalg oli: ensimmäinen protestanttinen lähetyssaarnaaja Intiassa, ensimmäinen tanskalainen kuninkaallinen missionaari, ensimmäinen protestanttisuuden propagoija, ensimmäinen kirjapainotaidon esittelijä Intiassa, ensimmäinen paperikoneen asennuttaja Intiassa, ensimmäinen Uuden Testamentin tamiliksi kääntäjä, ensimmäinen tamilin kielisen Uuden Testamentin painattaja, ensimmäinen tamilin kielisen kalenterin toimittaja, ensimmäinen Saksan kielisten virsien tamiliksi kääntäjä, ensimmäinen tamilin kielisten kirjojen saksaksi kääntäjä, ensimmäinen tamilin kielisen liturgiat käyttöönottaja, Intian ensimmäinen tyttökoulujen perustaja, ensimmäinen kouluasuntoloiden perustaja Intiassa, ensimmäinen ompelimon (tayloring unit?) perustaja, ensimmäinen ilmaisen kouluruokailun esittelijä, ensimmäinen tamilin kielisten koulukirjojen toimittaja, ensimmäinen tamilinkielisen alueen kirkon rakennuttaja, ensimmäinen tamilinkielisen saarnan pitäjä, ensimmäinen paikallisten kirkonjohtajien kouluttaja, ensimmäinen uskontodialogin toteuttaja, ensimmäinen tamilinkielisen sanakirjan toimittaja, ensimmäinen Etelä-Intian jumalien taustan ja polveutumisen (genealogy) selvittäjä, ensimmäinen ekumeenisten suhteiden rakentaja, ensimmäinen, joka ehdotti, että Saksassa opetettaisiin tamilin kieltä.

Yleensä missionaarit ovat tavallista elleivät hieman omalaatuistakin rupusakkia (niinkuin Pirkko ja minä), mutta onneksi on Ziegenbalgejakin. Heitä lisää ja eläkööt sellaiset kauan!

Interspiritualiteetti? 11.4.2015

(Ennen vääntöä kuvajuttua: iPadillä ottamani kuvat näkyvät useilla Bill Gates -koneilla väärinpäin. Nyt Miika on kääntänyt kuvia, joten toisille ne näkyvät väärin-, toisille oikeinpäin. Osan on siis seistävä päällään. Tässä jutussa ei ole kuvia.)

Useampi täällä reunalla kohtaamani guru- ja spiritualiteettitraditio, myös kristilliseksi mainittu, liputtaa interspritualiteettia. Mitä se semmoinen interspiritualiteetti on? Selvitystä löytyy vaikkapa sivulta: ”WHAT IS INTER SPIRITUALITY” (http://onespiritinterfaith.org/about-us/what-is-interspirituality/).

Sri Ramanashi, Swami Vivekananda, Sri Auribindo muiden merkkiukkojen joukossa liputtavat ajatusta, että kaikki uskonnot perustaltaan kuvaavat samaa jumaluuteen yhtymisen kokemusta. Yhteyden kokemus ylittää traditionaalisen, rituaalisen, paikalliseen ja ajalliseen kulttuuriin sidotun uskonnollisuuden ja dogmatiikan. Onnettomat pöntöt ovat vain sitten rappeutuneet mestareidensa alkuperäisestä kokemuksesta, sitä tuntematta, ja ovat luoneet riittejä, eroavaisuuksia toisiin traditioihin ja dogmeja. Uskonnot eivät tämän näkemyksen mukaan ole yhtä, mutta spiritualiteettipa on!

On hyvä huomata, että noin 60% suomalaisista uskoo, että kaikkien uskontojen perusta on samankaltaisessa inhimillisessä transendentin kokemuksessa, jonka uskonnot vain sanoittavat eri tavoin. Jos siis ajattelet näin, kuulut suomalaiseen uskontoteologiseen interspirituaaliseen perussuomalaisten valtavirtaan. Minä taas vähemmistöön.

Kirja, jonka tilasin kirkkohallituksen kirjastoon, ja jota olen vain selannut, antoi myös ymmärtää, että yhteyden mystinen kokemus on kaikissa uskonnoissa sama. Kirjan takakansi siteerasi muiden muassa Richard Rohria, joka oli täpinöissään kirjan ajatuksista: ”Tänne olemme menossa”. Kirja jätti kyllä armollisesti, tosin siis perin pikaisen selauksen perusteella, uskonnoille paikan inhimillisen kokemuksen jäsentämiskeinoina – se antaa siis uskontojen olla olemassa, mutta väittää astuvansa askelen edemmäksi. Pitää kyllä lukea tarkemmin tämä opus ”The Coming Interspirituality Age” (Kurt Johnson, David Robert Ord. Namaste Publishing. 2012. Vancouver, Canada. ISBN 978-1-897238-74-5) ja yksi sen innoittaja (Wayne Teasdale: The Mystic Heart) ennen kuin käyn väittämään mitään lopullisempaa hirveän suurella suulla. Tässä rähisen nyt pienemmällä.

Kolmessa täällä tutustumassani kristilliseksi mainitussa paikassa oli sama soundi: ihmisen henkinen evoluutio alkaa yksilöksi tulemisesta, jatkuu kollektiivisuuden heräämisesenä (järjestäytyneet uskonnot kuuluvat kollektiivisen tiedostamisen kehitysaskelmlle), edelleen universaalina tiedostamistilana, joka jo hylkää aikaan ja paikkaan sidotut uskonnot. Lopullinen henkisen ja hengellisen evoluution päätepiste on täysi unio jumaluuden/perimmäisyyden kanssa. Ja tie yhteyteen on aina meditaatio.

Kaikki tämä on myös uusvedantaa, uushindulaisuutta: uskontojen yhteiskokemusta, ei-dualistisen (ei yhtä – ei kahta) tiedostamisen ihannointia.

Tästä olisi paljon sanottavaa ja ajateltavaa, mutta tältä istumalta erotan kaikista interspiritualiteeteistä (sekä vedanta- että kristillistaustaisista) seuraavia yhteisiä piirteitä:
1. Ne hylkäävät dogmaattiset ja rituaaliset eksklusivistiset uskonnot, sanovat astuvansa yhden evolutionäärisen askelen eteenpäin, mutta tulevat samalla ja kuitenkin luoneeksi uudet dogmit, rituaalit ja pitävät muita ajattelutapoja kehittymättöminä. Sanomaton sanoitetaan jälleen, uusin termein, uskomuksin ja rituaalein.
2. Ne edellyttävät hengellisyyden tai henkisyyden evoluution, jossa löydetty interspiritualiteetti on jättänyt varhaisemmat uskonnon kehitysvaiheet taaksensa.
3. Interspiritualiteetin edustajat lukevat itsensä näin ollen ihmiskunnan etujoukkoon, joka määrittee oman näkemyksensä henkisen ja uskonnollisen evoluution, jos ei nyt ihan päätepisteeksi, niin ainakin kaikkein edistyksellisimmäksi tasoksi. Tämä kultapossukerho kuuluu vain valioille.
4. Kristus syntien sovittajana on tarpeeton, koska ihminen löytää kaiken itsestään harjoituksensa avulla.
5. Historiaan sidotut uskonnot ja myytit ovat tarpeettomia. Pyhät tarinat on luettava symbolisina.

Intian Tamil Nadun Tranguebarissa, nykyisin Tarangambadissa, 11.4.2014, paikassa, jossa Bartholomaeus Ziegenbalg aloitti 1706 protestanttisen ja luterilaisen lähetystyön

Uuden henkisyyden lähteillä 6.4.2015

Eilen pääsiäissunnuntaina 5.4. etsimme ensiksi armenialaisen 1712 perustetun ortodoksikirkon (artkkelikuvassa). Chennaissa ei asu enää armenialaisia, joten pääsiäismessua ei ollut. (Olisikohan kirkollinen kalenterikaan mallannut?) Sieltä sitten museoon pääsiäisaamuna sotilasalueelle, josta moottoririkshalla vaaleanpunaiseen Marina-beachin viereiseen Swami Vivekananda -taloon.

Vivekananda oli uushindulaisuuden ensi airut lännessä. Sen jälkeen hindulaisuuden lähetystyö onkin edennyt vauhdikkaasti valloittaen yhä uusia, aiemmin läntisen ajattelumme alueita korviemme välistä (Vapaasti JK:a siteeraten).

Vuonna 1893 hän oli jonkinlainen sensaatio Chicagon maailmanuskontojen konferenssissa. Museon M3-animaatio juhli edelleen swamin saamaa suosiota, muuta museota mainitsemattakaan. Hän edusti Chicagossa hindulaisuutta, omien sanojensa mukaan kulttuuria, joka on ”kaikkien uskontojen äiti”, maata, joka ”suvaitsee kaikkia uskontoja”,  suojeli vuoden 70 jälkeen Jerusalemista paenneita juutalaisia ja myöhemmin zarathustralaisia.

Hän esitti, että hindut pitävät kaikkia uskontoja tosina, johon lisään itse, että juu, mikäli suostuvat sulautumaan hindulaiseen maailman-, jumala- ja ihmiskuvaan.

Jos joku väittää, että uskonnot opettavat samaa, hänellä täytyy olla jokin käsitys siitä, mitä samaa ne opettavat, eli hänellä täytyy olla jokin dogmatiikka, josta selviää, mitä hän tarkoittaa – näin hänen täytyy alistaa kaikki muut uskonnot omalle dogmatiikalleen. Hän käyttää siis jonkin uskomisjärjestelmän apparaattia kuvaamaan muita järjestelmiä tai sitten hän on keksinyt uuden ja ihan oman. Toinen vaihtoehto on, että ihminen, joka väittää, että kaikki uskonnot opettavat samaa, on vain liian laiska ajattelija.

Swami Vivekanandan 9/11 puheen vuodelta 1893 voi lukea: http://hinduism.about.com/od/vivekananda/a/vivekananda_speeches.htm

Miltei Vivekananda-talon vieressä on Annie Besantin patsas, jonka valokuva koristi myös Vivekananada-talon Intian itsenäisyystaistelijoiden kunniataulua. Taulu ei kunnioittanut Annie Besantia teosofisen seuran puheenjohtajana, vaan tämän poliittisista ansioista.

Ennen auringon laskua tarvoimme hetken myös Chennain huikean valtaisaa Marina beachin hiekassa muutaman tuhannen muun kanssa. Rantaelämään kuului myös jonkin vapaamman kristillisen porukan upotuskaste Andamaanien meressä.

Kasteen jälkeinen potretti Marina Beachillä
Kasteen jälkeinen potretti Marina Beachillä

Tänään maanantaina 6.4., toisena pääsiäispäivänä vierailimme teosofisen seuran päämajassa, jossa yllätykseksemme tapasimme seuran kansainvälisen työn sihteerin, Marja Artamaan ja juttelimme omalla kielellämme. Seurueemme burmalainen/myanmarilainen opiskelija otti burmaksi valokuvia. Teosofinen seura ei voi kerskata mahtavalla jäsenmäärällään. Sen sijaan se voi kerskata siitä, että se on tuhlaillen ja kosolti hedelmöittänyt läntisen maailman uutta kansanuskonnollisuutta.

Käyssä teosofien kansainvälisessä päämajassa Chennaissa
Käyssä teosofien kansainvälisessä päämajassa Chennaissa

Sri Ramakrishnan, Swami Vivekanandan gurun temppeli ja kampus oli sitten tämän päivän viimeinen matkakohde. Muut seurueemme vasta äskettäin maahan tulleet jäsenet Pirkkoa ja minua lukuunottamatta vierailivat vielä yhdessä hindutemppeleissä. Pirkko ja minä väistelimme kerjäläisiä ja joimme Thumbs up ja Limca -juomia.

Swami Vivekananda piti opettajaansa ja guruansa Sri Ramakrishnaa Buddhan ja Jeesuksen kaltaisena jumaluuden inkarnaationa. Vivekanandan mukaan näitä Kristuksia, Buddhia ja Ramakrishnoja syntyy tulevaisuudessa yhä enemmän, mahdollisesti pilvin pimein, kunhan porukat uskontojen ja kulttuurien evoluutiossa nyt hiukka vielä edistyvät.

Yksi Vivekanandan klausuuli ja maksiimi oli, että on synti pitää ihmistä syntisenä, koska kaikissa meissä on jumalallinen Atman, joka on samaa olemusta kuin perimmäinen jumaluus, oli tämän nimi sitten mikä tahansa, vaikka sitten Krishna, Logos tai Kristus, jotka ovat vain nimityksiä jumaluudesta emanoituneille ( ulos plupsahtaneille) tasoille.

Olen täällä oppinut, olen kuullut, että minun on, vanhakin kun alan jo olla, turha odottaa kasvua korkeammille tiedostamistasoille. Joudun pysymään alhaisella kollektiivisen tiedostamisen uskonto-tasolla ja odottaa mahdollista seuraavaa jälleensyntymää päästäkseni edistyneimpien konkreettisten uskontojen oppien ja turhien rituaalien jo ohittaneiden jaloon seuraan. Eikä minulla ei ole mitään sitä vastaan. Minusta on paikallaan, asiallista, ihanaa ja aivan riittävän edistyksellistä pysyä anteeksiannosta elävänä syntisenä, vajavaisena ja ihan vaan ihmisenä, itseni kokoisena, ilman latentin jumalallisuuteni kaikkikattavaa oivaltamista.

Eikä tässä toki vielä kaikki

Välipäivä 4.4.2015

Välipäivä: Jeesus on haudassaan, ja me touhuilemme omiamme.

Retkemme kolmas vaihe alkaa huomenna. Meidän on määrä tavata ystävämme Marja-Leena Heikkilä-Horn ja tämän myanmarilainen ystävä klo 9 Raintree-hotellin aulassa. Marja-Leena, Marle opettaa Aasian historiaa Mahidolin yliopistossa Bangkokissa, ja burmalaisneitokainen opiskelee siellä.

1. Retken ensimmäinen vaihe oli helmikuu ja vapaaehtoistyö Quo Vadis -dialogikekuksessa. Pirkolle se oli kirjastotyötä, minulle uskontodialogia.

2. Toinen vaihe oli osallistuminen ashram-elämään, ensin Santi Vanamissa, sitten Dhyana Vanamissa (santi, rauha; dhyana, meditaatio; vanam, metsä). Sekä helmi- että maaliskuu olivat samalla eri asteisiin kristosentrisiin pluralismeihin tutustumista.

Väliin mahtuu kyllä turismiakin. Tammikuussa olimme Varanasissa hämmästelemässä maailman vanhimman kaupungin keskiaikaista tunnelmaa. Turismin lisäksi olemme tarvinneet ihan silkkaa huilausta ja toipumista. Dhyana Vanamista selvittyämme olimme kolme päivää vallan mukavassa ”vanhainkodissa” puuskuttamassa. Vanhempi englantilainen kansainvälisissä tehtävissä toiminut herrasmies on perustanut Cardamom Housen lähelle Dindigulia ja kouluttanut läheisen Athoorin kyläläisistä maailmanluokan tarjoilijoita, matkaoppaiŧa, keittiömestareita, jotka tekevät hommat paitsi taidolla, myös sydämellä. Quo Vadiksen jälkeen huohotimme neljä päivää Puducherryssä, ja tänään vietimme viitisen tuntia shopping mallissa.

Paikallisjunan kertamaksu on 7 senttiä
Paikallisjunan kertamaksu on 7 senttiä
Phoenix-kauppakeskus. Siellä lienenkö ollut minäkin?

3. Huomenna alkaa reissumme kolmas, akateeminen vaihe. Luulen, että emme enää niinkään käy uskontodialogia emmekä tutustu sisältäkäsin ashrameiden spiritualiteettiin, vaan voimme ottaa analyyttistä välimatkaa akateemikko-professorimme avustamana. Ehkä tuo ei mene ihan näin, mutta katsotaan. Uskontopaikkoihin kyllä tutustumme edelleen. Huomenna aamulla ensimmäiseksi syyrialaisen (onko kyse ortodoksisesta vai katolisesta syyrialaisesta kirkosta, selviää) kirkon pääsiäsaamun palvelus. Sen jälkeen Swami Vivekanandaa, Sri Ramakrishnania, Sri Auribindoa, ja noitahan riittää, mutta jos voisi ottaa hiukka keveämmin, olisi kiva.

Tänään oli välipäivä. Jeesus oli haudassaan, ja me muiden kanssa jatkoimme eloamme niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kävimme hierottavana, kasvohoidossa, hommasimme lisää nettiaikaa, ostimme muutaman vaatteen kuluneiden tilalle, söimme korealaista kimchiä ja tulisia kaakkos-aasialaisia nuudeleita (Etelä-Intian ruoka ei ole suuresti meihin kolahtanut), emme juoneet olutta illalla vaan teetä enkä ostanut pikkusikareita, kävimme parturissa ja kampaajalla, matkustimme halvasti busseilla ja paikallisjunilla (yhteensä matkoihin kului 60 senttiä).

4. Retken viimeinen vaihe on sitten silkkaa turismia huhtikuun loppupuolella, kun veljenpoikani kanssa teemme sukkuloimme pikavauhtia Kanyakumarissa, Keralassa ja sitten edelleen pitkin Tamil Nadua.

Huomenna on pääsiäinen. Ihmetelkäämme sitä!

Huh huh 31.3.2015

Tervehdys. Hetkeksi putosin kaikkien verkkojen tavoittamattomiin.

Elämäni rankin retriitti on ohi, kaksitoista kokonaista päivää ja kaksi vajaata. Välillä tuntui, etten jaksa. Yleensä retriitit ovat kivoja. Tämä meni reilusti mukavuusalueeni reunan yli.

Mutta hyvääkin oli, kuten on aina. Meitä palvelleet ihmiset olivat ihania ja osaavia. Ohjaajamme täti oli vallan mainio pakkaus, jolle kielimuuri ei ollut mikään sydämellisyyden osoittamisen este. Isä Korko Moseksen uraa ihmisten, köyhien, syrjäytyneiden ja alkoholistien auttajana en voi mitenkään ohittaa. Hän myös paneutui tehtäväänsä ihmeellisen antautuneesti. Paikka oli ekologisesti ja luonnonläheisesti toimiva astienpesutuhkaa ja ruohosta tehtyä tiskaussientä myöten.

Retriittimme yleisteema oli Nama Yapam, eli nimen avuksi huutaminen. Harjoitimme päivittäin Jeesus-rukousta, minulle muodossa ”Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä”, ja enemmän kuin koskaan näin tiiviisti. Viimeisenä päivänä tavoite oli, osan päivää paastoten, yli 10 000 toistoa. Se ylittyi, arvioin.

Nama Yapam on yksi hindulainen meditaation muoto, onpa se joskus esitetty omaksi jooga-lajikseenkin bakhti-, karma-, jnana- ja dhyana-joogan lisäksi. Jeesus-rukous opetettiin muodossa ”Om Jeesus Kristus om”, jossa ”om” merkitsee alkuperäistä sanaa, jolla jumaluus emanoi itsestään kosmoksen ja meidät siinä mukana (tulkinta minun kuulemani perusteella, asiantuntijat tietävät ja kirjallisista lähteistä löytyy parempia, mutta tällä hetkellä en pääse kirjoista kurkkimaan). Käytin kuitenkin retriittikirjasemme mahdolliseksi mainitsemaa ortodoksimuotoa tai sen lyhyempiä versioita, jossa syntisyys-teema on vielä mukana.

Jeesus-rukous ei tehnyt retriittiä rankaksi. Sen teki teologia, johon rukous liitettiin. Ashramin kirjastosta löysin teologialle nimenkin, Interspirituality, mutta siitä sittemmin, ettei tämä menisi aivan liian pitkäksi.

Seuraavassa muutamia poimintoja kuulemastani teologiasta. Se on suoraa ja alaspäin rankkenevaa jatkumoa helmikuun Quo Vadis -kokemukselle ja maaliskuun alun Santi Vanamissa kuulemalleni puheelle.

– Jeesus on samanlainen ihminen kuin mekin. Jumala-oivallus on kaikille mahdollinen samalla tavalla kuin Jeesuksellekin. Minulla ja Jeesuksella ei ole lähtökohtaista laadullista eroa.

– Jeesuksen kuolema ristillä ja ylösnousemus eivät ole keskeisiä. Jeesuksen hauta Kashmirissa saattaa olla hyvinkin aito.

– Jeesuksen historiallisuus ei ole keskeistä, vaan viisaus, jota hän opetti: jumaloivallus. Idän viisauskirjallisuus, tässä retriitissä erityisesti Baghavadgita, on yhtä arvokas kuin juutalaisten ja varhaisten kristittyjen tekstit. Ne kuvaavat toisiaan täydentäen samaa kokemusta. Uskontojen opetukset kaiken kaikkiaan ovat toisiansa täydentäviä.

– Jeesuksen yliluonnolliset taidot ovat kehittyneille joogeille tuttuja siddhitaitoja, aineen materialisointia ja luononlakien hallintaa.

-Jeesusta voi ja kannattaa rukoilla. Hän on guru, joka johdattaa meitä jumala-oivallukseen, siihen että olemme yhtä Isän kanssa. Jeesus johdattaa meidät Jumala-bussipysäkille. Astuttuamme bussista jumaluuteen, Jeesus tulee tarpeettomaksi. Vastaavia guruja löytyy kaikista kunnon uskonnoista, esimerkiksi kanssamme retriitissä ollut sikhi rukokoili sikhien gurua: ”WaheGuru”.

– Varsinainen tie jumalyhteyteen on meditaatio.

– Jeesus on sydän-chakran, anāhatan guru. Anāhatassa toimii kaksi vastakkaista voimaa, alas aistimaailmaan johdattava ja toinen korkeampiin tiedostamisen tasoihin korottava voima. Kuvassa kaksitoista lootuksen terälehteä ympäröi kahta kolmiota, joista punaisen kärki osoittaa alas ja sinisen kärki ylös. Jeesus-nimen toistaminen aktivoi gurun ominaisuudet Nama Yapamin harjoittajassa.

Sydänchakra ja aina palava lamppu tabernaakkeliss

– Ehtoollinen on alemman, kollektiivisen uskonto-tietoisuuden tason touhua, ja on universaalin tiedostamistason saavuttaneille veijareille tarpeetonta uskonnollista rituaalimeininkiä, puhumattakaan ylimmän ”kaikki on yhtä” -tason saavuttaneista.

– Ihminen ei ole syntinen, vaan tekee virheitä, joista tulee oppia matkallaan täydellisyyteen. Se saattaa kestää useita elämänkaaria. Jiddu Krishnamurtikin näki syvässä meditaatiossa tuhansien elämänkaariensa erheet ja vaiheet.

Mielestäni ihmisten, jotka ajattelevat, että kaikkien uskontojen peruskokemus on sama, pitäisi nähdä myös ajatuksensa seuraukset: jos näin on, kaikkien uskontojen perusopetukset tulee ottaa huomioon ja käytäntöön samanarvoisina. Eikä tässä kaikki. On osattava nähdä, millä tavoin uskonnot nähdään samana. Tämän retriitin opetuksissa Bhagavadgita tarjosi perusrakenteen, jonka lävitse muiden uskontojen spiritualiteetti tulkittiin.

Chakra-reittiä ykseyteen

Se, että retriitti oli minulle raskas ja uuvuttava, ei estänyt kevyttä ja jaettua tunnelmaa naisten sariin pukeutumis-hauskuutuksessa eikä lähtiessä, kun odotimme klo 10:ksi tilattua tilattua autoriksha-kuljetusta tunnin verran ja juttelimme leppoisasti portailla istuen.

Ystävällistä ja ihanaa joukkoa

Terveiset tältä reunalta.

Antabusruiske 25.3.2015

Joku ystävällinen sielu, jolla oli myös ruumis ja nettiin kytketty kompuutteri, lähetti minulle loppusyksystä emerituspaavin puheen missiosta. Tällä retkellä olen joutunut kauhotaan monenlaista uskontosekametelisoppaa. Sain ystävälliseltä kirjeenvaihtajasihteeriltä paavin puheen vapaan käännöksen, jonka kieltä muokkasin vielä lisää sangen vapaasti..Tällaisena käännöksen kieli ei vielä oikein solju, ja alkuperäiset nyanssitkin ovat saattaneet jo huuhtoutua. Tämä pluralismiholismin antabusruiske ei siis ole mitenkään autoratiivinen eikä sitä siis kannata levittää – mitä nyt täällä reunalla voi vähän kurkkia. Hauska teksti kuitenkin!

SANGEN VAPAA KÄÄNNÖS

Emerituspaavi Benediktus XVI:n puhe 21.10.2014 restauroidun Aula Magnan avajaisissa, Paavillisessa Urbaniana-yliopistossa
Ensiksi haluaisin lausua sydämelliset kiitokset rehtori Magnificukselle, akateemisille johtajille paavillisessa Urbaniana-yliopistossa, sekä hallinnon että opiskelijoiden edustajille ajatuksesta nimetä restauroitu Aula Magna minun mukaani. Erityisen sydämellinen kiitos yliopiston pääkanslerille, kardinaali Fernando Filonille siitä, että hän hyväksyi tämän aloitteen. Minulle on suuri ilo, että voin tällä tavalla olla aina mukana paavillisen Urbaniana-yliopiston työssä. Erilaisten vierailujen myötä – joita olen voinut tehdä uskonopin kongregaation prefektinä – olen aina ollut vaikuttunut yliopiston globaalista ilmapiiristä, jossa nuoret lähes kaikkialta maailmasta valmistautuvat palvelemaan evankeliumia. Niin myös tänään näen edessäni suuren Tähän saliin kokoontuneiden nuorten yhteisön. Tämä antaa mahdollisuuden aistia elävästi katolisen kirkon ihmeellisen todellisuuden.

”Katolinen” – tämä kirkon predikaatti, joka on kuulunut uskontunnustukseen jo aikojen alusta asti, on itsessään osin helluntailainen: se muistuttaa siitä, että Kristuksen kirkko ei ole koskaan kuulunut yksittäiselle kansalle tai kulttuurille, vaan on alusta alkaen määrätty koko ihmiskunnalle. ”Tehkää kaikki ihmiset opetuslapsikseni”, sanoi Herra viimeisinä sanoinaan opetuslapsilleen (Matt. 28, 19). Helluntain hetkellä apostolit puhuivat kaikilla kielillä, ja näin Pyhän Hengen voiman avulla uskon sisäinen laajuus näytettiin toteen.
Siitä lähtien kirkko on todellakin laajentunut kaikkiin maanosiin. Teidän läsnäolonne, rakkaat opiskelijat, heijadta kirkon maailmanlaajuista olemusta. Profeetta Sakaria ilmoitti messiaanisen valtakunnan, joka ulottuu merestä mereen ja joka olisi oleva rauhan valtakunta (Sak 9, 9f). Tosiaan, missä ikinä eukaristiaa juhlitaan ja ihmiset tulevat Herrassa yhdeksi ruumiiksi, Kristuksen rauhasta on jotakin läsnä, siitä, jonka hän lupasi opetuslapsilleen. Te, rakkaat ystävät, olette tämän rauhan kantajia, jonka rakentaminen ja vaaliminen tulee yhä välttämättömämmäksi riekaleisessa ja väkivaltaisessa maailmassa. Sen takia yliopistonne työ on niin tärkeää, kun haluatte oppia tuntemaan Kristuksen yhä paremmin voidaksenne tulla hänen todistajikseen.
Kuolleistanoussut Herra valtuuttti apostolinsa ja heidän kauttaan kaikkien aikojen nuoret kantamaan hänen sanaansa maailman ääriin asti ja tekemään ihmisistä hänen opetuslapsiaan. Vatikaanin toinen kirkolliskokous, seuraten kaikkien vuosisatojen perinnettä, valaisi Ad Gentes -asiakirjassa tämän missionaarisen tehtävän sisäisiä perusteita ja puhui siitä uudella voimalla tämän päivän kirkolle.
Mutta pitääkö se edelleen paikkansa, kysyvät monet tänä päivänä niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolellakin? Onko lähetys todella vielä ajankohtaista? Eikö ole sopivampaa kohdata toinen toisensa uskontojen dialogissa ja palvella yhdessä rauhan puolesta kaikkialla maailmassa? Vastakysymys kuuluu: Voiko dialogi korvata mission? Monet ihmiset nykyään todellakin ajattelevat, että uskontojen tulee vastavuoroisesti kunnioittaa toisiaan ja tulla yhdessä dialogin avulla rauhaa luovaksi voimaksi. Tällainen käsitys edellyttää usein, että eri uskonnot olisivat variaatioita yhdestä ja samasta todellisuudesta, että ”uskonto” olisi ihmiskunnalle yhteinen todellisuus, joka vaikka hahmottuukin eri kulttuureissa eri tavalla, ilmaisee kuitenkin samaa todellisuutta. Kysymys totuudesta, joka liikutti alun perin ennen kaikkea kristittyjä, jää tässä huomiotta plavix generic. Oletuksena on, että tosiasiallinen Jumalan totuus on viimekädessä saavuttamaton ja että korkeintaan vain erilaisiset symbolit voivat selventää sanomatonta. Tämä luopuminen todellisuudesta näyttää realistiselta ja suotuisalta, kun ajatellaan uskontojen välistä rauhaa maailmassa. Mutta tämä oletus on samanaikaisesti kuolinisku uskolle.

Usko menettää sitovuutensa ja vakavuutensa, kun tämä kaikki on viime kädessä vain vaihdettavissa olevia symboleita, jotka vain etäältä muistuttavat jumaluuden luoksepääsemättömästä salaisuudesta
Rakkaat ystävät, huomaatte, että kysymys missiosta ei aseta meitä pohtimaan ainoastaan uskon vaan myös ihmisyyden peruskysymyksiä.
Pienen tervehdyspuheen puitteissa en ymmärrettävästi voi valaista tätä problematiikkaa, joka koskettaa meitä kaikkia tätä nykyä syvästi. Haluaisin kuitenkin viitata siihen, mihin suuntaan ajattelumme tulisi kulkea. Teen sen kahdesta eri lähtökohdasta.

I

Yleinen käsitys lienee se, että uskonnot ovat niin sanotusti vierekkäin, kuten maanosat ja yksittäiset maat maailmankartalla. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Uskonnot ovat historiallisessa liikkeessä, kuten kansat ja kulttuuritkin. On olemassa odottavia uskontoja. Heimouskonnot ovat tällaisia: heillä on historiallinen hetkensä, ja he odottavat suurempaa kohtaamista, joka johtaa heidät laajempaan kokonaisuuteen. Me kristittyinä olemme vakuuttuneita, että ne odottavat hiljaisuudessa Kristuksen kohtaamista – valoa, joka tulee Hänestä ja joka vasta voi täysin tuoda heidät todellisuuteen. Ja Kristus odottaa heitä. Kohtaaminen hänen kanssaan ei ole sellaisen vieraan murtautuminen omalle alueelle, joka tuhoaisi oman kulttuurin ja historian. Se on enemmänkin avautuminen suurempaan, johon he jo ovat matkalla. Siten tämä kohtaaminen on aina samanaikaisesti sekä puhdistumista että kypsymistä. Kohtaaminen on muuten täysin kaksisuuntainen. Kristus odottaa heidän tarinoitaan, niiden viisautta ja oivalluksia. Nykyään näemme myös erään toisen näkökulman yhä selvemmin: samalla kun kristinuskoon on kyllästytty sen suuren historian maissa ja jotkut oksat evankeliumin sinapinsiemenen suuresta puusta kuivuvat ja putoavat maahan, avautuu odottavien uskontojen kohtaamisesta Kristuksen kanssa uutta elämää. Uskon uudet ulottuvuudet tulevat esiin ja tuovat iloa sinne, missä ennen oli vain uupumusta.

Uskonto itsessään ei ole yhtenäinen ilmiö. Siitä erottuu aina erilaisia ulottuvuuksia. Yhtäältä näemme ihmisen suuren murtautumisen ja pyrkimyksen maailmasta ikuista Jumalaa kohden. Toisaalta on olemassa elementtejä, jotka ovat syntyneet ihmisten historiasta ja kanssakäymisestä uskontojen kanssa. Näemme ehdottomasti tallella olevaa kauneutta ja kunnioitettavaa, mutta myös alhaista tai jopa tuhoavaa silloin, kun ihmisen itsekkyys on vallannut uskonnon sen sijaan että olisi pitänyt sitä avautumisen mahdollisuutena, uskonnon omin onkin suljettu. Sen takia uskonto ei ole koskaan vain positiivinen tai negatiivinen ilmiö, vaan siinä on sekoittuneena molemmat. Kristillinen missio kohdatessaan pakanauskontoja, on historiansa aikana nähnyt niissä vahvasti ennen kaikkea niiden negatiivisia elementtejä. Tästä syystä kristillinen julistus oli aluksi äärimmäisen uskontokriittistä. Vain kukistamalla negatiiviset perinteet, jotka se näki osittain demonisina, usko pystyi avaamaan uudistavan voimansa. Evankelinen teologi Karl Barth on tällä perusteella asettanut uskonnon vastakohdaksi uskolle ja luokitellut sen läpikotaisen negatiiviseksi –ihmisen omavaltaisena käytökseksi, joka yrittää tarttua Jumalaan. Dietrich Bonhoeffer seurasi tämän linjaa ja kannattaa ”uskonnotonta” kristikuntaa. Tämä on epäilemättä yksipuolinen näkökulma, jota ei voida sellaisenaan ottaa vastaan. Totta kuitenkin on, että jokaisen uskonnon – pysyäkseen oikeana/oikeassa – täytyy olla aina samanaikaisesti uskontokriittinen. Tämä pätee ilman muuta kristilliseen uskoon, joka on yhtäältä sisäisen odotuksen ja uskontojen sisäisen rikkauden kunnian pelossa ja toisaalta näkee kriittisesti negatiivisen. Luonnollisesti kristillisen uskon tulee tarkastella kriittisesti myös omaa uskontohistoriaansa. Meille kristityille Jeesus Kristus on Jumalan logos, valo, joka auttaa meitä erottamaan olennaisen ja epäolennaisen uskossa.

Nykyään ne äänet tulevat kovemmiksi, jotka haluavat uskotella meille, että uskonto itsessään olisi ohitettu. Vain kriittinen järki saisi määrittää ihmisen käyttäytymistä. Tällaisten käsitysten takana on mielipide siitä, että positivistisen ajattelun myötä järki olisi koko puhtaudessaan päässyt lopullisesti valtaan. Todellisuudessa myös tämä tapa ajatella ja kokea on riippuvainen historiallisesta tilanteestansa ja on historiallisiin kulttuureihin sidottu. Jos sitä tarkastellaan ainoana paikkaansa pitävänä ajatusmallina, se pienentää ihmisen ja vie häneltä hänen olemassaolonsa olennaiset ulottuvuudet. Siellä missä eetos ei enää löydä tilaa, ihminen ei ole tullut suuremmaksi, vaan pienemmäksi. Positivistisella järjellä on paikkansa tekniikan ja talouden suurilla kauppakentillä, mutta ihmisyys ei tyhjene siihen. Siten meidän uskovien tulee aina uudelleen työntää auki teknisen ja pragmaattisen lähestymistavan ovia auki kohtaamiseen elävän Jumalan kanssa.
II

Näiden ehkä hiukan vaivalloisten pohdintojen tulisi näyttää, että myös tänä päivänä, syvästi muuttuneessa maailmassa käsky evankeliumin jakamisesta pysyy merkityksellisenä. On kuitenkin myös olemassa toinen, yksinkertaisempi tapa perustella tätä käskyä nykypäivänä. Ilon täytyy antaa ilmaista itseään. Rakkauden täytyy antaa ilmaista itseään. Totuuden täytyy antaa ilmaista itseään. Se, joka on vastaanottanut suuren ilon, ei voi pitää sitä vain itsellään, vaan hänen täytyy antaa se eteenpäin. Sama pätee rakkauden lahjaan, totuuden oivaltamisen lahjaan, joka on välähtänyt yksilölle. Kun Andreas kohtasi Kristuksen, hän ei voinut muuta kuin sanoja veljilleen: Olemme löytäneet Messiaan” (Joh 1, 41). Ja Filippus, joka samoin sai kohdata Jeesuksen, ei voinut muuta kuin sanoa Nathanaelille, että hän oli löytänyt sen, josta Mooses ja profeetat olivat kertoneet (Joh 1, 45). Emme julista Jeesuksesta Kristuksesta siksi, jotta yhteisömme saisi mahdollisimman monta uutta jäsentä, emmekä ainakaan siksi, että näin sitä saisimme lisää valtaa. Kerromme hänestä, koska meidän täytyy jakaa eteenpäin meille lahjoitettua iloa. Vakuuttavia Jeesuksen Kristuksen julistajia olemme sitten, kun kohtaamme Hänet olemassaolomme syvyydessä, kun kohdatessamme hänet saamme lahjaksi suuren totuuden, rakkauden ja ilon kokemuksen.

Uskonnon olemukseen kuuluu sisäinen jännite seuraavien välillä: mystisen Jumalan sekä vastuun kanssaihmisistä ja Jumalan luomasta maailmasta. Maria ja Martha ovat aina erottamattomat, myös silloin kun korostukset esiintyvät. Välitys, jossa molemmat navat kohtaavat, on rakkaus, jossa liikutamme samanaikaisesti Jumalaa ja hänen luomaansa. ”Olemme tunnistaneet ja uskoneet rakkauden” (Suomalainen kirkkoraamattu: Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. 1 Joh 4:16): Tämä lause ilmaisee kristikunnan aitoa olemusta. Rakkaus, joka realisoituu ja heijastuu monitasoisesti kaikkien vuosisatojen pyhimyksissä, on kristikunnan totuuden tosiasiallinen todiste.

Benediktus XVI