Tänään keskiviikkona 4.2. sain ensimmäisen työtehtäväni vapaaehtoisena Quo Vadis -Inter Faith Dialogue Centerissä. Huomenna tehtävät uhkaavat lisääntyä, kun aiemmin vapaaehtoistyöhön tullut minnesotalainen Carmen lähtee opettamaan englantia jonnekin päin Intiaa. Carmen on istunut päivystämässä ja puhuttelemassa verannalle tulevia. Pelkäänpä, että jommankumman meistä on korvattava tämä meininki plavix dosage. Se on vaativaa, koska pitäisi olla sosiaalinen ja puhua ystävällisesti ihmisille.

No, se ensimmäinen työtehtäväni oli uskontodialogitilanteen vetäminen klo 10-11. Se tulee jatkumaan koko helmikuun. Ensimmäinen sujui (omasta mielestäni) suhteellisen ok, vaikka jälkikäteen valokuvaus veikin (mielestäni) kohtuuttomasti aikaa. Kuulin taas sen, mitä noin 60% suomalaisista (minä en) on jo sisäistänyt, että kaikkien uskontojen takana on yhteinen transendenttinen todellisuus. Silti oli hauska kuunnella toisia ja koettaa ymmärtää ja opetella olemaan oma itsensä tässä skenessä.

Keskustelusession jälkeen verannalle saapui huomattavasti paremmin ranskaa kuin englantia puhuva algerialainen lady, Nadia. Hän on berberi, Pohjois-Afrikan kantaväestöä (samoin kuin kirkkoisä Augustinus). Nadia tunsi hyvin Medean alueen Tibhirine-luostarin ja erityisesti sieltä veli Paulin. Hän oli ollut muun muassa retriitissä tuossa luostarissa, joka tunnetaan Jumalista ja ihmisistä -elokuvasta. (Jos et ole nähnyt, näe!) Munkkien kohtalo tuli hetkeksi liian lähelle ja iholle! Nadia on sufi-muslimi ja löyhästi mukana Association Internationale Soufie Allawiyyassa (Mikä se sitten onkaan!). Nadian unelma teinivuosista asti oli päästä Intiaan, ja tänään tämä joogaa opettava sufi oli täällä. Mitähän iltapäivä tuo tullessaan?

Kun Pirkon kanssa askaroimme tätä nettiin, verannalle astui bramiini Raju, jota kiinnosti kysymys, miksi valaistuneetkin joutuvat kärsimään, ja miksi maailmassa on kärsimystä, vaikka täällä sanotaan olleen lukuisia valaistuneita mestareita, kuten Jeesus. Hän tulee mahdollisesti seuraavaan dialogisessioon.