Sadepäivä Varanasissa 27.1.

Tiistai 27.1.2015 oli sadepäivä Varanasissa. Uskaltauduimme silti liikkeelle suunnitelmamme mukaisesti. Olimme kuulleet katolisesta Matridhamashramista. Motoriksha puikkelehti keskiaikaa muistuttavilla kujilla kurassa ja ruuhkassa. Ruuhka muodostui vuohista, naudoista, jopa sioista, kävelijöistä, polkupyöristä, moottoripyöristä, autoista, jokaisesta risteyksestä, jonne kaikki ajoivat samaan aikaan. Eräässä ambulanssissa kuljetettiin rakennustarvikkeita.image

Ensimmäinen kohde oli Matridhamashram, josta olimme kuulleet Komulaisen Jyriltä ja jota olimme kurkkineet netistä: http://matridhamashram.org/lander/index.html http://matridhamashram.org/index.php?q=content/about-us

 

Portinvartija ohjasi meidät sadetta pitämään toimistotilaan, jonne kotvan kuluttua ilmestyi Fr Joseph Satyanand IMS esittelemään meille paikkaa. Sunnuntaisin paikalle kerääntyy 4000-8000 (säästä riippuen) Khistu-bakhtaa, Kristuksen palvojaa, devouttia. Paikassa järjestetään retriittejä ja ties mitä. Tontilla on myös mielenterveyspotilaiden hoitokoti. Isossa katoksessa istuimina kaikille 8000 palvojalle oli olkia lämpimän istuma-alustan takaamiseksi. Myös muutamia tuoleja on kuulema saatavilla browse around this web-site. Nyt oli arki. Menossa oli meditaatiota, rukousta ja yksityistä hiljentymistä.

Isä Joseph on uskontodialogin ekspertti, ja sain häneltä hänen 800-sivuisen kirjansa ”Called to be divine – Insights into Indian Spirituality”. Kompaktireppuihimme se ei mahdu – pitää panna postitse Suomeen.

Vallan valoisan isän Fr Anil Devin IMS:n kanssa vaihdoimme myös muutaman sanan, kun hän keskeytti johtamansa session hetkeksi meidän tähtemme.

Ashramiin kokoontuu ihmisiä kaikista uskonnoista, etupäässä hinduja, jotka palvovat Kristusta. Isä Joseph sanoi, että monet tulevat etsimään ja myös kokevat parantumista. Hän käytti useasti sanaa ”healing”.

Jos haluaisin käsitteellistää paikan meininkiä, se on kristosentristä pluralismia. Koetan oppia ymmärtämään, mitä se semmoinen on. Kristusta ja vain häntä on tarjolla (toki myös, katolisessa paikassa kun ollaan, myös Mariaa). Isä Joseph sanoi, että joitakin Khristu-bakhtoja on kastettukin, mutta sitä ei pidetä esillä. Alueen hindu-yhteisö torjuu kääntymisvelvoitteen, ja kääntyneet erotetaan yhteisöstään. Päivän oppi oli, että kristokeskeistä pluralismia on monta lajia – enemmän ja vähemmän kristuskeskeistä, täällä enemmän.

Päivän toinen kohde oli Sarnath. http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sarnath Sarnath (tunnettu aiemmin myös nimillä Mrigadava, Rishipattana ja Isipatana) on paikka, jossa Buddha Gautama piti ensimmäiset dharma-opetuksensa. Se löytyy 13 kilometrin päästä Varanasista. Sarnathissa perustettiin myös ensimmäinen buddhalainen Sangha. Paikka oli tyyni, Matridhamashram rakkaudellinen.

Pirkko Sarnathissa
Pirkko Sarnathissa

 

Matka jatkuu.

1 thought on “Sadepäivä Varanasissa 27.1.

  1. Kiitos tarinoista, Pekka. Varanasi vaikuttaa kiehtovalta. Seikkailunne jatkukoon suotuisissa merkeissä. Anne
    PS Löytyihän se Pirkkokin kuvasta, melkein puu puistossa.

Kommentointi on suljettu.