Liikkuminen Intian henkistyneen osaston terveitä elämäntapoja arvostavassa ilmapiirissä on ollut samalla myös raittiusliikuntaa. Ashrameissa ei tupakoida eikä käytetä alkoholia muista huumeista puhumattakaan, paikallisille ei edes beeteliä. Kadulla näkee aniharvoin tupakoivia ihmisiä. Tupakkaa kyllä myydään siellä täällä. Kaduilla on myös tupakoinnista koituvia kauhuja kuvaavia postereita.

Alkoholia myydään pikkuruisissa pääsääntöisesti suttuisissa Wine Shop -kioskeissa. Niitä on harvassa. Kojujen liepeillä liikkuu rähiseviä ja surkean näköistä miesjoukkoa. Humalaisia näkee harvoin, mutta jos, sitten ollaankin todella humalassa.

Tiruvannamalain Quo Vadis -keskuksessa kokoontui paikallinen AA-kerho. Sellaiset tulevat kuulema todella tarpeeseen. Alkoholismi on iso ongelma, vaikka sitä ei välittömästi katukuvassa näekään. Tilanne muistutti Thaimaan todellisuutta: alkoholismi on piilossa, mutta Sitä on paljon. Thaimaassa alkoholia on vapaammin tarjolla kuin täällä. Täällä sillä on 50-luvun raittiuskilpakirjoituksista tuttu Turmion Tommin aura, ja – siltä näyttää – myös todellisuus.Watch movie online Rings (2017)

Kaupungeissa on kyllä kapakoita, mutta ne ovat kuin Tanssiva poni Briin kaupungista. Lainsäädäntö sanoo, että kapakan on oltava pimeä. SItä ne ovat. Kun pimeyteen lisää sottuisuuden, pälyilevät katseet ja yhteiskunnan arveluttavamman sektorin läsnäolon ja vielä meidät, kapakkatunnelma on selvillä.

Pondicherryn rantakatu oli iltaisin kävelykatu. Huomattava valtaosa kokoontunutta nuorisoa ei ollut humalassa, eikä tupakoinut. Kauempaa rantakakivien pimeimmistä kätköistä hoippui kyllä iltamyöhällä muutama miesporukka sangen tukevassa sekavuustilassa toinen toistaan tukien. Meillä oli aitiopaikka seurata iltaelämää parvekkeeltamme. Kerran yksi totaalikoomainen mieshenkilö talutti  moottoripyöränsä parvekkeemme alle, jäi pyöränsä viereen katukäytävälle makaamaan. Aikansa nukuttuaan, rahojaan, avaimiaan ja muuta omaisuuttaan ympärilleen leviteltyään mies kusta lorotteli ilmeisen valtaisan rakkonsa kadulle, jalkakäytävälle ja housuilleen iltapromenadikansalaisten silmien alla. Lopulta veijari sai tavaransa kasaan, itsensä pyöräänsä tukien pystyyn ja lähti taluttamaan sitä edelleen. Onneksi ei koettanut lähteä sitä ajamaan. Kaikki muut puolentoista tunnin episodin aikananäkemäni ihmiset olivat reippaita ja selviä, perheitä, joggaajia, nuorisoryhmä, pariskuntia, seurustelevaisia.

Pondicherryn alkoholilainsäädäntö on kevyempää kuin muualla Tamil Nadussa. Sieltä sai olutta ruoan kanssa useassa paikassa, eivätkä alkoholimyymälät olleet niin lähellä maailmanloppua kuin muualla.

Paremmissa hotelleissamuuallakin  alkoholia saa kuulema vapaammin, mutta tällä matkabudjetilla olemme välttäneet sellaiset kokonaan. Kerran koetimme saada mustat kahvit, mutta tarjoilija ilmeisesti tunnisti statuksemme ja ignoroi meidät tykkänään.

Olen siis ollut ilman pikkusikareita kohta yhteensä kaksi kuukautta Pondicherryn kolmea päivää lukuunottamatta. Pondicherryn ulkopuolella olemme vaivihkaa hiipineet nauttimaan olutlasillisen kolmasti Tamil Nadun pimeän hämäriin ja synkkiin alkoholisyövereihin (Trichyssä olimme hiukka paremmassa busines-hotellissa yhden yön. Siellä nautimme pullot King Fisheriä suhteellisen tyylikkäässä, vaikkakin edelleen pimeässä kapakassa.)