Puhumattomuuden pedagogiikasta

Idean ja toimivan esimerkin ja harjoituksen puhumattomuudesta ja sen pedagogisesta merkityksestä sain osallistuessani Ruotsissa Förening Kompass -organisaation linkistä löytämäni kirjailija Magnus Malmin vetämään ABC-andlig vägledning -kurssille 2016-2017. Kurssi koostui kolmesta viikon mittaisesta lähijaksosta. Me kuuntelimme luentoja, teimme harjoituksia ruokailimme yhdessä, ulkoilimme, mutta emme puhuneet toisillemme mitään milloinkaan. Ihastuin. Ruotsalaisetkin, jotka ovat sentään varsinaista diskuterande kultur -folkia, pysyivät kiltisti vaiti kolme viikkoa.

Hengellinen ohjaaja on enimmäkseen kuuntelija, ja kuunteleminen on rankkaa työtä. Hiki siinä tulee. Sitä on syytä harjoitella.

Kuunnellessaan kuuntelijalle selviää ensin, miten hän itse reagoi kuulemaansa, mitä hänessä itsessään tapahtuu. Mutta nytpä pidättäydytäänkin oman mielipiteen esittämisestä! Oma reaktio tunnistetaan. Pysähdytään siihen. Se on vasta alku.

Pidempi kuuntelu syventää prosessia edelleen. Sydämen aarre kasvaa. Kuunnellessa pitkään typeriä luennoitsijoita, alkaa hahmottua, millainen ihminen tämä luennoitseva on, mikä häntä kiinnostaa, mikä saa hänet syttymään, mitä hän välttelee ja mikä kuulemassa kuuntelijaa kiinnostaa. Kirkastuu, miten kuulija kommentoisi välittömästi kuulemaansa tai mitä hän tarkentaisi kysymällä.

Sitten kuuntelija löytää itsestään tietäjän, joka keksii, miten tämä asia oikeastaan on, miten hän sen itse asian sanoisi ja miten hän kertoisi sen luennoitsijalle tai mitä ja miten kertoisi oman näkemyksensä hänelle, jos tulisi mahdollisuus.

Ja kohta alkaa uusi sisäisen keskustelun kierros, uusi oivallus: ehkä se, mitä kuuntelija ajatteli ja se, mitä hän ajatteli sanoa ei olekaan vielä ihan hyvä juttu ja ehkä nämä sanat tai tämä asenne ei menisikään perille, ei syntyiskään yhteyttä. samalla hahmottuu, miten tämä toinen on erilainen kuin minä. Ehkä onkin viisasta vaan kuunnella, prosessoida  tilannetta ja etsiä rakkaudellista asennetta itselle ominaisella tavalla.

Ja sitten taas uusi kierros: minä näytänkin reagoivan tällaiseen ja tällaiseen puheeseen näin ja näin – olen tällainen. Kuuntelija saattaa löytää itsestään sisäisen, toistuvan asenteen, jonka mukaan hän useimmiten reagoi. Saattaa löytyä avarampi sisäinen tila erilaisen ja toisenlaisen ihmisen vastaanottamista varten. Ja kaukana alkaa siintää se itsestään ja omasta oikeassa olemisestaan riisuutumisen tila, mikä mahdollistaa lopulta vihollisen rakastamisen.

Sitten vielä. Sanottaminen, kirjoittaminen varsinkin (ellei ole runoudesta kyse), on usein kognitiivista työskentelyä, tapahtuneen tai suhteen kuvaamista erittelevän ajattelun keinoin. Keskustelu kuvaa, täsmentää. Siinä vaihdetaan mielipiteitä, sanallisia ja ajatuksellisia konstruktioita. Koulutukset rakentuvat usein keskustellen saatujen virikkeiden varaan rakentuviin hahmotelmiin. Syntyy todellisuutta kuvaavia käsitteellisiä himmeleitä. Sellaisia toki tarvitaan, niille on paikkansa. Puhumattomuudella sen sijaan haetaan syvenevää sisäistä näkemystä. Se edellyttää puhumattomuuden mahdollistavaan prosessiin suostumista.  Keskustelua tapahtuu ja syntyy sisäisesti. Puhumattomassa koulutuksessa näitä käsiterakennelmia syntyy oman pään sisällä. Hyvät kannattaa kirjoittaa muistiin. Aika paljastaa ennen pitkää niiden arvon. Koulutuksen jälkeen siunatun tilaisuuden tullen voi myös jakaa sydäntään jonkun tai joidenkuiden riittävästi samaa ilmaa hengittävien kanssa. Se on herkkua.

Pekka Yrjänä Hiltunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.