Marcus J. Borg – syitä vähäisempään innostukseen

Marcus J Borg vielä kertaalleen

Monet ovat kommentoineet myönteisesti Marcus J Borgin kirjaa Kristinuskon sydän. Useat ovat lisänneet, etteivät kuitenkaan osta kaikkea lukemaansa, erittelemättä kuitenkaan, mitä ostoskorista jäisi puuttumaan. Itse pidän Borgin ajatuksesta, että kristinusko ei ole uskoa lauseisiin, ja siitä, että uskomme on, ja sillä on lupa olla, aina hutera, joten uskomme kohdistuu oikeasti vain sellaiseen, joka puhuttelee meitä – näin luin. Kerron seuraavaksi, mitä minä en voi noukkia ostoskoriini Borgin kirjasta. Tämä ei tee tyhjäksi sitä, että Borgin kirja on lennokas, hyvin ajateltu, oppinut, ahtaasta uskonnollisuudesta vapauttava, mukaansatempaava, kansantajuinen ja kiinnostava.

Metaforinen raamatunluenta

Borgin liputtama metaforinen luenta mahdollistaa kaikille, ei vain Borgille, omien mieliajatusten koristelemisen sopivilla sitaateilla, joita voi poimia vaikkapa Raamatusta. Metaforinen raamatunluenta ei ole uutta. Niin Raamattua on luettu aina. Metaforinen luenta on elänyt tähän mennessä suhteellisen rauhallista rinnakkaiseloa jonkin asteisen historiallisen tosiasiallisuusmahdollisuuden kanssa. (Borg kuvannee tätä käsitystä termillään ”kirjaimellisen raamatuntulkinnan pehmeämpi muoto”.)

Marcus J Borg sanoo kuulleensa metaforista raamatuntulkintaa helluntailaisten kokouksessa. Minä olen kuullut sitä kaikissa kirkoissa koko kirkko-elämäni ajan. Uudempi ja vanhempi esimerkki: Meditatiivinen, ei vain kirjaimelliseen historiallisuuteen pitäytyvä, sitoutuminen Raamattuun on Jouko Martikaisen mukaan yksi luterilaisuuden perusulottuvuus 90-luvun alussa c-kasetilta kuulemani perusteella. Varhaisempi esimerkki Raamatun kontemplatiivisesta lukemisesta, joka ei ennen kaikkea pyri todentamaan kerrotun historiallista tosiasiallisuutta, on Ignatius Loyolan Hengellisiä harjoituksia -kirjan esittelemä lukutapa.

Raamattua voi lukea ja on luettu kontemplatiivisesti ja metaforisesti imuroimatta siitä kokonaan historiallisen tosiasiallisuuden mahdollisuutta, sitä, että jotakin Raamatussa kerrottua on ihan aikuisten oikeasti tapahtunut. Jätän kysymyksen Vanhan ja Uuden testamentin tosiasiallisesta historiallisuudesta rauhassa odottamaan tieteen seuraavia tuloksia – konservoimatta fundamentikseni yliluonnollisen totaaliamputointia Raamattuni harmonisoimiseksi. Minua miellyttää Juhani Rekolan asenne, hänen suhtautumisensa esimerkiksi helvettituomioon: se kuuluu suureen ilmoitukseen – voi ottaa vastaan pienen. Lian hankalat kohdat voi ohittaa hattua nostamalla ja keskittyä käsitettäviin. Fundamentalismista ja skribantismista voi aivan hyvin luopua ripustamatta koko uusi paradigma -himmeliä kappelinsa kattoon.


Vanhaa vanhemman paradigman valikoiva päivitys

Marcus J. Borg viittaa kirjassaan tuon tuostakin valistusta edeltävään kristinuskon paradigmaan. Näiltä osin kyseessä ei ole uusi paradigma vaan vanhan kristillisen ajatusmallin eklektinen, valikoiva päivitys. Vanha paradigma on Borgin mukaan kehittynyt ja voinut hyvin vasta reaktiona 1600-luvulta periytyvään valistukseen. Uusi paradigma poimii innostuneesti ja paikka paikon vakuuttavasti vielä vanhemmista paradigmoista.


Vanhan paradigman typeryys

Marcus J. Borg sanoo torjuvansa edellisen, liberaalin ja konservatiivisen välisen, paradigman polarisaation ja ehdottaa nyt uutta vastakkainasettelua, vanhan ja uuden paradigman välille. ”Minulle on muodostunut käsitys siitä, mitkä ovat kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä silloin, kun kamppaillaan irti varhaisemmasta epätyydyttävästä kristinuskon tulkinnasta ja etsitään sellaista uskoa, johon sekä pää ja sydän ovat tyytyväisiä.” Vanha paradigma on siis epätyydyttävä. Siihen pää ja sydän eivät voi tyytyä. Mainio emerituspiispamme Wille Riekkinen koettaa kyllä pehmentää: ”Ihailtavaa on että hän (Borg) ei lankea ala-arvoisesti nimeämää ja mitätöimään toisinajattelijoita”. Ei ehkä ala-arvoisesti, mutta ylhäältä käsin kuitenkin. Moderniksi itsensä brändäävä lukija alkaa kyllä kiemurrella, mikäli hengittelee mielessään vähääkään vanhan paradigman huuruja.

Borg luonnehtii vanhaa paradigmaa muun muassa uskoksi oppilauseisiin, joita nykyaikainen ajattelija ei voi hyväksyä. Lauseita toistavaa aivouskoa on kristinuskossa kritisoitu maailman sivu, alkaen vaikkapa Jaakobin kirjeestä. Toisena esimerkkinä toimikoon vaikkapa seppä Högman: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisäinen tunteminen”. Kristityt, ainakin jotkut heistä, ovat aina pitäneet suhdetta Jumalaan ja kanssaihmisiin, rakkauden kaksoiskäskyä, tärkeämpänä kuin uskoa oppilauseisiin.
Missä miljoonat

”Miljoonat ihmiset” – niitä löytyy Amerikasta – eivät voi hyväksyä vanhaa paradigmaa Borgin mukaan. Keitä nämä miljoonat ovat? Ei ole mitään demografista näyttöä sille, että uusi paradigma kasvattaisi siihen (osin) kallellaan olevien kirkkojen jäsenmäärää – päinvastoin. Borgin mainitsemien kirkkokuntien jäsenistö on verrattavissa – metaforisesti ilmaisten – maailmanlopun läheisyyden pyyparveen. Borgin mukaan nousevasta paradigmasta on tullut keskeinen ruohonjuuriliike The United Church of Christissä, the Episcopal Churchissä, the United Methodist Churchissä, The Christian Churchissä (Disciples of Christ), the Presbyterian Church USA:ssa, The American Baptist Coventionissa ja Amerikan Evankelisluterilaisessa kirkossa. Dataa näiden kirkkojen supistumisesta voi tarkastella vaikkapa PEW-Research Centerin sivuilta: ”Mainline Protestants make up shrinking number of U.S. adults”         (http://www.pewresearch.org/fact-tank/2015/05/18/mainline-protestants-make-up-shrinking-number-of-u-s-adults/).

Yleisprotestanttisten kirkkojen jäsenmäärä on supistunut Yhdysvalloissa voimakkaammin kuin yhdenkään muun kirkkokunnan, nopeammin kuin evankelikaalien ja katolisten, 18,1% vuodesta 2007 vuoteen 2014 (Pew Research Center’s 2014 Religious Landscape Study). Borg sanoo, että nouseva paradigma vaikuttaa myös katolisessa kirkossa. Tämä onkin Borgin mainitsemista kirkoista ainoa, jonka kannattajajoukko ei ole vauhdilla hupenemassa ja radikaalisti ikääntymässä. On siis kysyttävä: Missä ja keitä ovat nousevan paradigman miljoonat kannattajat.

Kyselytutkimusten mukaan, joihin Borg viittaa, uusi paradigma näkyy ennen kaikkea kirkkojen ulkopuolisessa yleis- eli kansanuskonnollisuudessa, ainakin Kristuksen asemaa koskevan ajattelun osalta.

 

Kristuksen ainutlaatuisuuden kuoppaus

Borg-imurin filtteri ei päästä läpi vanhaa varhaisemman paradigman eikä vanhan paradigman käsitystä Kristuksen ainutlaatuisuudesta. Borgin konstellaatio esittää, että kaikki uskonnot kuvaavat inhimillisiä kokemuksia transsendenssin edessä, kokemuksia, jotka erilaiset kulttuuriympäristöt ja historialliset kontekstit ovat vain muovanneet eri näköisiksi. Raamatun kuvaamisessa kirjaksi, joka kuvaa ennen kaikkea inhimillistä kokemusta, on kyllä varteenotettavaa raikkautta, mutta ilmoitus-aspektin täystorjunta on ongelmallista. Totuudenetsijä saa todella rankan tehtävän: hänen on löydettävä perimmäisyys kaikkien uskontojen ja kulttuurien takaa, pantava Laotsea, Buddhaa, Moosesta, Kristusta ja Mohammedia paremmaksi!

 

Kaikki uskonnot opettavat samaa – perennialismi

Ajatus kaikkien uskontojen perimmäisestä samuudesta on yksi new age, uusi henkisyys -ajattelun siivu. Näin opettaa lukuisten muiden henkisyyden opettajien joukossa muun muassa Helsingin kulttuuritalossa 2015 kesäkuussa täydelle salille luennoinut New age -guru Deepak Chopra. Höttöistä uushenkisyys-dogmatiikkaa kovemman paketin tarjoaa esimerkiksi pastori Dr K.P. Aleaz, joka opettaa uskontoja ja uskontoteologiaa Bishop’s collegessa Kalkutassa Intiassa. Hän, Deepak Chopran tavoin, mutta teologisemmin, pelastaa Jeesuksen intialaisen filosofian avulla: ”Jeesuksen yleismaailmallinen sanoma voidaan tänään palauttaa advaita vedantan avulla. Kristillisten dogmaattisten käsitteiden, kuten sovitus-teorian ja käsityksen ihmisen synnynnäisestä pahuudesta ei enää tarvitse väärentää evankeliumia.”

Yleis- eli kansanuskonnollisuuden piirissä Borginkin kannattama ajatus kaikkien uskontojen perimmäisestä samuudesta on suosiossa, myös Suomessa, ei vain Yhdysvalloissa. Gallup ecclesiastican (2011) mukaan noin 60% suomalaisista ajattelee – enemmän tai vähemmän, että uskonnot sanoittavat vain eri tavoin yhtä ja samaa uskonnollista kokemusta. Myös osassa kontemplatiivisen kristillisyyden piiriä ajatusta on liputettu.

Borgilla Jeesuksesta jää jäljelle vain aikansa historialliseen settinkiin sidottu viisauden opettaja, jota meidän kulttuuripiirissämme voidaan kyllä rauhassa palvoa, vaikka hän aikuisten oikeasti ei olekaan Jumalan ainoa poika. Jeesus asettuu tässä paradigmassa samalle riville muiden uskonnollisten nerojen joukkoon.

Metaforinen ylösnousemus

Borg splittaa – useiden disipliininsä veijareiden tavoin – Jeesuksen kahdeksi: on historiallinen Jeesus ja on ylösnousemuksen jälkeinen Jeesus-usko. Imuri puhdistaa kirkkotilan yliluonnollisen tunkkaisesta pölystä.

Mikäli uskonnot palautetaan inhimilliseksi uskonnolliseksi kokemukseksi eli mikäli myös Raamattu on syntysijojensa kulttuuripiireissä eläneiden perimmäisyydestä kiinnostuneiden ihmisten kokemuskertomuksia transsendentin edessä, on luotava aivan uutta dogmatiikkaa. Borgin käsitys ylösnousemuksesta vain henkis-psyykkisenä itsekkäästä ja rajoittuneesta minuudesta luopumisena ja havahtumisesta todellisuuteen edellyttää uutta dogmaattista vääntöä. Vääntäjiä löytyy äsken mainittujen lisäksi: thaimaalainen suosittu theravada-buddhalainen metsämunkki Buddhadasa Bikkhu kirjoitti ja opetti 1960-luvulla, että buddhalainen minättömyys-oppi on sama kuin kristinuskon ajatus vanhan minuuden kuolemisesta. Buddhalaiset mietiskelytekniikat ja jooga tarjoavatkin vuosituhansia vanhoja ja erinomaisia inhimillisiä itsekkään egon kuolettamistekniikoita. Ne tekevät sen huomattavasti perusteellisemmin ja taitavammin kuin Uusi testamentti monitulkintaisine metaforisine kuvineen. Olisi siis siirryttävä uskontojen yhteisen spiritualiteetin aikaan.
Yhteisspiritualiteetti

The Coming Age of Inter Spirituality -kirjan (2013) nettisivu nimeää uuden paradigman pioneereja: (http://www.thecominginterspiritualage.com/). Näiden joukkoon pääsevät muiden muassa Madam Blavatsky ja Rudolf Steiner. Aldous Huxley esitteli 1900-luvun alkupuolella käsitettä perennialismi, jolla kuvataan kaikkien uskontojen mystisen kokemuksen perimmäistä, perennialistista samuutta. Ajatus toimii vain ja kun kaikki uskonnot redusoidaan inhimilliseksi kokemukseksi. Katolinen maallikkomunkki Wayne Teasdale määritteli termiä interspiritualiteetti kirjassaan The Mystic Heart (2001) “sen mystisen sydämen uudelleenlöytämiseksi, joka sykkii maailman syvimpien hengellisten traditioiden sydämessä”. (“the recovery of the shared mystic heart beating in the center of the world’s deepest spiritual traditions.”). Wayne Teasdale lanseerasi termin 2004 Barcelonan Parliament of the World Religions -konferenssissa, jossa itsekin olin mukana meininkiä pällistelemässä.

 

Uskontodialogista

Borg kirjoittaa: ”Jos tietyistä (uskontojen) ulkonaisista muodoista, kuten kirjoituksista ja opeista, tehdään ehdottomia välttämättömyyksiä, kuten uskonnollisessa fundamentalismissa, päädytään väistämättä uskonnolliseen eksklusivismiin. Muilla uskonnoilla ei nähdä arvoa. Aito dialogi tulee mahdottomaksi, koska perimmäinen tavoite on toisen käännyttäminen.” Mitätöidessään kuvailemansa aiemman eksklusivismin Borg luo uuden eksklusivistisen, mutta kehittymättömämpi paradigmoja lempeästi ja ylhäältä ymmärtävän paradigman, johon kaikkien järkevien nyt tulisi nyt kääntyä.

Uskontodialogi edellyttää, että sitä käyvillä on jossakin määrin omaan traditioonsa rakentuva identiteetti. Ystävystyin taannoin buddhalaisen luolamunkin kanssa. Yhdessä keskustelun käänteessä hän totesi: ”Olet sen verran hyvä tyyppi, että sinusta tulee seuraavassa elämässäsi varmasti buddhalainen.” Hänen ihmisen lopullista päämäärää koskeva eksklusivisminsa ei tehnyt dialogia mahdottomaksi – se teki sen mahdolliseksi. Hänen ystävällinen toiveensa, että minusta tulisi buddhalainen, kumpusi hänen uskonnollisesta identiteetistään. Se ei ollut hänelle, eikä minulle, dialogin eikä myötätunnon osoittamisen este. Uskontodialogia voivat käydä vain uskontoihinsa tai katsomuksiinsa sitoutuneet keskustelukumppanit – dialogissa voi sitoutua toki myös vaikkapa uuden yhteisspiritualiteetti-uskonnon kannattajaksi. Sellaista dialogia on odotettavissa.

Pekka Yrjänä Hiltunen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *