(Pirkko sanoi tämän kuultuaan, että kiinnostaakohan tuo ketään!)
Tämä Tiruvannamalai on itse asiassa paikka (on niitä muitakin), jossa jokaisen kirkon työläisen pitäisi viettää hetki aikaa. Teologian opiskelijoiden ja kirkon virkoihin opiskelevien olisi ehdottomasti saatava kurkistaa omaan tulevaisuuteensa täällä tai vastaavissa paikoissa. Saisi näytteen siitä, minne länsimainen uskonnollisuus on yhdeltä osaltaan menossa, siitä, mistä esimerkiksi Kimmo Ketolan siteeraama Colin Campbell (Selaa KK:n FB-sivua alaspäin, niin a’vot, jo löytyy pieni tiivistelmä!) puhuu Euroopan intialaistumisena. Aikamme suomalainen kansanuskonnollisuus saa yhä enemmän sanoja, puheenparsia (karma, energiat, meridiaanit, käsitys itsestä, karman alaisesta egosta luopuminen, valaistuminen, chakrat) ja sisältöjä idästä. Se muuttaa ne länsitavaraksi tavalla joka täällä Tiruvannamalaissa on ilmeistä.
Länsimaiset, länkkärit, ovat luoneet tänne oman kulttuurinsa etäpesäkkeen. Tämä on eurooppalaisuutta Intiassa. Löysin Quo Vadiksen yhtä alakerran kaappia siivotessani Ms Rebekka Steinvigin 2011 julkaiseman suppeahkon haastattelututkimuksen raportin (Survey, Westerners in Tiruvannamalai, Quo Vadis 2011), joka vekkulisti tuki ja täydensi omia pähkäilyjäni.
Länkkärit eivät vietä aikaa paikallisten kanssa, eivät tutustu intialaisiin. He viettävät aikaa omissa yhteisöissään. Tiruvannamalaihin on muodostunut oma maantieteellinen ja kulttuurinen ”henkistysmiskaupunginosa”, jossa on vain länkkäreille tarkoitettuja guest houseja, kahviloita, ruokaloita ja internet-paikkoja. On toki todettava, että länkkäreiden lisäksi täällä näkyy myös japanilaisia. Venäläisten osuus on tullut erittäin näkyväksi – osa satsang- mainoksista on vain venäjäksi.
Vierailevat valaistuneet mestarit, jotka mainostavat satsangejaan ja harjoitussessioitaan, ovat valtaosin länsimaalaisia: Saraswathi Ma Englannista ( ei kylläkään sitten saanut tänä vuonna viisumia), Mooji Jamaikalta, Premananda Brittein saarilta ( Hänen yhteisönsä on Saksassa). Osa maahan länsimaisia ohjaamaan tulleista uusioguruista on Venäjältä. Yksi pilasi aamukahvihetkemme kailottamalla suurella äänellään kännykkäänsä Suomen naapurimaan kielellä ja kävelemällä ympäri kahvilaa nuoren naisseuralaisensa seuratessa katseellaan. Aiemmalla vierailullani kaksi vuotta sitten vierailin tanskalaisen ohjaamassa ashramissa.
Tiruvannamalaissa on myös intialaisten opettajien ylläpitämiä ashrameita. Paikalle on tyypillistä, että on länsimaisille on mahdollista osallistua samoihin ashrameiden ja temppelijuhliin intialaisten kanssa. Myös satoja tuhansia, kerran vuodessa miljoonia, täyden kuun Arunachala-vuoren ympärikävelyyn osallistuu länkkäreitä, mutta mielestäni pikemmin kuriositeettina ja osana omaa henkistä matkaansa. Sri Ramanashramissa käy paljon intialaisia – silmäarviolta puolet Sri Ramanan Samadhia eli sarkofaagia kiertävistä on intialaisia, puolet länkkäreitä.
Arunachalawaram, Tiruvannamalain huomattavan iso Shivan temppeli, ei ole yhteistyössä ashrameiden kanssa. Ashrameissa Shiva on ennemmin taustafilosofian vaikuttaja, ei entiteetti, jolle esitetään pyyntörukouksia. Temppeli on pyyntörukousten, ashramit taas syvemmän itsen etsimisen paikkoja. Aika-ajoin solidaarisuuden osoituksena (Luulen nyt) Intian spiritualiteetille länkkärit osallistuvat temppelin puja-seremonioihin, samoin kuin vuoren ympärikävelyihinkin.
Sri Ramanan opetus ”Itsestä” (Self) on täällä vierailevien, hotelleissa ja vuokratiloissa satsangejaan pitävien länsimaisten ”valaistuneiden mestareiden” taustafilosofia. Mutta länsimaiset ovat muovanneet oppeja näköisekseen, usein mukavammaksi – Sri Ramanan ankaraa askeesia ei näytä seuraavan kukaan. On tuotettu intialaisesta käytännöstä, poikkeavaa länsimaista spiritualiteetin käytäntöä. Ashramissa länkkärit osallistuvat intialaiseen kulttikäytäntöön – hotellisatsangeissa meno on rennompaa. Eräs kahvilakontaktini ( Amerikan juutalainen, joka on vuosikymmeniä reissannut Intiaa ja muuta maailmaa) väitti, että jotkut intialaiset käyvät kuuntelemassa länsiguruja itseään huvittaakseen. Kuuntelin brittiläistä Premakananda-veijaria täkäläisen hotellin kattotasanteen ilmastoidussa huoneessa noin 60 kuulijan joukossa, joista nähdäkseni kolme oli intialaista. Premanandan seuraajien vapaa promiskuiteetti ei tainnut kuulua hänen oppi-isänsä askeesiin.
Osa Tiruvannamalaissa vierailevista turisteista on todella turisteja, jotka kuitenkin käyvät uskonnollisissa paikoissa ja osallistuvat turisteille tarjolla oleviin rituaaleihin. Osa turisteista ihastuu täkäläisen homo religiosuksen estottomaan vapauteen ilmaista itseään.
Tiruvannamalaissa asuu myös vakituisesti joukko länsimaalaisia, heidän joukossaan myös muun muassa yksi entinen benediktiinimunkki. Heidät on tänne tuonut RS:n tutkimuksen mukaan Sri Ramanan opetus ja hänen nimeänsä kantava ashram. Osa sanoo, sen olen myös itse kuullut, että Shivana palvottava vuori on vetänyt energiallaan ihmiset Tiruun. Osa Sri Ramanan pitempiaikaisista seuraajista on integroinut oman kristillisen taustansa Sri Ramanan advaita-ajatteluun. He osallistuvat sekä messuun että Sri Ramanashramin rituaaleihin. Jos onnistuu, koetan vielä keskustella erään tällaisen veijarin kanssa.
Eikä tässä varmastikaan kaikki, mutta minä nyt näin.