Miten kristillinen kirkko asemoi itsensä suhteessa ympäröivään uskonnollisuuteen? Olen eroittavinani täältä käsin ainakin kolme eri mallia. Nämä löytyvät täältä. Samalla olen tietoinen ymmärrykseni suppeudesta ja velttoudesta. Mutta keve-blogiin juttua voi aina vääntää: siis kolme toimintamaailmaehdotusta suloisen Suomemme kirkolle. Tästä tuli niin pitkä teksti, että pätkin sen kolmeen. Tässä blogissa on ensimmäinen malli ja kahteen seuraavaan tulee kaksi seuraavaa, siis mikäli suunnitelmani toteutuu. Nyt ”Totaalinen kansankirkko”.
Totaalinen kansankirkkomalli.
Kirkko kuulee kansaa kaikessa ja sopeuttaa sanomansa kulloinkin vallitsevaan kansanuskonnollisuuteen. Kirkon meininki vastaa kansan kulutustottumuksia. Kuunteleva kirkko oppii, mitä kulloinkin on sisällytettävä kirkon touhuun. (Uusateisteja ja EVVK-porukkaa varten täytyy sitten kyllä keksiä muita erikoistarjouksia!)
Yksilöllinen muutos ja kulttuurievoluutio, ihmiskunnan siirtyminen yhä uudempaan aikaan, transformaatio on keskeisempää kuin jokIn kristillisen uudestisyntymisen toitotus. Kehityksen etujoukoissa taisteleva prosessiteologi pystyy määrittelemään ihan itse ja ennen hitaampia muita, minne Pyhä Henki nyt on kirkkoansa johdattamassa. Hän pystyy vapautumaan ketterästi myös kirkkoa rampauttavasta dogmaattisessa painolastista.
Uskontotieteilijä Paul Heelas korostaa New age -liikkeen piirissä esiintyvää sisäisyyden ja itseen kohdistuvan huolenpidon aspektia. Tästä on kysymys. Heelasin mukaan new agen pelastusoppi sisältää kolme elementtiä: (1) lähtökohta on, että yksilön elämä ei toimi, mikä johtuu sisäistetyistä rooleista ja sosialisaation myötä muodostuneista tottumuksista; (2) nämä sisäistetyt kaavat eli ‘ego’ peittävät alleen ja estävät meitä näkemästä todellista sisintä luontoamme, joka on jumalallinen; (3) jotta sisäiseen viisauteen päästäisiin käsiksi, egosta täytyy jotenkin luopua tai irrottautua.(http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=42)
Koska yli puolet suomalaisista uskoo, että kaikilla uskonnoilla on yhteinen perusta yleisessä inhimillisessä tuonpuoleisen kokemuksessa, tämän on oltava kirkon keskeinen opetussisältö: kaikki uskonnot viittaavat yhteen ja samaan perimmäisyyteen. Millään uskonnolla ei ole erityisasemaa toisten rinnalla. Kaikista uskonnoista derivoidut käytännöt lisätään sopivin osin kirkon spiritualiteettitarjontaan.
Puhe historian Jeesuksesta jätetään syrjään ja lopetetaan huteran historiallisen evidenssinsä takia mahdollisesti kokonaan. Uusevankelista Deepak Chopra täsmentää: ”On vielä yksi, Uuden Testamentin ulkopuolelle jätetty Jeesus – valaistunut Jeesus. Mielestäni hänen poissaolonsa on rampauttanut kristillisen uskon, sillä niin ainutlaatuinen kuin Kristus olikin, hänen tekemisensä yhdeksi ja ainoaksi Jumalan pojaksi jättää loput ihmiskunnasta rannalle. Huikea kuilu erottaa Jeesuksen pyhyyden meistä taviksista. Miljoonat kristityt hyväksyvät tämän eron, mutta asian ei tarvitse olla näin. Mitäpä jos Jeesus halusikin, että hänen seuraajansa – ja me – saavuttaisimme samanlaisen yhteyden Jumalaan, jonka hänkin saavutti”. (Vapaa käännös PYH. Jesus, Story of Enlightment. Harper One. 2008)
Jeesus siirtyy laajempaan universaaliin myyttikirjastoon, ja kaikkien uskontojen pyhistä kirjoituksista poimitaan kulloiseenkin tarpeeseen sopivia katkelmia kirkkokansan ylösrakennukseksi. Sana ”Jeesus” tarkoittaa kaikkien uskontojen mystikkojen yhteistä kokemusta. Tässä Jeesus/Buddha/Krishna tms -kokemuksessa yksilö sulautuu jumaluuteen/ kaikkeuteen/Jumalaan/perimmäisyyteen. Sielun pohja, ihmisen todellinen minuus ja jumaluus ovat yhtä. Kaikkien uskontojen mainioita keinoja jumaluuden virvoittamiseksi hyödynnetään rikkaasti.
Jumalanpalveluselämää elävöitetään esimerkiksi sufi-tanssein, useiden eri jumaluuksien alttareilla suoritetun menoin ( Jo vieraanvaraisuuden maksiimikin edellyttää tätä!), mantrameditoinnein, elvytetyin shamaaniperintein ja henkisten joogakoulujen ohjelmilla jumalkokemuksen saavuttamiseksi. Kirkkokahveilla annetaan energiahoitoja, tutkitaan horoskooppeja, terapoidaan menneitä traumaattisia jälleensyntymiä, luodaan enkelikontakteja ja tutustutaan tantristen koulukuntien kuvastoihin, käytäntöihin ja ajatteluun. Kansankirkollista meininkiä elävöitetään siis eri kansojen ja uskomustraditioiden menoin, mitkä kaikki viittaavat samaan ja sanoilla kuvaamattomaan transendenssiin.
Toinen mahdollinen malli, Tien kirkko, seuraavassa blogissa
Hienoa. Nyt voimmekin unohtaa huolen seurakuntien kotisivujen päivityksistä. Pistetään sinne linkkikirjasto, josta pääsee erilaisten uskontojen kotisivuille. Kätevää!
No – ennen kuin viemme tätä uudistusta eteenpäin, pitänee odottaa toisen ja kolmannen mallin julkaisemista. Onhan meillä aikaa.
Lisää vettä myllyyn tuli tänä aamuna, kun tsekkasin WCCM:n (World Center of Christian Meditation) postin: It’s clear that the contemplative experience is not restricted to those who believe in Christ. That’s a very important question for us as modern people to address. This coming era is the era where Christianity will meet the other great world religions, and it will be as epoch-making an encounter as the days when the early Judaeo-Christians met the Greeks. It will be another great stage in the universalisation of the gospel when we are able to express the Christian experience and meaning in terms and symbols other than those we have been familiar with: a contemporary encounter with other religions in which we often meet people who have transcended their ego, examples of great holiness, people who are living and pursuing a contemplative life. It raises the question of where Christ for us gives meaning, and ultimate meaning, to our experience. (The Ego on our spiritual journey I, Laurence Freeman).
Ja vielä vettä samassa purossa: ”Some think that Jesus came into existence only two thousand years ago. Though this is true to some extent, The Christ Consciousness being eternal was in existence even before. The Divine Consciousness is beyond Time and Space. People who don’t have an experience of spiritual awakening interpret the scriptures in a narrow way and think that God will punish if Christians go to Hindu temples and Vice versa. The consciousness which has been playing The role of Saviour has come so many times”. (Sri Sri Ravishankar: Hinduism & Christianity. A Talk by Sri Sri Ravishankar. Vyakti Vikas Kendra India. 1998)
Okei, okei – no nyt mä alan bonjaa! Toi kato toi tietosuus on niinku ihan miäletön juttu. Et niinku onks kato sillee, et oikeestaan me ei tarvita ees niitä linkkejä ku eiks Tietosuus kato niinku vois puhuu sille ihan suoraa kaikille? Ja ehkä niinku tavallaan puhuukin joten vaan joku joka ajattelee, et olis olemassa jotain totuutta on niinku väärässä ja kaikki on vaan tietosii Tietosuudesta, jos ne vaan niinku snaijjais sen. Tai siis…niinku…ääh…
—————————————-
Myönnän: jotain kiehtovaa on siinä ajatuksessa, että kaikki on kaikkea ja totuus joka puolella. Silti – ihmisenä ja pohtijana – sotkeudun aina myös merkityksiin. Minulle merkitys ei ole vain sanojen abstraktioita vaan – ja ennen kaikkea – ruumiillisesti vaikuttavaa todellisuutta. Sana, joka ei elä ruumiillisesti, ei merkitse mitään. Sana, joka selittää tätä ruumiillis-henkis-hengellistä todellisuutta voi merkitä jotain. Sana, joka liikuttaa minua, on minulle oikeasti olemassa.
Tähän lajiin törmään nyt jatkuvasti. Vesan aloittama pohdinta on paikallaan siihen pitää palata, mutta Deepak Chopra komppaa uusimmassakin(?) kirjassaan tietoisuus-Jeesusta, joka on kaikille tarjolla. Kirjaa ”Kolmas Jeesus” esitellään näin:
”Deepak Chopra
Who is Jesus Christ?
In The Third Jesus, bestselling author and spiritual leader Deepak Chopra provides an answer to this question that is both a challenge to current systems of belief and a fresh perspective on what Jesus can teach us all, regardless of our religious background. There is not one Jesus, Chopra writes, but three.
First, there is the historical Jesus, the man who lived more than two thousand years ago and whose teachings are the foundation of Christian theology and thought. Next there is Jesus the Son of God, who has come to embody an institutional religion with specific dogma, a priesthood, and devout believers. And finally, there is the third Jesus, the cosmic Christ, the spiritual guide whose teaching embraces all humanity, not just the church built in his name. He speaks to the individual who wants to find God as a personal experience, to attain what some might call grace, or God-consciousness, or enlightenment.
When we take Jesus literally, we are faced with the impossible. How can we truly “love thy neighbor as thyself”? But when we see the exhortations of Jesus as invitations to join him on a higher spiritual plane, his words suddenly make sense.
Ultimately, Chopra argues, Christianity needs to overcome its tendency to be exclusionary and refocus on being a religion of personal insight and spiritual growth. In this way Jesus can be seen for the universal teacher he truly is–someone whose teachings of compassion, tolerance, and understanding can embrace and be embraced by all of us”.