Raittiuskilpakirjoitus 16.3.2015

Liikkuminen Intian henkistyneen osaston terveitä elämäntapoja arvostavassa ilmapiirissä on ollut samalla myös raittiusliikuntaa. Ashrameissa ei tupakoida eikä käytetä alkoholia muista huumeista puhumattakaan, paikallisille ei edes beeteliä. Kadulla näkee aniharvoin tupakoivia ihmisiä. Tupakkaa kyllä myydään siellä täällä. Kaduilla on myös tupakoinnista koituvia kauhuja kuvaavia postereita.

Alkoholia myydään pikkuruisissa pääsääntöisesti suttuisissa Wine Shop -kioskeissa. Niitä on harvassa. Kojujen liepeillä liikkuu rähiseviä ja surkean näköistä miesjoukkoa. Humalaisia näkee harvoin, mutta jos, sitten ollaankin todella humalassa.

Tiruvannamalain Quo Vadis -keskuksessa kokoontui paikallinen AA-kerho. Sellaiset tulevat kuulema todella tarpeeseen. Alkoholismi on iso ongelma, vaikka sitä ei välittömästi katukuvassa näekään. Tilanne muistutti Thaimaan todellisuutta: alkoholismi on piilossa, mutta Sitä on paljon. Thaimaassa alkoholia on vapaammin tarjolla kuin täällä. Täällä sillä on 50-luvun raittiuskilpakirjoituksista tuttu Turmion Tommin aura, ja – siltä näyttää – myös todellisuus.Watch movie online Rings (2017)

Kaupungeissa on kyllä kapakoita, mutta ne ovat kuin Tanssiva poni Briin kaupungista. Lainsäädäntö sanoo, että kapakan on oltava pimeä. SItä ne ovat. Kun pimeyteen lisää sottuisuuden, pälyilevät katseet ja yhteiskunnan arveluttavamman sektorin läsnäolon ja vielä meidät, kapakkatunnelma on selvillä.

Pondicherryn rantakatu oli iltaisin kävelykatu. Huomattava valtaosa kokoontunutta nuorisoa ei ollut humalassa, eikä tupakoinut. Kauempaa rantakakivien pimeimmistä kätköistä hoippui kyllä iltamyöhällä muutama miesporukka sangen tukevassa sekavuustilassa toinen toistaan tukien. Meillä oli aitiopaikka seurata iltaelämää parvekkeeltamme. Kerran yksi totaalikoomainen mieshenkilö talutti  moottoripyöränsä parvekkeemme alle, jäi pyöränsä viereen katukäytävälle makaamaan. Aikansa nukuttuaan, rahojaan, avaimiaan ja muuta omaisuuttaan ympärilleen leviteltyään mies kusta lorotteli ilmeisen valtaisan rakkonsa kadulle, jalkakäytävälle ja housuilleen iltapromenadikansalaisten silmien alla. Lopulta veijari sai tavaransa kasaan, itsensä pyöräänsä tukien pystyyn ja lähti taluttamaan sitä edelleen. Onneksi ei koettanut lähteä sitä ajamaan. Kaikki muut puolentoista tunnin episodin aikananäkemäni ihmiset olivat reippaita ja selviä, perheitä, joggaajia, nuorisoryhmä, pariskuntia, seurustelevaisia.

Pondicherryn alkoholilainsäädäntö on kevyempää kuin muualla Tamil Nadussa. Sieltä sai olutta ruoan kanssa useassa paikassa, eivätkä alkoholimyymälät olleet niin lähellä maailmanloppua kuin muualla.

Paremmissa hotelleissamuuallakin  alkoholia saa kuulema vapaammin, mutta tällä matkabudjetilla olemme välttäneet sellaiset kokonaan. Kerran koetimme saada mustat kahvit, mutta tarjoilija ilmeisesti tunnisti statuksemme ja ignoroi meidät tykkänään.

Olen siis ollut ilman pikkusikareita kohta yhteensä kaksi kuukautta Pondicherryn kolmea päivää lukuunottamatta. Pondicherryn ulkopuolella olemme vaivihkaa hiipineet nauttimaan olutlasillisen kolmasti Tamil Nadun pimeän hämäriin ja synkkiin alkoholisyövereihin (Trichyssä olimme hiukka paremmassa busines-hotellissa yhden yön. Siellä nautimme pullot King Fisheriä suhteellisen tyylikkäässä, vaikkakin edelleen pimeässä kapakassa.)

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää

Shantivanamissa kirjoitettua 16.3.2015

Dominikaaninoviisinunnia Jarkhandista viikon retriittiään aloittamassa kahvitauolla.
Santivanamin kirkon alttarin puoleinen takapääty

Olen edelleen Santivanamissa eli Saccinannanda Ashramissa. Täällä Saccinanandan sanotaan tarkoittava Kolminaisuutta. Ja mitä sitten Google tarjoaa, se tämän jutun lopussa sille, joka jaksaa ja jota kiinnostaa. Keskiviikkona 18.3. vaihdamme ashramia, jossa Fr Korko Moses SJ pitää meille henkilökohtaisesti ohjattua retriittiä 10-12 päivää. Saa nähdä, mitä ja miten pitkää siitä tulee, kunhan ensi pääsemme tapaamaan paaderia Dindikuliin, tästä kutakuinkin länteen.

Sain kuin sainkin intialaisen simmin tablettiini, joten kesken retriitinkin pääsee salaa kirjoittamaan. Ei tämä kyllä muutenkaan mikään hiljainen retriitti ole. Eikä tarvitse salaa kirjoittaa, mitä nyt Pirkolta. Höpötystä kuuluu kaiken aikaa, mutta aina voi koettaa vetäytyä tarjolla oleviin hiljaisempiin tiloihin. Yhteiset ruokailut ovat hiljaisia ja kirkkoon voi mennä ennen meininkejä. Alueella on myös erilliset kirjasto- ja kaksi mietiskelytaloa tai oikeammin -mökkiä.

Eilisillan terveellinen muistutus: minulla täytyisi olla megalomaanisen grandioosi hybris, jos ajattelisin, että minun täytyy ratkaista intialaisen spiritualiteetin, sen kirkkojen teologioiden, länsimaisen uushenkisyyden, vanhakirkollisen trinitaarisen, kristologisen ja pmeumaattisen dogman välinen jännite. Luovun siis tästä tehtävästä ja käytän vain omien ajatusteni kokoista tuohituokoosta. Näillä eväin,  taistoon:

Muutamia välihavaintoja.
Asetin itselleni kaksi tehtävää tai juttua, joita voisin pähkäillä täällä:
Millä otteella kirkot koettavat täällä pärjätä moniuskontoisessa ja hinduenemmistöisessä maassa?
Miten puhua hinduvetoisesta ajattelusta viehtyneiden länkkäreiden kanssa?

Ensimmäiseen kysymykseen hahmotan, niistä jo kirjoitinkin pitemmästi tuonnempana, kolme mallia:
Kuule kansaa kaikessa -malli, eli anna sataa sisään, mitä tuleekaan. Kirkko toimii ihmisten uskonnollisten ja henkIsten tarpeiden täyttötoimistona.
Tien löytänäiden kirkko, joka on avoin kaikelle ympäristössään, mutta palvoo keskiössään syntien sovittajaa ja yläsnoussutta Kristusta
Huikean himmelin yhteisö, joka määrittelee tarkasti oikean opin, oikean ja väärän. Hankalasti liikuteltava himmeli kuljetetaan kokoustilaan, jossa asiantuntijat esittelevät sitä oikean todellisuuskuvan mallina.

Toiseen kysymykseen hahmottelin itselleni neljää minulla toimivaa kommunikaatiotapaa, joista neljäs sai vahvistusta: avoin kuunteleva dialogi. Alleviivaa sitä havaintoa (siis minun kohdallani toimivaa, vaikkakaan ei helppoa juttua), että kannattaa puhua omasta kokemuksesta, ei opista. Se edellyttää valvomista, hereillä oloa ja Pyhän Hengen liikkeen tunnistamista – siis elävää suhdetta sekä Jumalaan että ihmisiin. Siinäpä riittää opiskelua!

Lisäkysymyksiksi on täällä Santivanamissa vahvistunut seuraavia, ehkä ihan typeriäkin juttuja:
– Täällä kuulen, ehkä enemmän luen, että synti on itse asiassa valheminä eli uushenkistyskielellä ”ego”, ja että egon syrjäyttäminen tuottaa bliss- , ynnä muita todellisen Selfin, minän löytämisen suurenmoisia etuuksia. Mitä tästä ajattelen? Lueskelen verkkaisesti Gregorius Narekin rukouskirjaa. Hän ei ainakaan päässyt synnistänsä eroon – ja jossakin minimaalisesti mielessä edelliseen verraten, en minäkään!
– Tämä ego on sama kuin Jumala – ykseys-ajatus, advaita. Kaikkien uskontojen mystikot puhuvat samasta asiasta. Mitä tästä ajattelen?
– Jos nimeltä mainitut mystikot, esimerkiksi Abhisikhtananda (, yksi Santivanamin perustajista, mutta sittemmin Himalajalle yksin mietiskelemään lähtenyt, oman gurunsa löytänyt ja itsekin ennen kuolemaansa guruksi tulleena) ovat löytäneet saman Jumalan tai perimmäisyyden kuin Jeesus ja ovat oivalluksessaan samalla tasolla kuin hän, miksi he eivät tee muuta kuin istuvat erakkomajassaan ja opettavat muitakin istumaan?
– Onhan näitä muitakin, mutta nyt ainakin nämä.

Voikaa hyvin!

”The description saccidānanda comprises the three Sanskrit words sat-chit-ananda:
sat सत् (present participle); [Sanskrit root as ”to be”]: ”Truth”, ”Absolute Being”, ”a palpable force of virtue and truth”. Sat describes an essence that is pure and timeless, that never changes.
cit चित् (noun): ”consciousness”, ”true consciousness”, ”to be consciousness of”, ”to understand”,”to comprehend”.
ānanda आनन्द (noun): ”bliss”, ”true bliss”,[citation needed] ”happiness”, ”joy”, ”delight”, ”pleasure”
”Sat-Chit-Ananda” or ”Saccidānanda” is the Sanskrit compound form of the word, which can be translated in various ways:

”Eternal Consciousness Bliss”
”Absolute Consciousness Bliss”
”Consisting of existence and thought and joy”

Maaliskuussa retriiteissä 14.3.2015

Nyt olen Shantivanamissa miniretriitissä. Tuskin täällä tulee mitään kirjoitettua – ei saisikaan. Eikä tässä vielä retriiteistä kaikki. 18.3. menemme Dhyana Vanamiim Fr Korko Moseksen SJ henkilökohtaisesti ohjaamaan retriittiin. Eli retriittiputki päättyy 31 generic plavix.3..

Toivon, että voisi olla ihan tavallinen retriittivieraskin. Että ei vain joutuisi uskontopähkäilemään kaikkea aikaa!

Shantivanamissa. Täällä alkaa muuten olla aika lämmintä.
Santivanamin kirkon alttarin puoleinen takapääty

 

Shantivanamista ja sen perustaja Bebe Griffithsistä:
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Saccidananda_Ashram
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Bede_Griffiths
http://www.bedegriffiths.com/ashrams/

Ja näissä sanotaan muuan muassa, jotta ”Later, in 1968, Griffiths moved to the Saccidananda Ashram (also known as Shantivanam; Tamil for ”forest of peace”) in Tamil Nadu, South India,[3] which had been founded in in 1950 by the French Benedictine monk Abhishiktananda (Dom Henri Le Saux, OSB), from the Abbey of Kergonan, along with another Frenchman, the Abbé Jules Monchanin. The two had developed a religious lifestyle which was completely expressed in authentic Indian fashion, using English, Sanskrit and Tamil in their religious services. They had built the ashram buildings by hand in the style of the poor of the country. Monchanin had died in 1957 and Le Saux wanted to devote himself to a hermit’s life. Griffiths came with two other monks to assume life there and to allow Le Saux his wish.”

Dhyana Vanam ja Fr Korko Moses
http://www.sdiworld.org/resources/educational-videos/sdi-learns-korko-moses-sj
Fr Korko Moses Irlannissa, googlausesimerkki: http://www.catholicireland.net/event/dealing-addictions-fr-korko-moses-sj/.
Ja toinen samanlainen, josta voi myös tarkastella, millaista tarjontaa irlantilaisessa katolisessa retriittikeskuksesta löytyy: http://www.stellamarisretreats.ie/events

Moi!
Pekka

Kohtaamisen keinoista 11.3.2015

Avoin, lämmin ja utelias kohtaaminen

Minulla on rajoittunut ihmisten kanssa olemisen työkalupakki. Olen jonkin asteen sosiaali-invalidi. Jos sosiaalinen maailma on ympyrä, olen sen keskellä oleva monikulmio, joka tangeeraa vain joiltakin kulmiltaan ympyrän kehää eli muita ihmisiä. Tykkään luennoida ja harjoittelen kirjoittamista – se on yksi tangeerauskohta. Yritän olla hauska setä, joskus rasitukseen asti – se on toinen tangeerauskohta. Joskus mutta harvemmin osaan tehdä ryhmätyötä – se kolmas. Viime vuosina olen saanut neljännen kiinnityskohdan muiden ihmisten maailmaan. Olen siis jo neliö!

Uusin kosketukseni ihmisten maailmaan on ignatiaanisesta traditiosta oppimani kuuntelemisen harjoitus. Se on kivaa, vaikka joskus myös äärimmäisen vaikeaa. Sitä sovelsin myös Tiruvannamalain dialogisessioissa. Sovimme aiheen, usein ehdotin sitä itse fasilisaattorin roolissani, vaan en aina. Joskus jollakulla oli paraikaa häntä kiinnostava aihe. Jaoimme muiden muassa näistä kuukauden ajan aamuisin klo 10-11maanantaista perjantaihin: tarrautuminen attachment, antautuminen surrender, kuoleman jälkeinen elämä after life, kärsimys, mihin dialogia tarvitaan, suhteeni guruun tai opettajaan, merkittävä kohtaaminen elämässäni.

Aluksi kertasimme ohjeet. Muun muassa sen, että emme pyri konseksukseen – olemme mahdollisesti eri mieltä perustavistakin asioista, mutta kuuntelemme toista ja otamme hänet vastaan. Aloitimme yhteisellä hiljaisuudella. Sitten joku, kuka tahansa, aloitti ja puhui aiheesta henkilökohtaisesti, siitä mitä sillä hetkellä aihe nostatti sisimmästä. Instruktio oli, että ei opeteta ja koetetaan välttää oman dogmatiikkansa selvittämistä, vaan kerrotaan, mitä aihe juuri tällä hetkellä herättää omassa ajattelussa ja mielentilassa. Saa olla epävarma ja haavoittuva vulnerable. Toisilla ei ole lupaa kommentoida eikä kyseenalaistaa. Tarkentavia kysymyksiä voi esittää. Jakamisten väleissä pidetään lyhyt yhteinen hiljaisuus – kannatellaan äsken puhunutta, maistellaan kuultua omaa kokemusta vasten ja tarkastellaan vastaanotettuaan aarretta. Sessio päätetään yhteiseen hiljaisuuteen. Oma viitekehystä, tausta-ajattelu, -uskonto ja -filosofia tulee luonnollisesti esille puheenvuoroissa, mutta tavoite oli henkilökohtainen jakaminen.

Paikalla oli ties ketä, sufi, bramiini, henkinen opettaja, teosofiasta hieman irrottautunut, Krishna-liikkeessä lapsesta asti kasvanut mutta siitä jo välimatkaa ottanut, intialainen luterilainen piispa, kristitty pappi, henkisten polkujen tallaajia, Krishnamurtin seuraajia, entinen Sai Baba devouttee, Pirkko ja minä. Kävi niin, että koolle tullut joukko jatkoi usein keskustelua kahvi- tai teekupin ääressä jostakin esille nousseesta. Ihmisten aarteisiin ei kuitenkaan puututtu. Koin, että helmet eivät, ainakaan pääsääntöisesti, joutuneet sikojen tallattavaksi.

Jostakin syystä pidän tällaisesta dialogista kovasti. Keskustelun muoto antaa minulle, sosiaalisesti osittain liikuntakyvyttömälle yhden mainion liikumisvälineen, kuin pyörätuolin. Sillä pääsee pitkälle! Minulla ei ole lupa liittää toista oman oman systeemini osaksi – Noli me tangere. Minulla on oma henkinen ja hengellinen karttani, jonka tunnen joiltakin osin, mutta minulla ei ole lupaa asemoida toista omalle kartalleni. On oltava avoin, vastaanottava, ystävällinen lähimmäinen ja koetettava ymmärtää, mitä toinen puhuu, mikä on hänen maailmansa ja mitä hänelle kuuluu. Minulla on myös lupa puhua siitä, mitä itse aiheen kohdalla koen tärkeäksi. Tapahtuu itse asiassa niin, että jokainen tulee todistaneeksi omasta uskostaan, kylvi vuorollaan.

 

Suurenmoista höpötystä I. 10.3.2015

Tänään sain kuin sainkin intialaisen simmin iPadiini. Verkko vaan on kämpiltäni heikko. Saa nähdä, jaksaako se ottaa vastaan tämän lähetyksen.

Kirjoitan, luultavasti vain itselleni, edelleen havainnostani kahdesta täällä kuulemastani evankeliumista.

Ylihuomenna lähdemme Chennaista kohti Bebe Griffithsin perustamaa Santi Vanamia, sieltä pitempään retriittiin Dhyana Vanam Ashramiin. Jos jaksamme käymme vielä zen-jesuiitan Bodhi Zendoa pällistelemässä Kodaikanalissa. Sieltä sitten palailimme pikkuhiljaa Chennaihin, jossa tapaamme ystävämme Marja-Leena Heikkilä-Hornin ja tämän myanmarilaisen kaverin. Heidän kanssaan seikkailemme Aurovillessä ym ihmepaikoissa.Movie Get Out (2017)

Mutta nyt taas vääntöäni:
Uusevankelista Deepak Chopra täsmentää (Siteeraan tässä 25.2. siteeraamaani.): ”On vielä yksi, Uuden Testamentin ulkopuolelle jätetty Jeesus – valaistunut Jeesus. Mielestäni hänen poissaolonsa on rampauttanut kristillisen uskon, sillä niin ainutlaatuinen kuin Kristus olikin, hänen tekemisensä yhdeksi ja ainoaksi Jumalan pojaksi jättää loput ihmiskunnasta rannalle. Huikea kuilu erottaa Jeesuksen pyhyyden meistä tavallisista ihmisistä. Miljoonat kristityt hyväksyvät tämän eron, mutta asian ei tarvitse olla näin. Mitäpä jos Jeesus halusikin, että hänen seuraajansa – ja me – saavuttaisimme samanlaisen yhteyden Jumalaan, jonka hänkin saavutti”. (Vapaa käännös PYH. Jesus, Story of Enlightment. Harper One. 2008)

Tässä uusevankelista Deepak höpöttää ihan omiaan. Pyhä Henki ja Jeesuksen sovitustyö kuroo huikean Jumalaa, Jeesusta ja meitä erottavan kuilun huis pois ja täysin tykkänään. Sehän on koko kristinuskon pointti, että kadotettu yhteys on palautettu! Ja yhteys on arkista elämää, hississä ja hiekkalaatikolla koettua, ja samalla taivasta maan päällä.

Mutta oppi Pyhästä Hengestä, oli se miten hieno himmeli tahansa, on kuvaus siitä, mitä pidetään todellisuutena. Kuvaus suhteestani Ylermi Yläpalkki-Pähköseen ei ole suhteeni Ylermi Yläpalkki-Pähköseen. Kuvaus on kuivaa asiaa ja sen voi esittää vaikka ihan yksin itselleen, mutta Ylermin kanssa mennään kalaan ja tavataan klo 5 alaovella.

Vessamatkalla luksushotellissa meitä ilahdutti seinän upea muurahaiskonstellaatio

Kristinuskon oppi sanoo, että sovitetuiksi tultuamme (, mihin tarvittiin Jumalan ihmiseksi tulo, samastuminen tilaamme, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus.) Pyhä Henki yhdistää meidät Jumalaan. Hän on meissä, ja saamme lahjaksi samanlaisen yhteyden Isä-Jumalaan kuin mitä Pojallakin oli. Tästä on kirjoitettu loistavaa dogmatiikkaa ja rakennettu suurenmoisia ja myös perin hankalasti kuljetettavia himmeleitä. Mutta tarvitaan tervettä arjen mystiikkaa, jotta edes hiukkasen opin kuvaama tulee elettyä todeksi ja voimme todella nauttia yhteydestä Isän, Pojan, Pyhän Hengen, Ylermi Ylä-Palkki-Pähkösen ja muiden maailman ihmisten kanssa. Oppi nousee mystiikasta, koetusta. Elämä edeltää sen kuvausta. Vasta lihaksi tullut sana on sitä ihtiään!

Jeesuksen ja tavallisen ihmisen ero on kurottu umpeen, ja me olemme Jeesuksen ystäviä. Mutta se oli aika kova juttu! Deepakki taas haluaisi tehdä meistä kaikista tavallisista ihmisistä uusiojeesuksia.

P.S. Tänään kävimme luksushotellissa. Tarjoilija katsoi meitä, mitta ei ilmeisesti nähnyt ketään. Emme saaneet kahvia. Mutta hienoihin vessoihin pääsimme. Molemmissa oli vaaka, joka todisti sen, minkä intialaisten vatsoIsta olimme jo huomanneetkin. Kasvisruoka, joka koostuu yli 80 % hiilihydraateista, lihottaa. Perheemme yhteispaino on lisääntynyt puolessatoista kuukaudessa noin kuudella kilolla. Tätä menoa meillä kummallakin on kohta täkäläiseen maastoon sopivat pömppövatsat.

 

 

Verkko harvenee tästä (9.3,2015) eteenpäin

Hyvät ihmiset

Nyt ja ja tästä eteenpäin alkaa olla aika hankalaa löytää wifi-paikkoja. Tätäkin paikkaa, jossa nyt naputan, etsimme kaksi päivää. Nykyisessä majapaikassamme Arcot-kirkon vierasmajassa ei ole nettiä.

Jos ihme tapahtuu – en kiinnitä sen odottamiseen kuitenkaan sydäntäni – saamme iPadiin täkäläisen simmin, mutta se ei ole osoittautunut helpoksi.

Täältä Chennaista lähdemme, ehkä keskiviikkona tai torstaina Trichyyn, josta Bebe Griffithsin perustamaan Santi Vanamiin, eli Saccinanda Ashramiin. Sieltä Fr Korko Moseksen SJ ashramiin Dhaya Vanamiin ja jos paukkuja riittää käymme vielä Bodhi Zendossa kääntymässä.

Internettiä pääsemme ihailemaan näiltä näkymin varmimmin vasta joskus huhtikuun alkupuolella.

Matkamme jatkuu Egmoren asemalta Chennaista

Kaksi tietä revisited 9.3.2015

Tiruvannamalain uskontodialogikeskusteluissa helmikuussa uushenkisyjien kanssa minulle hahmottui kaksi eri evankeliumia: Jeesuksen sovitustyötä korostava ja Jeesus-oivallusta etsivä. Ensimmäinen tarvitsee historian Jeesusta, toinen ei. Toinen tulee tietämään kuin Jumala, ensimmäinen kuin ihminen. Toiselle riittää gnosis, ensimmäiselle elävä suhde. No, tätä purkkaa jauhan.

Kaksi tietä
Kaksi tietä

Irrotan ehkä seuraavan katkelman ja lainauksen kontekstistaan. Mutta mielestäni näin poimittuna katkelma tarjoaa, ehkä vastoin lainaamani kirjoittajan vakaumusta, mahdollisuuden erottaa nämä kaksi kilpailevaa, erilaista evankeliumia. Toinen perustuu syntien sovitukseen ja Pyhän Hengen voimaan selvitä loppuelämästä. Toinen ei tarvitse Jeesusta lainkaan, ainoastaan taidokkaita meditaatiosessioita. Kumpaa evankeliumia tämä katkelma edustaisi sinun mielestäsi? Asia ei ole tietystikään tällä selvä. Jatkokysymyksiä riittää, esimerkiksi: mihin kristitty ja minä ylipäätään tarvitsen meditaatiota, jos pelastus ei edellytä ensimmäistäkään henkistä harjoitussessiota. Jeesushan ei sanonut ristillä ryövärille, joka pyysi Jeesusta muistamaan tätä valtakunnassaan: ”OK, aloitetaan muutamalla tehokkaalla hengitysharjoituksella”.

Mutta ei kun vääntöön:

”Tiedämme hyvin, että on olemassa persoonallista syntiä: kieltäytymisemme kohdata todellisuutta ja taipumuksemme valita se, minkä sisimmässämme tiedämme illuusioksi; tai se, että kovetamme vapaaehtoisesti sydämemme kohdatessamme ihmisiä, jotka tarvitsisivat aikaamme, varojamme tai kykyjämme; nerokkaat tapamme puolustaa itsekeskeistä suhtautumistamme elämämme ihmisiin ja tapahtumiin; itsevalittu ahneutemme ja lyhytaikaisen edun tavoittelumme; tapamme käyttää ihmisiä hyväksemme, ja niin edelleen. Me kaikki tunnemme omat vikamme – tai epäilemme aika ajoin itseämme niistä. Henkilökohtainen ja psyykkinen helvettimme syntyy niistä – koko valheminämme valtakunta. Mutta miten tuskallinen se sitten onkaan, Jumalan rakkaudelle se ei ole mikään este. Jumalan rakkaus tulvii sisään olemuksemme rakosista ja halkeamista tehdäkseen parantavaa työtään ja antaakseen meille aina uuden mahdollisuuden.

Mutta synti vaikuttaa meihin muullakin tavalla. Se ohjelmoi meitä kulttuurimme välityksellä. Tämä vaikutus on kollektiivisempaa ja persoonattomampaa kuin omat henkilökohtaiset vikamme. Kohtaamme sen sellaisissa sosiaalisissa, järjettömän hirvittävissä epäinhimillisyyden ja sydämen kovuuden tsunameissa kuten Shoahin ja Islamilaisen valtion toimissa. Tämä synti ei riivaa ainoastaan yksilöitä vaan kokonaisia ihmisryhmiä. Se tarjoaa keinotekoisen tunteen, perverssin ja itsetuhoisen keskinäisen solidaarisuuden kokemuksen yhteisöstä, jota kaikki ihmiset etsivät.

Henkilökohtainen ja kollektiivinen synti on sitkeää. Vaikka koetamme irrottaa otteemme siitä, kiinnitymme siihen yhä lujemmin. Uhrit toistavat kohta äskeisten kiduttajiensa tekoja, vaikka he yrittävätkin edelleen esiintyä alistettuina. Miten voimme vapauttaa itsemme ja maailmamme kauheasta, sitkeästä, tarttuvasta synnistä? Tarvitsemme isoja annoksia todellisuusseerumia.

1300-luvun Tietämättömyyden pilven mukaan meditaation työ kuivattaa synnin juuren. Iso väite, mutta tosi. Eikä sen esittäminen tee sinusta suosittua. Meditaatio liuottaa tehokkaasti illuusiot ja itsekeskeisyyden. Se on kuin mainio kotitaloustuote, joka tekee sellaisen siivoustyön mahdolliseksi, mikä äsken näytti mahdottomalta. Meditaatio tekee, mitä lupaa. Se edellyttää toki, että sitä harjoittaa. Paaston aika on aika suoriutua näistä töistä. (Sunday 3rd week Lent 2015, Lawrence Freeman OBS. WCCM:n verkkokirjeestä)
There is, as we all know, personal sin. For example: our refusal to face reality and our preference for what we privately know to be illusion; or our deliberate, carefully self-justified hardening of heart to people in need who would benefit from our time, treasure or talent; our crafty ways of defending a self-centred relation to the events and people in our life; our deliberate greed and short-term profit motive; our ways of exploiting people. And so on. We all know our faults – or suspect them. They are the causes of our individual, psychological hell – the domain of the false self. However painful, they present no great obstacle to the love of God welling up through our cracks to heal us and give us always another chance.

But there is something else in the realm of sin that affects us because it conditions us through the culture we live in. It is more collective and impersonal than our personal faults. We see it in social tsunamis of insanely horrific inhumanity and callousness such as the Shoah or the Islamic State. This sin possessed not just individuals but whole groups. It gives an ersatz sense of community – a perverse and self-destructive experience of the solidarity that all human beings seek.

Sin, personal or collective, is sticky. Even when we try to detach ourselves from it, it becomes more attached. Victims then become like the ones that persecuted them while still presenting themselves as the underdog. How can we extricate ourselves and our world from the horrible stickiness of sin? Heavy injections of the reality serum.

The work of meditation, according to the 14th century Cloud of Unknowing, dries up the root of sin. A big claim. But true. And it won’t make you popular. Meditation is a powerful dissolvent of the glue of illusion and selfishness. Like a great product we discover that does a household job we have not been able to complete, meditation does what it promises. Provided we use it. Lent is the time to get these jobs done.

Jeesuksen näköinen mies Mahabalipuramissa 5.3.2015

Puuseppä Krishnan kainalossa

Tämän täydenkuun (Tiruvannamalaissa muutama satatuhatta kiertää taas Arunachala-vuorta) torstain, 5.3.2015, olemme kävelleet ympäri Mamallapuramia eli Mahabalibalipuramia ja olleet iloisesti hämmästyksissämme. Paikka on huomattavasti siistimpi kuin Tiruvannamalai (, jolla on muita etuisuuksia ja mielenkiintoisuuksia tarjottavanaan).

Täällä ennen kaikkea Pallava-dynastian (600-750 jKr) aikaiset rauniot, huikeat reliefit, temppelien yhdestä kivestä hakatut mallit (pienoismallit alueen muiden temppelien normeiksi) ovat upeita. Rantatemppeliä pidetään, joidenkin lukemiemme tekstien mukaan Intian arkkitehtuurin mestari- ja perusmallina. Mieleemme tuli ystävämme, arkkitehdin, Venäjän tuntijan ja Pietarissa asujan Juha Virtasen kommentti Pakrova na Nerljin ortodoksikirkosta: venäläisen kirkkoarkkitehtuurin helmi ja arkkityyppi! Tämä tänään näkemämme oli siis joidenkin mukaan samaa luokkaa. Hauska ainakin ajatella niin!

Pallava-dynastian aikainen taide näyttää elinvoimaiselta ja tuoreelta. Samanlaiset teemat toistuvat jopa moderneissa temppelissä, mutta mielestäni toistamisesta väsyneinä.

Eräässä Pallava-dynastian aikaisessa reliefissä Krishna pitää kättään häntä pienemmän miehen olalla. Viereinen hempukka näyttää lähentelevän tätä samaa ukkelia. Hänellä on kädessään kirves – lienee siis puuseppä tai rakennusmiehiä. Googlaamalla ”Krishna’s father”, selviää, että mies on Vāsudeva, puoliavataara (yms.) ja Krishnan isä. Vāsudeva oli nykyisen Tamil Nadun aiemman, vahvasti monoteistisen uskonnon päähahmo. Ilmankos tämä kärsivän näköinen rakennusmies näyttääkin hieman Jeesukselta! Hempukka rakentajan oikealta puolelta paljastuu Krishnan äidiksi, eli Vāsudevan vaimoksi – onnen poika siis ainakin tältä osin.

Lisää huteraa hattarasymboliikkaa voin repiä siitä, että Kristus täällä valjastetaan, Krishnan kaulailun tavoin, osaksi Intian peruspantheonia ja uskonnollista rakennelmaa – turhennetaan syleillen. Mitä symboliikkaa Vāsudevan viehkosta vaimosta voisi repiä, en ihan heti jukaisukelpoista keksi.

Googlesta poimittua (Krishna’s father -haulla):
”Related to this name is an early religion, sometimes called Bhagavatism that was largely formed by the 4th century BC where Vāsudeva (Krishna, the son of Vasudeva) was worshiped as the supreme Deity in a strongly monotheistic format, where the Supreme Being was perfect, eternal and full of grace.”

Kohta saamme grillattua snapperia, limea ja naan-leipää, kunhan Pirkko pääsee jalkahieronnastaan. Tarjoilija kävi jo äsken sanomassa, että kala on valmis 10 minuutin kuluttua — Sittemmin syötyämme majatalomme netti alkoi tökkiä – tuttua täällä – ja tunnin kuluttua sain tämän yhteyden toimimaan majatalon toimistossa. Saa nähdä, ehdinkö lähettämään!

Korruptiosta 4.3.2015

Vatikaanista kerrottiin, että paavi Fransiskus nimitti Narekin Gregoriuksen kirkon opettajaksi. Joku voisi sanoa, että oli jo aikakin, vaan minä en. En nimittäin ennen tuota uutista tiennyt koko ukkelista yhtikäs mitään. Armenialaisen opettajan elinvuodet ovat vielä jakamattoman kirkon aikaa, 951-1003.
http://www.patheos.com/blogs/carlmccolman/2015/02/meet-the-newest-doctor-of-the-church-saint-gregory-of-narek/

Englannin anglikaaniemerituspiispa Rowan Williams kiinnitti joku hetki huomiota siihen, että me hapertuvan kristinuskon lännessä olemme pääsääntöisesti totaalisen tietämättömiä itäisen kristinuskon varhaisesta ja nykyisestä tilasta.
http://www.bbc.com/news/world-31173047

Onkohan siis aika katsoa lännen väsyneen kristillisyyden iltahämärän itään?

Latasimme Greogoriuksen rukouskirjan Amazonista Kindleen ja olemme nyt lukeneet johdannon. Eli diletanttiminäni on jo pulleimmillaan (Joskus kehitin itselleni oppiarvonimikkeen ”Pekka Yrjänä Hiltunen, MFD”, multi- tai mono faced diletant – ”multi” taipuu myös suomeksi, MKD).

Gregoriuksen rukouskirjaa, Speaking with God from the depths of the heart, luonnehditaan myös valituskirjaksi. Se särmä luemma kuvaa, siis esipuheen mukaan, ihmisen syntistä tilaa kaikkivaltiaan ja majesteettisen pyhän Jumalan edessä. Yksi esipuheessa siteerattu rukous sanoittaa: ”Trying to be completely pure, I was corrupted completely”. Hämmästyimme Pirkon kanssa, miten vaikea on keksiä, miten lauseen ”corrupted” kääntyisi suomeksi. ”Korruptoiduin” hylättiin tietty heti. Tilalle tuli ehdotuksia ”pilaannuin”, ”rappeuduin”, ”kadotin alkuperäisen olemukseni, joten en enää täytä minulle annettua tehtävää”, ”turmelluin”. Mitä sinä ehdottaisit?

Samalla mieli sai virkeän kuvan, mitä yhteiskunnan korruptiolla tarkoitetaan. Virkamies, poliisi, ministeri ( eli se jolla on palvelustehtävä, ministry), joka ei enää toimi tehtävässään, vaan on turmeltunut, pilaantunut, korruptoitunut.

Jotta tästä saisi Intia-blogin, lisään, että emme ole tavanneet täällä korruptiota. Ainoa rasittava rahaan liittyvä todellisuus tähän astisessa reppureissussamme on ollut moottoririkshojen kuskien kanssa taksan tinkiminen.

Huomenna menemme Mahabaliburamin raunioita. Satamakaupunki eli loistokauttaan Pallava-dynastian aikana 600-luvulla jKr.

Bussimatka Pondicherrystä Mahabaliburamiin oli kuin jännityselokuvasta. Yhdessä ohituksessa kuskimme rikkoi omansa ja vastaantulevan bussin peruutuspeilit.

Lomailua ja lehtien luentaa 3.3.2015

Lomajalat

Olemme nyt lomapäiviä viettämässä Pondicherryssä. Ruoka täällä French Quarterissa on noin neljä kertaa tyyriimpää kuin Tiruvannamalaissa. Mutta, länkkäreitä kun olemme, on mukava nauttia puhtaudesta, lämpimästä suihkusta, valkoisista lakanoista, useimmiten toimivasta netistä ja rauhasta. Lehti tulee oven raosta aamuisin ja aamupala huoneeseen, ja sitä nautimme avoimien ranskalaisten ovien paljastaessa Bengalin lahden ulapan.

Mutta lehdistä luettua siis:

Mohan Madhukar Bhagawat (joka syntyi 11. syyskuuta 1950) on intialaisen nationalistisen hindu-organisaation Rashtriya Swayamsevak Sanghin (RSS) johtaja. Hän ja Vishwa Hindu Parishadin (HVP) satsang (olisiko tässä ”opetus”) -jaoston istuva pääsihteeri Daba Vedak ovat päässeet lehtien otsikoihin.

Mohan Madhukar Bhagawat oli kritisoinut äiti Teresaa. Kaikki äiti Teresan toimet olivat hänen mukaansa kristillistä käännytystyötä. Kritiikkiin vastasi muun muassa Delhin katolinen arkkipiispa Anil Couto: ”Mohan Bhagwat on ehdottomasti väärässä… Hänen (äiti Teresan) päätarkoituksensa oli vahvistaa jokaisen ihmisen arvokkuutta Jumalan lapsena, joka heijastaa Jumalan kuvaa, ja luonnollisesti näin Jeesuksen opetusten mukaisesti”. RSS vaatii edelleen käännyttämisen kieltävää koko maata kattavaa lakia.

Toinen veijari, Daba Vedak on taas käynnistämässä kampanjaa, jossa Goalla portugalilaisten aikanaan harhaanjohtamat kristityiksi kääntyneet hindut uudelleenkäännytetään, ghar wapsi, mutta lempeästi hindulaisuuteen. Goan väkiluku on noin 1,5 miljoonaa, joista 26% kristittyjä. Uudelleenkäännytys ei ilmeisesti ole käännytystä.

Hindumyönteisestä JBT-puolueesta pääministeriksi noussut Modi piti 17.2.2015 puheen, jossa hän sanoi, että nykyinen hallitus ei salli minkään uskonnon edustajiin kohdistuvaa väkivaltaa. Hän piti puheensa sen jälkeen, kun Barak Obama oli palannut Yhdysvaltoihin ja pitänyt oman puheensa, jossa hän oli kriittisoinut Intian vähemmistöuskontoihin kohdistunutta väkivaltaa.

Täkäläiset lehdet ovat tämän jälkeen näkyvästi uutisoineet Yhdysvalloissa tapahtuneita hindutemppeleihin kohdistuneita loukkauksia ja tuhotekoja. TV:ssä haastateltiin myös jenkkiläistä musliminohtajaa aiheesta. Että kyllä ne sielläkin osaavat vähemmistöuskontoja sortaa.

Delhin arkkipiispa Anil Couto sanoi, että viimeaikaiset kristittyjä vastaan tehdyt hyökkäykset ovat luoneet kristittyjen kesken pelkoa, ja lisänneet heihin kohdistuvaa syrjintää. 4.3. Intian kristityt viettävät erityistä rukouspäivää viimeaikaisten uskonloukkauksien tähden.

Intian perustuslaki on sekulaari. Se antaa kaikille uskonnoille olemassaolon oikeuden.

Kolumnisti Vanamali The Times of India -lehdessä muistuttaa, että, vaikka Intian hindulaisuus on uskonto vailla vertaa ja on voittanut kaiken arvostelun avoimissa keskusteluissa, se on aina pystynyt suvaitsemaan muita uskontoja, jainalaisuutta, buddhalaisuutta (jopa antamalla Dalai Lamalle pysyvän oleskeluluvan maassaan), zoroasterilaisuutta, sikhiläisyyttä, juutalaisuutta ja kristinuskoa. Suvaitsevuus ei Vanamalin mukaan kuitenkaan tarkoita, että kaiki uskonnot olisivat saman perustan eri ilmaisuja, vaan uniikkeja katsantoja.

Nyt meni hotellihuoneemme kattotuuletin rikki – rupesi kolisemaan. Saavatkohan sen tänään kuntoon!