Kaikki kirjoittajan pekka artikkelit

Kosmisesta Kristuksesta jotakin 2.3.2015

Tervehdys, nyt lomapäiviltä Pondicherrystä.

Tässä vaiheessa mieleni ehdottaa, että löydän täältä ja meiltä kaksi toisensa poissulkevaa Jeesus-julistusta. Täällä on mahdollisuus tutustua molempiin: kosminen Kristus-viestiin ja historiallinen Kristus -viestiin. Tärkeäksi asian tekee mielestäni ainakin kolme seikkaa:

1) Suomalainen hiljaisuuden ja kontemplatiivisen kristillisyyden ovi on yhdeltä särmältään auki myös kosminen Kristus -saarnalle. Sen kanssa on opittava siis elämään – osin on jo opittu! Saako ajatella toisin, kuinka paljon ja mihin suuntaan, on kirkkomme kuuma kysymys tässäkin asiassa.
2) Valtaosa suomalaisesta kansasta (n. 60%) ja suuri osa kirkkomme työläistä (veikkaan – en tiedä, onko kirkon työläisten mieliä mitattu) ajattelee, että kaikkien uskontojen takana on yksi ja samankaltainen perennialistinen kokemus tuonpuoleisesta – uskontojen sanotus vain vaihtelee. Kimmo Ketola ”profetoi” jo Lahden kirkkopäivillä 2011, että seuraava megalomaaninen erotsunami kirkosta tapahtuu silloin, kun kirkkokansalle selviää se kirkon suunnaton suvaitsemattomuus, että jotkut kirkon änkyrät eivät uskokaan, että pelastus on yhtä lailla tarjolla kaikkien uskontojen piirissä.
3) Uusi testamentti kuvaa kosmista Kristusta, esim Kolossalaiskirjeessä ja Johanneksen evankeliumissa ”Hänessä luotiin kaikki, mitä taivaassa ja maan päällä on” ja ”Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan”. Nyt siis sekä väitetään että kielletään, että kuka tahansa mietiskelijä saa yhteyden juuri samaiseen kosmiseen Kristukseen. Onhan siitä jo kosolti kirjoitettukin. Katolisen kirkon dokumenteissa pähkinää on purtu jo pitkään – ei näillä nimin, mutta muuten. Tämä vääntö on myös meillä siis edessä, tytöt ja pojjaat! Olisihan tästä paljonkin kiintoisaa jo nyt väännettävänä, mutta nyt vain näin.

Seuraavassa muutamia ”kosminen Kristus on kaikkien ulottuvissa” sitaatteja. Aluksi vapaat suomennokset, lopussa tekstit, joita koetin kääntää. Ensimmäinen teksti on hindu-opettajan, toinen New-age -gurun ja kolmas Laurence Freemanin, WCCM:n ( World Center of Christian Meditation) puuhaveijari, joka vierailee toukokuussa 2015 Suomessa.)

– Jotkut ajattelevat, että Jeesus sai olemassaonsa vasta muutama tuhat vuotta sitten. Vaikka näin jossakin mielessä asia onkin, Kristus-tietoisuus, joka on ikuinen, oli olemassa jo sitä ennen. Taivaallinen Tietoisuus ei ole sidottu Aikaan eikä Paikkaan. Ihmiset, joilla ei ole hengellisen heräämisen kokemusta, tulkitsevat kirjoituksia kapeasti ja ajattelevat, että Jumala rankaisee, jos kristityt käyvät hindutemppeleissä ja samoin, jos hindut vierailevat kirkoissa. Tietoisuus, joka esiintyy Pelastajan roolissa on tullut maailmaan jo useita kertoja. (Sri Sri Ravishankar: Hinduism & Christianity. A Talk by Sri Sri Ravishankar. Vyakti Vikas Kendra India. 1998)

– Deepak Chopra väittää, että kristinuskon tulee voittaa poissulkevuus-luonteensa ja fokusoida itsensä uudelleen omakohtaisesti saavutettavan näkemyksen ja hengellisen kasvun uskonnoksi. Näin – Chopra siis edellyttää – Jeesus voidaan nähdä sinä, mikä hän onkin, universaalina opettajana, jonka myötätunnon, suvaitsevuuden ja ymmärryksen opetukset ovat meidän kaikkien saavutettavissa.

– Todellakin, tämä puhdas rukous, jota kristityt harjoittavat kristillisessä kontekstissa, selkeyttää ja kirkastaa, kuka Kristus on. Alamme nähdä Kristuksen yhä enemmän universaalina. Kohtaamme Kristuksen toki oman kulttuurimme ja oman kutsumuksemme kontekstissa. Mutta tämä Kristus, jonka kohtaamme omassa kulttuurissamme, oman traditiomme piirissä, on universaali, kosminen Kristus, jonka täyteys on läsnä kaikissa kulttuureissa, ja joka voi ilmoittaa itsensä ja välittää itsensä missä tahansa tradition kautta. (The Ego on our spiritual journey I, Laurence Freeman OSB).

—–

Sri Sri Ravishankar
Some think that Jesus came into existence only two thousand years ago. Though this is true to some extent, The Christ Consciousness being eternal was in existence even before. The Divine Consciousness is beyond Time and Space. People who don’t have an experience of spiritual awakening interpret the scriptures in a narrow way and think that God will punish if Christians go to Hindu temples and Vice versa. The consciousness which has been playing The role of Saviour has come so many times. (Sri Sri Ravishankar: Hinduism & Christianity. A Talk by Sri Sri Ravishankar. Vyakti Vikas Kendra India. 1998)

Deepak Chopra
Who is Jesus Christ?

In The Third Jesus, bestselling author and spiritual leader Deepak Chopra provides an answer to this question that is both a challenge to current systems of belief and a fresh perspective on what Jesus can teach us all, regardless of our religious background. There is not one Jesus, Chopra writes, but three.

First, there is the historical Jesus, the man who lived more than two thousand years ago and whose teachings are the foundation of Christian theology and thought. Next there is Jesus the Son of God, who has come to embody an institutional religion with specific dogma, a priesthood, and devout believers. And finally, there is the third Jesus, the cosmic Christ, the spiritual guide whose teaching embraces all humanity, not just the church built in his name. He speaks to the individual who wants to find God as a personal experience, to attain what some might call grace, or God-consciousness, or enlightenment.

When we take Jesus literally, we are faced with the impossible. How can we truly “love thy neighbor as thyself”? But when we see the exhortations of Jesus as invitations to join him on a higher spiritual plane, his words suddenly make sense.

Ultimately, Chopra argues, Christianity needs to overcome its tendency to be exclusionary and refocus on being a religion of personal insight and spiritual growth. In this way Jesus can be seen for the universal teacher he truly is–someone whose teachings of compassion, tolerance, and understanding can embrace and be embraced by all of us.
Laurence Freeman OSB
Indeed this pure prayer, practised with Christian faith and in a Christian context clarifies, makes clearer who Christ is. We begin to see Christ in a more and more universal sense. We certainly meet Christ within the terms of our own culture, our own vocation. But the Christ we meet within our own culture, within our own tradition, is the universal, cosmic Christ who fills every culture, and can manifest himself and mediate himself through any tradition. (The Ego on our spiritual journey I, Laurence Freeman).

image

Loistava himmeli 27.2.2015

Kolmas malli: Loistava himmeli
Kirkko eristäytyy omaksi, sukupolvien ajan hyväksi koettua ja opillisesti korrektia mutta myös tässä hetkessä hyväksyttyä opillista konstruktiota varjelevaksi saarekkeeksi. Tätä loistavaa himmeliä esitellään ryhmäyttämiskokouksissa. Sen jokainen osa on vuosituhansien aikana huolellisesti sovitettu paikalleen. Jos huomataan, että jokin vipstaaki ei mahdukaan enää kokoontumisissa esiin työnnettävään loistavaan ja monimutkaiseen konstruktioon, se poistetaan vaivihkaa, ja laaditaan kirjallinen kuvaus siitä, miksi osanen ei missään tapauksessa voi olla osa loistavaa rakennelmaa. Ytimekkään ja kansantajuisen kuvauksen lisäksi aiheesta kirjoitetaan seikkaperäisiä ja myös akateemisia tutkimuksia. Kokoontumisten sisältö muodostuu himmeliin jäljelle jääneiden osasten – niitä on paljon – julkisesta kiillottamisesta.

Koska oIkean opin ja elämän malli on niin tarkasti määritelty – himmeli on oikeasti hieno – uusia ryhmäyttämiskokouksia tarvitsevien ihmisyhteisöjen saarekkeita syntyy luonnollisesti päivittäin lisää. Himmelin yksityiskohdista tulee aina kiistaa. Näin myös aina uudet himmelimestarit saavat pulpetteja, joista valistaa kansaa. Näistä loistavista ja kirkkaista himmelilinnakkeista tehdään matkoja pimeydessä vaeltavien keskuuteen levittäen himmelin kutsua sanoin ja teoin. Himmeli edustaa rakkautta. Siinä on kuitenkin myös ilmeistä voimaa: syntyy lastentarhoja, kaivoprojekteja, ensikoteja, jopa kouluja ja rahankeräyshankkeita.

Kuule kansaa kaikessa ja Tien yhteisö (näistä kahdessa edellisessä blogissa, 25. Ja 26.2.2015) liepeilevät Himmelinpalvontayhteisön laitamilla. Kaikilla kolmella ryhmällä on jännitteiset välit keskenään. Kuule kansaa kaikessa -ryhmä samoin kuin Tien yhteisö ovat riippuvaisia himmelistä, mutta himmelipoliisit pitävät huolta, että nämä eivät pääse himmentämään himmelin kirkkautta.

No, tämä nyt tästä irvailusta. (Eilen oli Tiruvannamalain aikamme toiseksi viimeinen päivä. Tänään viimeinen vapaaehtoistyöpäivä. Huomenna lauantaina 28.2. pestimme Tiruvannamalain Quo Vadis -dialogikeskuksessa päättyy. Ja kuinkas sitten käykään?)

Hyvästit Tiruvannamalaille

Tien löytäneet 26.2.2015

Toinen mahdollinen malli, Tien löytäneiden yhteisö (Eilisessä blogissa oli ensimmäinen ehdotus mahdolliseksi  malliksi siitä, millainen voisi olla aikaamme seuraava kirkko.)

Kirkko opiskelee jatkuvasti omaa elämänlähdettään, Kolmiyhteistä Jumalaa ja hänen sanaansa sekä samalla omaa kulttuuribaasistaan, sitä, johon Sana on parasta aikaa inkarnoitumassa.

Jumalan toiminta maailmassa on elämää luovaa ja ylläpitävää, rakkaudellista, kaikkia palvelevaa, kaikille oikeudenmukaista, ihmisiä erottelematonta ja ihanaa. Kirkko opiskelee itseään kahden kulttuurin, taivaallisen ja maallisen rajamaana. Se kuuluu molempiin. Se on Jumalalle kelpaaviksi tehtyjen vajavaisten yhteisö. Luonteensa tähden se ei voi olla varma omien ajallisten käsitystensä ja oivallustensa taivaallisuudesta, vaan se joutuu aina katsomaan uskon alkajaan. Sen ihmiset tarvitsevat jatkuvaa Pyhän Hengen ohjausta. Pyhä Henki ei ole oppi Pyhästä Hengestä, vaan päivittäinen arjen kumppani, jota oppi parhaillaan kuvaa osuvasti.

Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat keskeiset inhimillisen itseymmärryksen rakennuspuut. Sanan on taas ja taas tultava inhimilliseksi elämäksi, lihaksi. Järjellä ja inhimillisellä kielellä tavoittamaton Jumala on rikkonut kosmisen äänettömyyden muurin puhumalla ja lähettämällä Poikansa maailmaan ilmoittamaan, mistä on kyse. Pyhä Henki jatkaa Pojan työtä ihmisissään.

Muita uskontoja kunnioitetaan mestarillisina inhimillisinä elämän mysteerin avaamishankkeina. Ne kertovat ihmisestä ja hänen kurottautumisestaan. Niitä voi ja kannattaa opiskella; ne ovat osa kirkon kasvu- ja olemassaoloympäristöä. Ne kertovat ihmisestä ja Jumalan häneen asettamasta kaipuusta. Ne ovat tuottaneet korkeaa moraalia, ihailtavia elämäntapoja ja -muotoja ja huikeita kulttuurisia saavutuksia. Kristittyjen tunnustaman Jumalan pelastavasta toiminnasta muiden uskontojen alueella ei ole purkitettavan tarkkaa ihmis- eikä ilmoitustietoa. Tässä kohden kirkko tunnustaa tietämisensä rajan. Sen tehtävä on palvella koko ihmiskuntaa olemuksellaan, sanoillaan ja teoillaan pitäytyen siihen, mitä on ilmoitettu. Harmi kyllä, että ei pääse tietämään kuin Jumala!

Ihmiset ovat kirjanneet kuulemansa ja kohtaamansa Jumalan Sanan. Kristus on Raamatussa kääritty inhimillisiin rääsyihin, mutta on kääritty: löydettävissä on siis todellakin sekä rääsyjä että Kristus. Jumalan itseilmoitus on tie, jolla häntä opitaan tuntemaan. Tämä tie on osattava avata ja aurattava auki yhä uudelleen ja uudelleen tavalla, joka on raikas ja hyvä uutinen sekä itselle että muille. Kristus on löydettävissä oleva tie. Tie ei ole perillepäässeitten paikka, mutta sillä voi löytää elämää ja jopa totuutta.

Kun kiipesimme Senjin rauniovuorelle, alhaalla laulettiin "Hallelujaa". Tarkka silmä löytää kuvasta kirkon tornin
Kun kiipesimme Senjin rauniovuorelle, alhaalla laulettiin ”Hallelujaa”. Tarkka silmä löytää kuvasta kirkon tornin

Kuule kansaa kaikessa -malli 25.2.2015

Miten kristillinen kirkko asemoi itsensä suhteessa ympäröivään uskonnollisuuteen? Olen eroittavinani täältä käsin ainakin kolme eri mallia. Nämä löytyvät täältä. Samalla olen tietoinen ymmärrykseni suppeudesta ja velttoudesta. Mutta keve-blogiin  juttua voi aina vääntää: siis kolme toimintamaailmaehdotusta suloisen Suomemme kirkolle. Tästä tuli niin pitkä teksti, että pätkin sen kolmeen. Tässä blogissa on ensimmäinen malli ja kahteen seuraavaan tulee kaksi seuraavaa, siis mikäli suunnitelmani toteutuu. Nyt ”Totaalinen kansankirkko”.

Totaalinen kansankirkkomalli.
Kirkko kuulee kansaa kaikessa ja sopeuttaa sanomansa kulloinkin vallitsevaan kansanuskonnollisuuteen. Kirkon meininki vastaa kansan kulutustottumuksia. Kuunteleva kirkko oppii, mitä kulloinkin on sisällytettävä kirkon touhuun. (Uusateisteja ja EVVK-porukkaa varten täytyy sitten kyllä keksiä muita erikoistarjouksia!)

Yksilöllinen muutos ja kulttuurievoluutio, ihmiskunnan siirtyminen yhä uudempaan aikaan, transformaatio on keskeisempää kuin jokIn kristillisen uudestisyntymisen toitotus. Kehityksen etujoukoissa taisteleva prosessiteologi pystyy määrittelemään ihan itse ja ennen hitaampia muita, minne Pyhä Henki nyt on kirkkoansa johdattamassa. Hän pystyy vapautumaan ketterästi myös kirkkoa rampauttavasta dogmaattisessa painolastista.

Uskontotieteilijä Paul Heelas korostaa New age -liikkeen piirissä esiintyvää sisäisyyden ja itseen kohdistuvan huolenpidon aspektia. Tästä on kysymys. Heelasin mukaan new agen pelastusoppi sisältää kolme elementtiä: (1) lähtökohta on, että yksilön elämä ei toimi, mikä johtuu sisäistetyistä rooleista ja sosialisaation myötä muodostuneista tottumuksista; (2) nämä sisäistetyt kaavat eli ‘ego’ peittävät alleen ja estävät meitä näkemästä todellista sisintä luontoamme, joka on jumalallinen; (3) jotta sisäiseen viisauteen päästäisiin käsiksi, egosta täytyy jotenkin luopua tai irrottautua.(http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=42)

Koska yli puolet suomalaisista uskoo, että kaikilla uskonnoilla on yhteinen perusta yleisessä inhimillisessä tuonpuoleisen kokemuksessa, tämän on oltava kirkon keskeinen opetussisältö: kaikki uskonnot viittaavat yhteen ja samaan perimmäisyyteen. Millään uskonnolla ei ole erityisasemaa toisten rinnalla. Kaikista uskonnoista derivoidut käytännöt lisätään sopivin osin kirkon spiritualiteettitarjontaan.

Puhe historian Jeesuksesta jätetään syrjään ja lopetetaan huteran historiallisen evidenssinsä takia mahdollisesti kokonaan. Uusevankelista Deepak Chopra täsmentää: ”On vielä yksi, Uuden Testamentin ulkopuolelle jätetty Jeesus – valaistunut Jeesus. Mielestäni hänen poissaolonsa on rampauttanut kristillisen uskon, sillä niin ainutlaatuinen kuin Kristus olikin, hänen tekemisensä yhdeksi ja ainoaksi Jumalan pojaksi jättää loput ihmiskunnasta rannalle. Huikea kuilu erottaa Jeesuksen pyhyyden meistä taviksista. Miljoonat kristityt hyväksyvät tämän eron, mutta asian ei tarvitse olla näin. Mitäpä jos Jeesus halusikin, että hänen seuraajansa – ja me – saavuttaisimme samanlaisen yhteyden Jumalaan, jonka hänkin saavutti”. (Vapaa käännös PYH. Jesus, Story of Enlightment. Harper One. 2008)

Jeesus siirtyy laajempaan universaaliin myyttikirjastoon, ja kaikkien uskontojen pyhistä kirjoituksista poimitaan kulloiseenkin tarpeeseen sopivia katkelmia kirkkokansan ylösrakennukseksi. Sana ”Jeesus” tarkoittaa kaikkien uskontojen mystikkojen yhteistä kokemusta. Tässä Jeesus/Buddha/Krishna tms -kokemuksessa yksilö sulautuu jumaluuteen/ kaikkeuteen/Jumalaan/perimmäisyyteen. Sielun pohja, ihmisen todellinen minuus ja jumaluus ovat yhtä. Kaikkien uskontojen mainioita keinoja jumaluuden virvoittamiseksi hyödynnetään rikkaasti.

Jumalanpalveluselämää elävöitetään esimerkiksi sufi-tanssein, useiden eri jumaluuksien alttareilla suoritetun menoin ( Jo vieraanvaraisuuden maksiimikin edellyttää tätä!), mantrameditoinnein, elvytetyin shamaaniperintein ja henkisten joogakoulujen ohjelmilla jumalkokemuksen saavuttamiseksi. Kirkkokahveilla annetaan energiahoitoja, tutkitaan horoskooppeja, terapoidaan menneitä traumaattisia jälleensyntymiä, luodaan enkelikontakteja ja tutustutaan tantristen koulukuntien kuvastoihin, käytäntöihin ja ajatteluun. Kansankirkollista meininkiä elävöitetään siis eri kansojen ja uskomustraditioiden menoin, mitkä kaikki viittaavat samaan ja sanoilla kuvaamattomaan transendenssiin.

Toinen mahdollinen malli, Tien kirkko, seuraavassa blogissa

Valaistuva Jeesus

Länsimaat Tirussa 23.2.2015

(Pirkko sanoi tämän kuultuaan, että kiinnostaakohan tuo ketään!)

Tämä Tiruvannamalai on itse asiassa paikka (on niitä muitakin), jossa jokaisen kirkon työläisen pitäisi viettää hetki aikaa. Teologian opiskelijoiden ja kirkon virkoihin opiskelevien olisi ehdottomasti saatava kurkistaa omaan tulevaisuuteensa täällä tai vastaavissa paikoissa. Saisi näytteen siitä, minne länsimainen uskonnollisuus on yhdeltä osaltaan menossa, siitä, mistä esimerkiksi Kimmo Ketolan siteeraama Colin Campbell (Selaa KK:n FB-sivua alaspäin, niin a’vot, jo löytyy pieni tiivistelmä!) puhuu Euroopan intialaistumisena. Aikamme suomalainen kansanuskonnollisuus saa yhä enemmän sanoja, puheenparsia (karma, energiat, meridiaanit, käsitys itsestä, karman alaisesta egosta luopuminen, valaistuminen, chakrat) ja sisältöjä idästä. Se muuttaa ne länsitavaraksi tavalla joka täällä Tiruvannamalaissa on ilmeistä.

Länsimaiset, länkkärit, ovat luoneet tänne oman kulttuurinsa etäpesäkkeen. Tämä on eurooppalaisuutta Intiassa. Löysin Quo Vadiksen yhtä alakerran kaappia siivotessani Ms Rebekka Steinvigin 2011 julkaiseman suppeahkon haastattelututkimuksen raportin (Survey, Westerners in Tiruvannamalai, Quo Vadis 2011), joka vekkulisti tuki ja täydensi omia pähkäilyjäni.

Länkkärit eivät vietä aikaa paikallisten kanssa, eivät tutustu intialaisiin. He viettävät aikaa omissa yhteisöissään. Tiruvannamalaihin on muodostunut oma maantieteellinen ja kulttuurinen ”henkistysmiskaupunginosa”, jossa on vain länkkäreille tarkoitettuja guest houseja, kahviloita, ruokaloita ja internet-paikkoja. On toki todettava, että länkkäreiden lisäksi täällä näkyy myös japanilaisia. Venäläisten osuus on tullut erittäin näkyväksi – osa satsang- mainoksista on vain venäjäksi.

Vierailevat valaistuneet mestarit, jotka mainostavat satsangejaan ja harjoitussessioitaan, ovat valtaosin länsimaalaisia: Saraswathi Ma Englannista ( ei kylläkään sitten saanut tänä vuonna viisumia), Mooji Jamaikalta, Premananda Brittein saarilta ( Hänen yhteisönsä on Saksassa). Osa maahan länsimaisia ohjaamaan tulleista uusioguruista on Venäjältä. Yksi pilasi aamukahvihetkemme kailottamalla suurella äänellään kännykkäänsä Suomen naapurimaan kielellä ja kävelemällä ympäri kahvilaa nuoren naisseuralaisensa seuratessa katseellaan. Aiemmalla vierailullani kaksi vuotta sitten vierailin tanskalaisen ohjaamassa ashramissa.

Tiruvannamalaissa on myös intialaisten opettajien ylläpitämiä ashrameita. Paikalle on tyypillistä, että on länsimaisille on mahdollista osallistua samoihin ashrameiden ja temppelijuhliin intialaisten kanssa. Myös satoja tuhansia, kerran vuodessa miljoonia, täyden kuun Arunachala-vuoren ympärikävelyyn osallistuu länkkäreitä, mutta mielestäni pikemmin kuriositeettina ja osana omaa henkistä matkaansa. Sri Ramanashramissa käy paljon intialaisia – silmäarviolta puolet Sri Ramanan Samadhia eli sarkofaagia kiertävistä on intialaisia, puolet länkkäreitä.

Arunachalawaram, Tiruvannamalain huomattavan iso Shivan temppeli, ei ole yhteistyössä ashrameiden kanssa. Ashrameissa Shiva on ennemmin taustafilosofian vaikuttaja, ei entiteetti, jolle esitetään pyyntörukouksia. Temppeli on pyyntörukousten, ashramit taas syvemmän itsen etsimisen paikkoja. Aika-ajoin solidaarisuuden osoituksena (Luulen nyt) Intian spiritualiteetille länkkärit osallistuvat temppelin puja-seremonioihin, samoin kuin vuoren ympärikävelyihinkin.

Sri Ramanan opetus ”Itsestä” (Self) on täällä vierailevien, hotelleissa ja vuokratiloissa satsangejaan pitävien länsimaisten ”valaistuneiden mestareiden” taustafilosofia. Mutta länsimaiset ovat muovanneet oppeja näköisekseen, usein mukavammaksi – Sri Ramanan ankaraa askeesia ei näytä seuraavan kukaan. On tuotettu intialaisesta käytännöstä, poikkeavaa länsimaista spiritualiteetin käytäntöä. Ashramissa länkkärit osallistuvat intialaiseen kulttikäytäntöön – hotellisatsangeissa meno on rennompaa. Eräs kahvilakontaktini ( Amerikan juutalainen, joka on vuosikymmeniä reissannut Intiaa ja muuta maailmaa) väitti, että jotkut intialaiset käyvät kuuntelemassa länsiguruja itseään huvittaakseen. Kuuntelin brittiläistä Premakananda-veijaria täkäläisen hotellin kattotasanteen ilmastoidussa huoneessa noin 60 kuulijan joukossa, joista nähdäkseni kolme oli intialaista. Premanandan seuraajien vapaa promiskuiteetti ei tainnut kuulua hänen oppi-isänsä askeesiin.

Osa Tiruvannamalaissa vierailevista turisteista on todella turisteja, jotka kuitenkin käyvät uskonnollisissa paikoissa ja osallistuvat turisteille tarjolla oleviin rituaaleihin. Osa turisteista ihastuu täkäläisen homo religiosuksen estottomaan vapauteen ilmaista itseään.

Tiruvannamalaissa asuu myös vakituisesti joukko länsimaalaisia, heidän joukossaan myös muun muassa yksi entinen benediktiinimunkki. Heidät on tänne tuonut RS:n tutkimuksen mukaan Sri Ramanan opetus ja hänen nimeänsä kantava ashram. Osa sanoo, sen olen myös itse kuullut, että Shivana palvottava vuori on vetänyt energiallaan ihmiset Tiruun. Osa Sri Ramanan pitempiaikaisista seuraajista on integroinut oman kristillisen taustansa Sri Ramanan advaita-ajatteluun. He osallistuvat sekä messuun että Sri Ramanashramin rituaaleihin. Jos onnistuu, koetan vielä keskustella erään tällaisen veijarin kanssa.

Henkistymisahdollisuuksia

Eikä tässä varmastikaan kaikki, mutta minä nyt näin.

Vielä viikko Tiruvannamalaissa 21.2.2015

Häntä on kehuttu

Vielä on viikko Tiruvannamalai-aikaa.

Pirkko on nytkin kirjastossa, kun minun aikani meni toimivan nettiyhteyden etsimiseen.

Olen pitänyt kolme viikkoa uskontodialogikeskusteluja maanantaista perjantaihin, eli viisi sessiota viikossa. Aiheina muiden muassa: Ovatko uskonnot sovitettavissa toisiinsa, mikä on Self, mitä tarkoitetaan ”antautumisella”, ”surrender” ( termi esiintyy usein täkäläisessä gurulle antautumispuheessa), mitä tehdä kärsimykselle?, mitä sinulle on mieli, ajatukset ja Self?. Keskustelumetodi on tuttu ignatiaanisista jakamisharjoituksista: aloitetaan hiljaisuudella – halukkaat jakavat, eivät dogmaansa, vaan sen hetken ajatuksiaan aiheesta 5-10 min – ja jakamisten väleissä kannetaan äsken kuultua hiljaisuudessa – tarkentavia kysymyksiä voi esittää, mutta toista ei oikaista – kaikkien ei ole pakko jakaa – lopuksi vielä hiljaisuus. Ignatiaanisessa kaavasta poiketen joukko on jäänyt vielä keskustelemaan jostakin esille nousseesta aiheesta. Talo tarjoaa keksiä, chaita ja etelä-intialaista maitokahvia.

Iltapäivisin olemme huvitelleet Pirkon kanssa pitämällä meditaatiohetken jostakin evankeliumien kertomuksesta. Vain kerran olimme kahdestaan. Kerran mukaan tuli englantilainen pariskunta, joka ei ollut tunnistanut hetken mainostekstin ”Gospel meditation” -fraasia kristilliseksi. He jäivät kuitenkin muina miehinä paikalle mietiskelemään Jeesukseen tuhlattua alabasteria.

Koetan saada aikaiseksi välitilinpäätöksen Tirun uskonnollisuudesta vielä ennen kuin lähdemme täältä ja jatkamme matkaa uusille taloille.

 

Historian valoa ja hieman tämän päivän pimeää 19.2.2015

Intian protestanttinen lähetys alkoi, kun Bartholomew Ziegenbalg ja Henrich Plutcho saapuivat maahan Saksasta Hallen yliopistosta 1706. Hankkeen yhtenä puuhamiehenä tuolloin toimi Tanskan kuningas Frederik IV visit the site. Sitä ennen Intiaan oli mahdollisesti ehtinyt jo apostoli Tuomas ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla (Evidenssiä etsitään yhä, mutta täkäläiset pitävät asiaa varmana. Menemme vielä muun muassa Chennaihin a. Tuomaan haudalle. Ehkä me emme sen parempaa evidenssiä löydä:-) – joku toinen siis! BBC:llä oli taannoin kiehtova dokumentti, joka kertoi 300 eKr olemassaolleesta juutalaisesta kauppahuoneesta, joka hoiti Intian Goan ja Rooman välistä väriainekauppaa – mikä olisi voinut estää Tuomasta hyppäämästä kauppalaivaan!), mutta Idän apostolinen (Syyrian) kirkko nyt ainakin tuli Intiaan, olisko ollut viimeistään 800-luvulla.

Saksalainen lähetystyöläinen Ernest Carl Ochs sanoi hyvästi omalle lähetysjärjestölleen 1863, yli 150 vuotta Ziegenbaldin jälkeen, koska järjestö ei puuttunut syntyvien kristillisten yhteisöjen kastijärjestelmää ylläpitäviin käytäntöihin. Ernest siirtyi Melpattambakkamiin, silloisen Etelä-Arcotin alueelle ja perusti orpokodin näkynään kluoda astiton yhteisö. 1864 Danish Missionary Society (DMS) rekrytoi Ernestin kaartiinsa. Tanskalainen herätys oli ensin luonut Inner Mission of Denmarkin (Täytyy sillä olla tanskalainenkin nimi, vaan dokumenttini ei kerro.), joka taas synnytti DMS:n. Niinhän Suomessakin lähetystyön alku liittyi kansallisten herätysliikkeiden nosteeseen. Kastiton yhteisö ja muotoutuva kirkko kuitenkin pian pelkistyi pelkästään kastittomien eli dalitien kirkoksi. Heidän seuransa ei muille kelvannut.

DMS keskittyi alusta alkaen julistuksen lisäksi terveydenhuoltoon ja yleisen koulutuksen kehittämiseen. ”Intian terveydenhuolto ja koulutus on lähetystyön hedelmä!” Arcot-kirkko syntyi 1951. Sitä ennen se oli Danish Mission Church. Lähetyksen aika päättyi lopullisesti, kun neiti Janne Garder palasi Tanskaan vuonna 2003. Kansainväliset partnerit rahoittavat silti edelleen Arcot-kirkon hankkeita, sairaaloita, kouluja, nuorisotyötä ja muun muassa Quo Vadis -keskusta.

Arcot-kirkko pitää edelleen keskeisenä arvonaan marginalisoituneista huolehtimista. Aiemmin kovatasoisesta – aikanaan Tiruvannamalain ainoasta koulusta – Danish Missionary Schoolista on nyt tullut koulupudokkaiden opinahjo eivätkä tulokset yllä parhaiden koulujen tasolle, mutta dalit-kirkko on tyytyväinen: ne jotka ovat vaarassa jäädä kokonaan ulkopuolelle, saavat samat mahdollisuudet.

Nuorissa (?) kirkoissa ei kaikki kuitenkaan ole ruusuista, kuten hyvin Thaimaan vuosittainen muistamme. Ihmisen raadollisuus muistuttaa ahkerasti itsestään: lähelle Quo Vadis-keskuksen porttia olevaan muuriin ja pastori Joshua Peterin kotia jokin ärtynyt Arcot-kirkon porukka liimasi eilen näyttäviä julisteita, joissa ulkomaiset rahoittajat, omien länsimaisten kolonialistisen ja paikallista kristillisen spiritualiteetin harmoniaa hajottavien agendojensa ujuttajat ja näiden paikalliset lakeijat saavat kuulla kunniansa.

Muuriherja
Muuriherja

Eilinen äkäinen päivä (tänään on ti 17.2.2015)

Eilinen maanantai oli väsypäivä. Onnistuin rähjäämään Pirkollekin. Tiruvannamalain länkkäripopulaatio näyttää uudistuvan, edellinen kertymä kaikkoaa ja seuraava kokoonpano alkaa kävellä kujia ashrameita ja satsangeja bongailemassa. Päivän lounaalla istui aivan uusia naamoja. (Valtaosa katujen kulkijoista on toki edelleen sadhuja, kerjäläisiä, normi-inkkareita, koululaisia univormuissaan, naisia upeissa sareissaan, lehmiä, apinoita, vuohia, motoriksoja, moottoripyöriä ja muutama kissakin hiipii joukossa.)

Mutta länkkäreistä siis: eilen tuntui, että en kyllä jaksa tutustua enää yhteenkään uuteen ihmiseen, joka alkaa kohta – kuultuaan minun olevan kristitty – kertoa mielenkiintoisista opuksista, jotka todistavat, että Jeesus opiskeli Intiassa sadhu- ja siddhitaitoja ennen julkista uraansa ja kuinka hän näennäiskuolemansa jälkeen siirtyi Maria Magdaleenan kanssa takaisin Intian Kashmiriin, jossa hänen hautansa vieläkin on nähtävissä, tai joka alkaa esitellä minulle Deepak Chopran Kolmas Jeesus -kirjaa kristinuskon uutena vallankumouksellisena käänteenä (Ikäänkuin kristinuskon gnostilaisvaikutteiset tulkinnat olisivat jotakin uutta – ”Kristus on ennemmin oikea tiedostamistapa kuin historiaan ankkuroitunut pelastustapahtuma”). Ihmisten kanssa oleminen ei muutenkaan ole minulle yksinkertaista – koen, että en osaa.

Eilen tuntui siltä, että en jaksa enää kuulla uushenkistä evankeliointia: Kaikki uskonnot opettavat samaa – siis juuri sitä, mitä kulloinenkin puhuja pitää totena ja sitä, miten hän näkee perimmäisyyden. Kääntyminen ja käännyttäminen on tässä mallissa ehdottomasti suljettu pois – ainoa tarvitattava kääntymys on kääntyminen kulloisenkin puhujan näkemykseen siitä, miten uskonnot ovat yhtä ja samaa todellisuutta.

(Minusta tällainen Jumala tai perimmäisyys on kuviteltu perimmäisyys tai jumala, kesytetty, domesticated, haltuun otettu jumala, jota voidaan esitellä kuin aitaukseen vangittua eläintä. Tähän tuli aamuöinen muistutus Katekismuksesta, jonka katekismusmietiskely tekee eläväksi: Älä tee jumalankuvaa, eli Jumala ei ole kuviteltavissa. Hän ilmoittaa itsensä. Ilmoituksen voi kuulla, jos pääsee kuulemaan, suhteeseen. Eikä suhdetta voi ottaa haltuun.) Ja sitten toinenkin muistutus: ei minun haltuunottamani jumala ole sen ehompi kuin muidenkaan, mutta tietä voin silti tunnistaa, olla sen tien kulkija!

Selkeä maailmankuva?
Selkeä maailmankuva?

No, tänään on uusi päivä, ja yö antoi voimia. Tämän aamun dialogiryhmä oli taas hyvä – sai olla oma itsensä ja puhua hyvää Jeesuksesta (sen verran kuin nyt osaa). Muutkin saivat puhua hyvää, yksi Jiddu Khrisnamurtista ja runoilija Wordsworthista, toinen Shivasta ja kolmas Eugen Drewermannista. Kohta alkaa lounas. Saa nähdä, miten loppupäivän jaksaa.

Sunnuntaita 15.2.2015 dalit-kirkossa Tirussa

Olimme tänään sunnuntaina 15.2. ensimmäistä kertaa Arcot-kirkon (dalit-kirkko) jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen kahden kIrkon jäsenen kihlajaisjuhlassa. Kirkossa naiset istuivat vasemmalla puolella kirkkosalia, miehet oikealla. Tamilin kuuntelu alkoi käydä jo työstä. Kirkossa ymmärsin muutaman sanan, muun muassa ”Jesaja”, ”aamen” ja ”lutheran tradition”. Kihlajaisjuhlassa, jota mainittiin pienimuotoiseksi, oli 600 vierasta, ja pitopalvelu syötti meidät kaikki.

Kun tulimme kirkkoon, se oli tyhjä. Jumiksen alkaessa paikalla oli viisi, päättyessä 50 osallistujaa
Kun tulimme kirkkoon, se oli tyhjä. Jumiksen alkaessa paikalla oli viisi, päättyessä 50 osallistujaa
Tanskalaiset (ja me siivellä) arvopaikoilla kihlajaisjuhlassa

Kirkon suhde Danish Missionary SocIetyyn ja nykyisin Danmissioniin on meistä samankaltainen kuin Namibian kirkon suhde Suomen Lähetysseuraan: avoimen kiitollinen ja arvostava, mutta myös ystävällisen kriittinen. Kihlajaisjuhlassa (kihlauksen todettiin olevan raamatullinen ja jatkamisen arvoinen traditio – onhan meidätkin kihlattu Kristukselle, ja hääjuhlakin on tiedossa!) ensin paria ja sitten lahjoja siunaamaan pyydettiin Danmissionin sattumoisin paikakalla olevia edustajia.

Useat dalit-pastorit ovat korviemme kuullen kiitäneet tanskalaisia: he toivat meille ihmisarvon ja tekivät meistä kansan. Samat pastorit sanovat, että lähetystyö on luonut Intian sairaanhoitolaitoksen ja koululaitoksen. Edelliseltä Intian reissultani 2013 muistan, että Jarkhandin Ranchissa uudetkin koulut pyritään nimeämään kristillisiksi, koska niillä on hyvä maine. Tiruvannamalaissa on toiminut Tanskan Lähetysseuran koulu. Aikoinaan se oli alueen ainoa lukio, ja kaikki noin viisikymppiset ja yli ovat käyneet lähetyksen koulun. Arunawachalaran Shivan ylipappikin muisteli kuulema kyynelsilmin Raamatun kertomuksia. Samalla mahdollistui yksi Tiruvannamalain ihme. Nykyisen Shivan temppelin tuleva ylipappi on Quo Vadis -keskuksen dalitpastori Joshua Peterin koulukaveri. Heidän perheensä syövät yhdessä, ja ovat olleet vuorotellen lapsenvahtina toisilleen, dalit ja bramiini

Arcot-kirkon jumalanpalvelus noudatti eurooppalaista kaavaa, liturgista laulua oli paljon, sävelet länsimaisia, mutta äänenkäyttö ja fraseeraus intialaista. Kaikki virret olivat joko saksalaista tai tai anglosaksista perua. Tamiliksi on sävelletty ja sanoitettu hymnejä, mutta virsikirjaan ei niitä ole vielä ehtinyt.

Quo Vadis -keskuksen sunnuntai-illan hartaus sen sijaan menee täkäläisin lauluin, soittimin ja menoin. Tänään menemme vielä sinne. Osa kaavasta on peräisin Santi Vanamista.

Poliittisesti dalit ja kristityt ovat nykyisin varpaillaan. Pääministeri Modin JBT-puolue liputtaa hindutva-politiikkaa, mikä pitkällä tähtäimellä voi tarkoittaa tiukkoja aikoja ei-hinduille. Vaihdoin muutaman sanan Arcot-kirkon emerituspiispa Gideonin kanssa. Hän ei voinut pidättää tyytyväistä hymyään QV:n kuistilla, kun puheeksi tuli JBT-puolueen tappio (3 paikkaa 70:stä) pari vuotta vanhan ja JBT:n sekä kongressipuolueen valtaa haastavalle AAP-puolueelle Delhin paikallisvaaleissa. Gandhin suvun korruptoituneeksi väitetty kongressipuolue ei saanut kaupunginhallitukseen yhtäkään paikkaa. Barak Obaman vierailun jälkeen Modin JBT näytti kulkevan voitosta voittoon, mutta Delhissä hindutva-aatteelle tuli rökäletappio. Ensimmäinen JBT:n jatkuvan nousevan käyrän notkahdus!

Launtaivapaalla 14.2.2015

Kolmas eli nykyinen kämppämme Tirussa. Vanha tanskalaisten lähetysaema, joka toimii ensikodin naisten asuntolana, työpajana ja kirkon vierasmajana.
Kolmas eli nykyinen kämppämme Tirussa. Vanha tanskalaisten lähetysaema, joka toimii ensikodin naisten asuntolana, työpajana ja kirkon vierasmajana. Tämä on kappeli, ja me asumme sen vieressä.
Ennen kävelyreissua veimme pyykit pesulaan
Ennen kävelyreissua veimme pyykit pesulaan
Toinen Tirun kämppämme Quo Vadiksessa
Toinen, eli edellinen kämppämme Quo Vadiksessa
Vapaapäivän, 14.2. kävely Arunachalan ympäri, 11,5 km, ja loppu eli kaupunkiosuus motorikshalla
Vapaapäivän, 14.2. kävely Arunachalan ympäri, 11,5 km, ja loppu eli kaupunkiosuus motorikshalla

 Android

Kävelymatkan varrelta
Kävelymatkan varrelta
Kävelymatkan varren streetsliipperi ja kaksi valvojaa
Kävelymatkan varren streetsliipperi ja kaksi valvojaa

 Android

 Android