Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2015

Onko Jeesus pelastettava?

Kaikki uskonnot ovat yhden ja saman inhimillisen kokemuksen sanoitusyrityksiä ajattelee, ainakin jossakin määrin, kuusikymmentä prosenttia suomalaisista, kertoi Gallup Ecclesiastica 2011 -tutkimus. Uusinta dataa on jo kertynyt Kirkon tutkimuskeskukseen, mutta sitä eivät vihkiytymättömät vielä tiedä. On kiintoisaa nähdä, mitä tuolle prosenttiluvulle on käynyt.
Minkä roolin antaisimme Jeesukselle, jos kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan saman kokemuksen ilmauksia? Miten petaisimme Jeesukselle jonkin kivan aseman muiden ihmiskunnan opettajien joukkoon?
Tilastoihin sopivaa paikkaa Jeesukselle tarjoaa esimerkiksi Deepak Chopra, joka kävi kesäkuussa 2015 luennoimassa Kulttuuritalolla Helsingissä. Hän haluaa vapauttaa Jeesuksen ”teologisten ja arkeologisten kiistojen ryteiköstä” ja antaa hänelle paikan ”suuressa viisauden traditiossa, joka läpäisee kaikki merkittävät kulttuurit”. (Kolmas Jeesus – Kristus, jota ei voi sivuuttaa. Sammakko. 2009)
Kirjaa mainostettiin näin: ”Tunnettu kirjailija ja hengellinen johtaja haastaa teoksellaan vallitsevat käsitykset Jeesuksesta. Kuka oli Jeesus ja mitä merkitystä hänellä on nykyihmiselle? Chopra tarkastelee Jeesuksen sanomaa uudesta näkökulmasta, uskonnollisesta taustasta riippumattomana henkilökohtaisen kasvun oppina. Jeesus — oli historian henkilö, jonka opetukset ovat perustana kristinuskon opille ja ajatuksille. Jeesus on myös institutionalisoituneen uskonnon, kristillisen kirkon keulakuva. Lisäksi häntä voi pitää universaalina hengellisenä oppaana, jonka sanat voivat puhutella jokaista ihmistä. Chopran teos johdattaa lukijan Jeesuksen syvimpään sanomaan, ymmärryksen ja suvaitsevaisuuden tielle.”
Hieman kovemman paketin, mielestäni, tarjoaa pastori Dr K.P. Aleaz, joka opettaa uskontoja ja uskontoteologiaa Bishop’s collegessa Kalkutassa Intiassa. Hän haluaa pelastaa Jeesuksen intialaisen filosofian avulla: ”Jeesuksen yleismaailmallinen sanoma voidaan tänään palauttaa advaita vedantan avulla. Kristillisten dogmaattisten käsitteiden, kuten sovitus-teorian ja käsityksen ihmisen synnynnäisestä pahuudesta ei enää tarvitse väärentää evankeliumia.”
Jos kaikki uskonnot kauhovat samasta inhimillisen havainnon paljusta, kaikki uskontojen opettajat puhuvat luonnollisesti yhdestä ja samasta asiasta, kukin omalla tyylillään aikansa kuulijoille. Ajattelulle, joka palauttaa kaikki uskonnot yhteyden kokemukseksi on jo keksitty oppisanakin, interspirituality. Olisiko se suomeksi vaikka yhteisspiritualiteetti?
Sovitusteorian hylkäämistä on jo ehditty suositella kyllä myös ihan suomalaisinkin voimin, muun muassa Alppilan kirkossa teologipäivillä 30.7.2015. Sovitusopin hylkäämiselle on olemassa vahva tilaus. Ei tarvitse olla profeetta – tilastoihin tuijottaminen riittää – nähdäkseen, että tulevaisuudessa tapaamme Siionin markkinoilla useampiakin yhteisspiritualiteettikonsultteja.
Kansankirkollisen Kuule kansaa kaikessa -periaatteen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sovitusopin hylkäämistä, vaan sovitusopin aikaamme ja maailmankatsomuskuluttajien korville sanoitettua päivitystä. On toinen, vuosituhansia vanha konsti. Emerituspiispa Juha Pihkalakin liittyi taannoin tähän pelastustraditioon täsmentämällä, että erilaiset kulttuuriympäristöt nostavat etualalle omia termejään käyttäen ”sitä Uudessa testamentissa jo odottavaa Kristus-kuvaa, joka siinä tilanteessa johtaa Kristuksen lunastustyön yhteyteen ja osalliseksi pelastuksen salaisuudesta”.

Advaita tarkoittaa ”ei kahta” ja vedanta yhdessä merkityksessään Upanishadeista, Intian vanhoista pyhistä teksteistä ammentavaa ajattelua. Veda tarkoittaa ”tieto” ja anta ”loppu”. Advaita vedanta -termin voisi siis kääntää löysästi vaikkapa nondualistiseksi tai monistiseksi intialaiseksi filosofiaksi.
Pekka Yrjänä Hiltunen